Aihearkisto: Helppolukuiset

Soiva kansanlaulukirja

soivakansanlaulukirja

Tirlirlittiä soi meillä nykyään monta kertaa päivässä, ja päässä vielä useammin…

Maaliskuu oli blogissa sellainen uutuuskirjojen suma, ja niitä luetaan täällä vielä huhtikuussakin. Nyt huhtikuun alussa tuli kuitenkin kirja, jota minä olin odottanut eniten. Soivia laulukirjoja on jo jos jonkinlaista, mutta kansanlauluja niissä ei (tietääkseni) ole ollut vielä yhdessäkään. Meillä tykätään laulaa yhdessä, ja tänä vuonna olemme opetelleet joitakin kansanlauluja. Tämä tuli siis meille tosi sopivaan saumaan. Hyvää tässä on myös se, että minulle suurin osa lauluista oli ennalta tuntemattomia, toisin kuin useimmat laulut muissa soivissa laulukirjoissa. Kivaa, saa oppia uutta!

Kirjan laulut säestää Freija-yhtye, ja musiikkia on ilo kuunnella. Äänenlaatukin on hyvä ja äänen saa säädettyä tarpeeksi hiljaiselle ja kovalle. Täytyy tosin myöntää, että vähän jännitti, mitä lauluja kirjaan on valittu. Niin monissa kansanlauluissa kun on aika rivoja juttuja ja aihepiirejä varatun naisen iskemisestä petipuuhiin ja kaikkeen siltä väliltä. Pelko oli kuitenkin turha, sillä tekijät ovat osanneet asiansa. Laulut on jaoteltu viiteen aihepiiriin: laulamisen ilosta, erilaisista eläinystävistä, lemmestä ja heilastelusta, maailman meristä ja koti-ikävästä sekä kultaisesta kodista. Heilastelulauluja siis on, ja kyllä niissä ”riijataan toisen omaa”, aitan takana tapahtuu jotain ja illalla makoillaan käsivarrella – eli ei kuitenkaan mitään sellaista, jota lapsi ymmärtäisi.

Kirjan kansikuva on minusta tunnelmallinen ja tuo melkein nenään kesäyön tuoksun. Kirjan kuvituksessa on yhdistelty perinteistä ja modernia kuvastoa kivalla tavalla. Itse olisin toivonut vähän folkimpaa menoa myös kuvitukseen, mutta olenkin kansantaiteen ja kiemuraisten kukkaköynnösten ystävä. Suomalaisessa käsityöperinteessä on vain niin ihania ornamentteja, että toivoisi niidenkin tulevan osaksi seuraavienkin sukupolvien sielunmaisemaa. Nämä kuitenkin ovat makukysymyksiä, ja tässä kirjassa on taidettu ensisijaisesti haluta tuoda kansanmusiikki mukaan tähän päivään. Sitä arvostan, ja toivonkin että tämä kirja löytää tiensä yhtä moneen kirjahyllyyn kuin Soiva lastenlaulukirja. Meillä on Suomessa hienoa kulttuuriperintöä , josta on aiheellista olla ylpeä!

Tittamari Marttinen: Lemmikkien laivamatka

lemmikkienlaivamatka

Leon lemmikkiuutiset on helppolukuinen kirjasarja juuri lukemaan oppineille. Meillä on luettu melkein koko sarja läpi, ja uusinkin osa nyt heti sen ilmestyttyä.

Monet helppolukuiset kirjasarjat kertovat koululaisen elämästä. Kuitenkin suuri osa lapsista oppii nykyään lukemaan jo ennen kouluikää, ja ainakin minusta on ollut vaikea löytää varhain lukemaan oppineelle lapselle sellaista omaa lukemista, joka olisi myös aihepiiriltään sopivaa. Leon lemmikkiuutiset on kuitenkin ollut sellainen – rauhallinen, leppoisa ja kiltti, äidin mielestä jopa vähän tylsä mutta meidän lemmikeistä varsin epäkiinnostunut lapsilukija on sarjan jokaisen osan lukenut mielellään ja yleensä yhdeltä istumalta.

Sarja kertoo kolmesta kaveruksesta ja heidän lemmikeistään, kuten nimestä voi päätellä. Leo myös toimittaa lehteä, jossa kirjat tapahtumat vielä kerrotaan. Tässä kirjasarjan osassa käydään ruotsinristeilyllä, jossa tapahtuu kaikkia niitä asioita, joita ruotsinristeilyllä tapahtuu, mutta eläinten kanssa. Tosi hyvä, oli lapsen arvio kirjasta.

Vaikka tämäkin kirja meni yhdeltä istumalta, arvosanaksi lapselta tuli vain 4,9 tähteä viidestä, joka on alhaisin arvosana jonka joku valitsemani kirja on tähän mennessä saanut. Eli mukavaa luettavaa, mutta ei ihan huippua. Mukavaa luettavaa nämä helppolukuiset kirjat varmasti juuri yrittävätkin olla eivätkä tähtääkään olemaan niitä elämää mullistavia lukukokemuksia.

Tanya Stewner: Liliane Etelätuuli – Pieni aasi tekee suuria

lilianeetelatuuli

Liliane Etelätuuli on uudehko saksalainen lastenkirjasarja, joka Suomessa vielä on aika tuntematon, vaikka Saksassa se onkin ollut suosittu. Saksassa sen ensimmäinen osa julkaistiin vuonna 2007, ja nyt Suomessa sitä on alkanut julkaista Aurinko-kustannus.

Liliane on ala-asteikäinen tyttö, jonka erityislahjana on kyky puhua eläimille ja ymmärtää eläinten kieltä. Tässä sarjan ensimmäisessä osassa Liliane auttaa itsetunto-ongelmista kärsivää aasia. Kirja opettaa osoittelematta siitä, miten jokainen on arvokas ja tosi tärkeä juuri sellaisena kuin on.

Tarina sopii hyvin lukemaan opetteleville ja myös ääneen luettavaksi. Kuvitus on värikästä ja sitä on sopivasti joka sivulla. Vaikka kuvitus on selvästi tyttömäistä, se on raikasta ja värikästä, eikä liian äitelää. Eläinrakkaat tytöt varmasti ihastuvat tähän kirjasarjaan!

Jujja Wieslander ja Sven Nordqvist: Mimmi Lehmä ja Varis retkeilevät

mimmilehmäjavarisretkeilevät

Kivaa, sarjakuvia alle kouluikäisille! Tässä kirjassa on tuttua Mimmi Lehmä -kirjojen henkeä, mutta erilaisessa paketissa. Tarinat keskittyvät leppoisan lehmän ja vähän äkäisen variksen ystävyyteen ja sopivan pieniin seikkailuihin navetassa ja sen ympärillä metsässä.  Lapselle sarjakuvaformaatti selvästi toimi. Otinkin kirjan esittelyyn siksi, kun huomasin että isosta kirjastokirjojen pinosta tämä oli tällä kertaa se, jota luettiin useammankin kuin yhden kerran – enemmänkin parikymmentä kertaa uudestaan.

Tykkään kovasti Nordqvistin kuvituksista ja vielