Aihearkisto: Kaikki artikkelit

Lapsimessujen arvonnan voittajat

tupunamiinamanu

Onnea arvonnan voittajille Mirkalle ja Ellulle! Mirkan lempikirja lapsena oli Pupu Tupuna, ja Ellulla taas Tammen kultaiset kirjat. Liput lähtivät juuri heille sähköpostiin.

Oli tosi mielenkiintoista kuulla teidän lapsuuden lempikirjoista. Pupu Tupuna nousi selväksi suosikiksi, ja Miina ja Manu tuli heti toisena. Myös Astrid Lindgrenin kirjat, etenkin Marikit ja Eemelit, mainittiin moneen kertaan. Mauri Kunnas oli muutaman suosikki, ja ainakin yhtä monen lemppari oli Puppe. Monia muita klassikoita mainittiin kerran. Tosi kiinnostavaa oli kuulla myös lempikirjoista, joita en itse ollut lukenut. Niihin pitääkin vielä tutustua! :)

Miinan ja Manun ystäville muuten Lapsimessuilla onkin kivaa tekemistä. Lauantaiaamuna klo 9.45 Vekarat-lavalla on Miinan ja Manun musiikkileikkituokio. Miina ja Manu ovat myös päivittäin tavattavissa Satukustannuksen omalla messuosastolla.

Kiitos kaikille osallistuneille! Toivottavasti seuraatte blogia jatkossakin, ja kommentoida saa myös kaikkia blogin kirjaesittelyitä :) Olen tosi iloinen kommenteista ja pyrin vastaamaan jokaiseen parhaani mukaan.

t.Meri

Eric Hill: Pupen puuhasalkku

pupenpuuhasalkku

Lisää Puppea meille! Sain kustantajalta arvioitavaksi Pupen puuhasalkun, jossa on viisi Puppe-aiheista puuhakirjaa. Kirjat tehtävien puolesta sopivat mielestäni suunnilleen 3-4-vuotiaille, joten en ihan vielä antanut salkkua oman lapseni käsiin, vaikka tarinat ovat niin yksinkertaisia että toimivat jo 2-vuotiaille. Voin jo ennalta nähdä, miten paljon oma lapseni tulee nauttimaan tästä salkkukonseptista. Se, että on oma pieni laukku kantokahvoineen, josta voi ottaa ja laittaa takaisin omia pieniä kirjoja, toimii niin hyvin tuon ikäisille lapsille, ja on tosi söpöä seurata miten tärkeä omasta laukusta voi lapselle tulla. (Meillä eletään vaihetta, jossa taapero kantaa ympäri asuntoa minun käsilaukkujani ja laittaa niihin sisään satunnaisia tavaroita.)

Tykkään myös noista puuhakirjoista. (Tämä oli nyt ihan puolueettoman vanhemman sukupolven Puppe-fanin arvio.) Kaksi puuhakirjoista on satukirjoja, joihin itse lisätään tarrat sivuille tärkeisiin kohtiin. Tarrat ovat isoja, ja niitä on toisessa kirjassa 12 ja toisessa 17. Kaksi kirjaa ovat puuhakirjoja, joissa tehtävinä on helppoja sokkeloita, pisteiden yhdistämistä, väritystä, parien etsimistä ja muita perinteisiä tehtäviä. Mukana on myös yksi värityskirja. Ehkä vähän häiritsee tosiaan se, että tarinoiden ikätaso ja tehtävien ikätaso eivät ihan kohtaa, mutta tekeehän noita vanhemman avustuksella pienempikin.

Toinen tarinakirjoista kertoo Pupen syntymäpäivistä. Tämä onkin sellainen kirjasetti, jonka voisin hyvin antaa lahjaksi jollekin kolme vuotta täyttävälle. Toisaalta yksi puuhakirjoista kertoo kesälomapuuhista, mihin varmaan itse sijoitan tämän kirjasalkun – siis siihen, kun kesällä kierrellään useampi viikko Suomea, ja mukaan tarvitaan juuri jotain tällaista kevyttä kannettavaa, josta riittää tekemistä pitkäksi aikaa.

Soiva kansanlaulukirja

soivakansanlaulukirja

Tirlirlittiä soi meillä nykyään monta kertaa päivässä, ja päässä vielä useammin…

Maaliskuu oli blogissa sellainen uutuuskirjojen suma, ja niitä luetaan täällä vielä huhtikuussakin. Nyt huhtikuun alussa tuli kuitenkin kirja, jota minä olin odottanut eniten. Soivia laulukirjoja on jo jos jonkinlaista, mutta kansanlauluja niissä ei (tietääkseni) ole ollut vielä yhdessäkään. Meillä tykätään laulaa yhdessä, ja tänä vuonna olemme opetelleet joitakin kansanlauluja. Tämä tuli siis meille tosi sopivaan saumaan. Hyvää tässä on myös se, että minulle suurin osa lauluista oli ennalta tuntemattomia, toisin kuin useimmat laulut muissa soivissa laulukirjoissa. Kivaa, saa oppia uutta!

Kirjan laulut säestää Freija-yhtye, ja musiikkia on ilo kuunnella. Äänenlaatukin on hyvä ja äänen saa säädettyä tarpeeksi hiljaiselle ja kovalle. Täytyy tosin myöntää, että vähän jännitti, mitä lauluja kirjaan on valittu. Niin monissa kansanlauluissa kun on aika rivoja juttuja ja aihepiirejä varatun naisen iskemisestä petipuuhiin ja kaikkeen siltä väliltä. Pelko oli kuitenkin turha, sillä tekijät ovat osanneet asiansa. Laulut on jaoteltu viiteen aihepiiriin: laulamisen ilosta, erilaisista eläinystävistä, lemmestä ja heilastelusta, maailman meristä ja koti-ikävästä sekä kultaisesta kodista. Heilastelulauluja siis on, ja kyllä niissä ”riijataan toisen omaa”, aitan takana tapahtuu jotain ja illalla makoillaan käsivarrella – eli ei kuitenkaan mitään sellaista, jota lapsi ymmärtäisi.

Kirjan kansikuva on minusta tunnelmallinen ja tuo melkein nenään kesäyön tuoksun. Kirjan kuvituksessa on yhdistelty perinteistä ja modernia kuvastoa kivalla tavalla. Itse olisin toivonut vähän folkimpaa menoa myös kuvitukseen, mutta olenkin kansantaiteen ja kiemuraisten kukkaköynnösten ystävä. Suomalaisessa käsityöperinteessä on vain niin ihania ornamentteja, että toivoisi niidenkin tulevan osaksi seuraavienkin sukupolvien sielunmaisemaa. Nämä kuitenkin ovat makukysymyksiä, ja tässä kirjassa on taidettu ensisijaisesti haluta tuoda kansanmusiikki mukaan tähän päivään. Sitä arvostan, ja toivonkin että tämä kirja löytää tiensä yhtä moneen kirjahyllyyn kuin Soiva lastenlaulukirja. Meillä on Suomessa hienoa kulttuuriperintöä , josta on aiheellista olla ylpeä!

Atte ja Anna viettävät pääsiäistä

attejaannaviettavatpaasiaista

Atte ja Anna -kirjat ovat Lasten keskuksen luterilaista traditiota lapsille esittelevä sarja. Totta puhuen olemme aiemmin yrittäneet lukea joitain näitä kirjasia, mutta ne olivat sen verran pitkäpiimäisiä, että niin minä kuin lapsikin kyllästyimme kesken. Nyt kun etsin lapsille pääsiäisestä kertovia kirjoja, tämä kirja kuitenkin oli iloinen yllätys. Kirjassa on iloiset, värikkäät, modernit kuvat ja tarpeeksi vähän tekstiä. Tietokirjamaisuuskin peittyy ihan kivaan tarinaan, ja perinteet ovat niin tuttuja, että on kiva huomata, että hei, just noin mekin tehdään – tai ainakin suunnitellaan tekevämme, vaikka ihan kaikkeen ei ehkä päästäkään.

Jouluun liittyy minulla niin paljon omia tunnemuistoja, että sen valmistelut muistaa aloittaa jo lokakuussa. Pääsiäinen taas on jäänyt omassa lapsuudessa lähinnä suklaamunajuhlaksi, ja vaikka se nyt meille onkin tärkeä, se ei vain samalla tavalla tule selkäytimestä. Niinpä useammankin kerran olen havahtunut palmusunnuntaina siihen, että koko talossa ei ole yhtään karkkia, ja lähtenyt viime tingassa supermarkettiin kilpailemaan siitä, kuka saa viimeisen lampaanpaistipalan ja mämmilaatikon.

Niinpä otin tämän kirjan samalla myös itselleni muistutukseksi siitä, mitä kaikkea lasten hyvään pääsiäiseen voisi kuulua. Kirja alkaa pajujen etsimisestä (itsehän laitoin valkoiset lenkkarit vain puoliksi jäätyneelle suolle, josta pajut lopulta löysin – aika huono valinta), virpomassa käydään naapurin yksinäistä tätiä, sitten istutetaan pääsiäisruohoa (kiva tietää, että muutkaan ei ole muistaneet istuttaa sitä ennen hiljaista viikkoa), maalataan munia, käydään seurakunnan pääsiäisvaelluksella ja nähdään kuoriutuvia tipuja (Helsingissä kannattaa suunnata pääsiäisenä Fallkullaan, jos niitä haluaa nähdä!). Pääsiäisaamuna saadaan munia, käydään kirkossa ja vielä muistetaan naapurin tätiäkin. Myös pääsiäispaasto mainitaan sivulauseessa, ja munien syöntiä pitääkin odottaa kokonainen viikko palmusunnuntaista pääsiäiseen.

Raamatun pääsiäiskertomus käydään lyhyesti ja mielestäni onnistuneesti siinä, kun Atte ja Anna käyvät seurakunnan pääsiäisvaelluksella. Kirjan lopussa vielä kerrotaan pääsiäistraditioista ja siitä, miten kertoa aika vaikeaakin pääsiäiskertomusta lapselle. Ohjeena on, että lasten kanssa ei tarvitse vieroksua kuolemasta kertomista, mutta pitää keskittyä iloon ja ylösnousemukseen. Tällaisen kirjan avulla pääsiäisen tapahtumista on helppo kertoa. Niitä ei minusta tarvitse yliselittää, vaan vastata sitten, jos lapsi alkaa itse niistä kysellä lisää – tai sitten myöntää, ettei itsekään tiedä vastausta, ja ehdottaa, että voitaisiin vaikka etsiä sitä yhdessä.

 

Lapsimessujen lippuarvonta 2017 – ARVONTA ON PÄÄTTYNYT

lapsimessut

Lapsimessut tulevat taas 21.-23.4.17! Sain blogiini arvottavaksi kaksi lippua lapsimessuille. Arvonta päättyy 17.4.17, ja voit osallistua kertomalla kommentissa, mikä oli lempikirjasi lapsena, ja miksi. Tai jos niitä oli monta, kerro vaikka kaikki! :) (Minun oli Narnia, ja on muuten edelleen.)

Minua kiinnostavat tälläkin kertaa eniten erilaiset toiminnalliset alueet ja esitykset. Lasten liikennekaupunki, välipalavoileipien tekeminen ja uusien pelin kokeilu Tacticin pisteellä kiinnostavat varmasti meidän 6-vuotiasta. 2-vuotiaalle ajattelin satuhahmojen kulkuetta. Mä itse tykkään kierrellä eri pisteitä ja etsiä uusia ideoita, mutta en ole varma, miten se tämän pienen katraan kanssa onnistuu.

Tänä vuonna teatteri Hevosenkenkä on messuilla perjantai- ja lauantaiaamuina esittämässä Lohikäärme ja 7 prinsessaa -nukketeatterinäytöksen. Se on varmasti sen arvoinen, että kannattaa yrittää raahautua paikalle jo aamukymmeneksi, vaikka se meille tulee vaikeaa olemaan.

Eli, jos haluat osallistua arvostaan kommentoi 17.4.17 mennessä ja kerro, mikä oli lapsuuden lempikirjasi. Onnea arvontaan! – ARVONTA ON PÄÄTTYNYT

 

Tittamari Marttinen: Lemmikkien laivamatka

lemmikkienlaivamatka

Leon lemmikkiuutiset on helppolukuinen kirjasarja juuri lukemaan oppineille. Meillä on luettu melkein koko sarja läpi, ja uusinkin osa nyt heti sen ilmestyttyä.

Monet helppolukuiset kirjasarjat kertovat koululaisen elämästä. Kuitenkin suuri osa lapsista oppii nykyään lukemaan jo ennen kouluikää, ja ainakin minusta on ollut vaikea löytää varhain lukemaan oppineelle lapselle sellaista omaa lukemista, joka olisi myös aihepiiriltään sopivaa. Leon lemmikkiuutiset on kuitenkin ollut sellainen – rauhallinen, leppoisa ja kiltti, äidin mielestä jopa vähän tylsä mutta meidän lemmikeistä varsin epäkiinnostunut lapsilukija on sarjan jokaisen osan lukenut mielellään ja yleensä yhdeltä istumalta.

Sarja kertoo kolmesta kaveruksesta ja heidän lemmikeistään, kuten nimestä voi päätellä. Leo myös toimittaa lehteä, jossa kirjat tapahtumat vielä kerrotaan. Tässä kirjasarjan osassa käydään ruotsinristeilyllä, jossa tapahtuu kaikkia niitä asioita, joita ruotsinristeilyllä tapahtuu, mutta eläinten kanssa. Tosi hyvä, oli lapsen arvio kirjasta.

Vaikka tämäkin kirja meni yhdeltä istumalta, arvosanaksi lapselta tuli vain 4,9 tähteä viidestä, joka on alhaisin arvosana jonka joku valitsemani kirja on tähän mennessä saanut. Eli mukavaa luettavaa, mutta ei ihan huippua. Mukavaa luettavaa nämä helppolukuiset kirjat varmasti juuri yrittävätkin olla eivätkä tähtääkään olemaan niitä elämää mullistavia lukukokemuksia.

Kristiina Louhi: Tomppa ja tohtori Korva

tomppajatohtorikorva

Tomppa-kirjojen uusin osa on taattua Tomppa-laatua – lämminhenkinen ja maailmaa hienosti taaperon näkökulmasta hahmottava. Tomppa-kirjoja luin meidän esikoisen kanssa loputtoman monta kertaa hänen ollessaan nuorempi, ja siinä vaiheessa kun muutimme naapurikaupunkin, oli Tompan muutosta kertova kirja meille tosi tärkeä.

Tomppa ja tohtori Korvakin on kirja, joka kertoo lapsen elämän vaikeasta hetkestä. Nimestä jo arvaa, että tällä kertaa käsitellään korvatulehdusta. Tompan korvat ovat tosi kipeät ja lääkäriin on mentävä. Lääkäri on onneksi tosi mukava ja käynnistä selvitään. Sairaspäivänä saa syödä pullaa mummon sylissä, eikä mene kauaa, kun korvat jo paranevat.

Korvatulehdus on niin yleinen lasten vaiva, että tälle kirjalle varmasti riittää lukijoita. Minulle ei muuten tule mieleen yhtäkään toista kirjaa, joka kertoisi juuri korvatulehduksesta, vaikka luulisi sellaisia olevan. Korvatulehdus myös iskee niin yllättäen, että siinä vaiheessa tuskin kukaan lähtee kirjastoon etsimään aiheesta kertovaa kirjaa. Niinpä tätä kirjaa voi hyvin lukea jo etukäteen, vaikkei sitä korvatulehdusta ehkä koskaan oman lapsen kohdalle edes osuisi. Ja jos osuu, korvakipu on ehkä vähän vähemmän pelottavaa, kun se ei ole täysin uusi ja vieras asia, ja voi muistella – silloin kun Tompalla oli korva kipeä, Tomppakin meni kivan lääkärin luokse ja pian korva jo olikin taas terve…

Tanya Stewner: Liliane Etelätuuli – Pieni aasi tekee suuria

lilianeetelatuuli

Liliane Etelätuuli on uudehko saksalainen lastenkirjasarja, joka Suomessa vielä on aika tuntematon, vaikka Saksassa se onkin ollut suosittu. Saksassa sen ensimmäinen osa julkaistiin vuonna 2007, ja nyt Suomessa sitä on alkanut julkaista Aurinko-kustannus.

Liliane on ala-asteikäinen tyttö, jonka erityislahjana on kyky puhua eläimille ja ymmärtää eläinten kieltä. Tässä sarjan ensimmäisessä osassa Liliane auttaa itsetunto-ongelmista kärsivää aasia. Kirja opettaa osoittelematta siitä, miten jokainen on arvokas ja tosi tärkeä juuri sellaisena kuin on.

Tarina sopii hyvin lukemaan opetteleville ja myös ääneen luettavaksi. Kuvitus on värikästä ja sitä on sopivasti joka sivulla. Vaikka kuvitus on selvästi tyttömäistä, se on raikasta ja värikästä, eikä liian äitelää. Eläinrakkaat tytöt varmasti ihastuvat tähän kirjasarjaan!

Jujja Wieslander ja Sven Nordqvist: Mimmi Lehmä ja Varis retkeilevät

mimmilehmäjavarisretkeilevät

Kivaa, sarjakuvia alle kouluikäisille! Tässä kirjassa on tuttua Mimmi Lehmä -kirjojen henkeä, mutta erilaisessa paketissa. Tarinat keskittyvät leppoisan lehmän ja vähän äkäisen variksen ystävyyteen ja sopivan pieniin seikkailuihin navetassa ja sen ympärillä metsässä.  Lapselle sarjakuvaformaatti selvästi toimi. Otinkin kirjan esittelyyn siksi, kun huomasin että isosta kirjastokirjojen pinosta tämä oli tällä kertaa se, jota luettiin useammankin kuin yhden kerran – enemmänkin parikymmentä kertaa uudestaan.

Tykkään kovasti Nordqvistin kuvituksista ja vielä enemmän tykkään Viirusta ja Pesosesta, jotka ovat myös hänen käsikirjoittamiaan. Nordqvist pyrki aikoinaan eri taidekouluihin, mutta ei päässyt yhteenkään, ja alkoi lopulta freelance-taiteilijaksi. Taas yksi tarina siitä, miten lannistua ei kannata ensimmäisestä, toisesta eikä ehkä kymmenennestäkään epäonnistumisesta.

Eric Hill: Mitä Puppe näkee?

mitäpuppenäkee

Puppe-kirjojen luoja Eric Hill kertoi haastattelussa, että lapsilla on enemmän älyä ja tyylitajua kuin aikuiset uskovatkaan. Sen vuoksi hän halusi tehdä kirjoja, joissa on paljon lapsen arjesta tuttuja asioita, mutta hieman uudenlaisena, vähän lapsen maailman rajoja avartaen. Piano ei ollut ruskea pystypiano vaan vaaleanpunainen flyygeli, eikä tuoli yksinertainen jakkara vaan koristeellinen, vanhanaikainen löhötuoli.

Tämä konsepti tuntuu toimivan tosi hyvin. Niin tässäkin Mitä Puppe näkee? -kirjassa, joka on toinen meidän Puppe-suosikeista. Tässä katselukirjassa ei ole luukkuja, mutta sivuilla on kaikkea sitä, mikä taaperoa kiinnostaa – luontoa, eläimiä, kulkevälineitä ja hiekka- ja vesileikkejä osana maisemaa. Oma kuva peilissä viimeisellä sivulla herättää riemua joka kerta. Suurin osa sivujen kuvista on tuttuja asioita, mutta välillä mukaan tulee myös jotain ihan uutta, kuten tuulimylly tai majakka.

Omia ja kirjaston Puppe-kirjoja on meillä iso pino, mutta halusin nostaa sieltä esille nämä kaksi, joita meillä on luettu nyt kaikista eniten. Minun oma suosikkini taas on se ihan eka luukkukirja.

Onko teillä joku Puppe-kirja noussut selvästi muita suositummaksi?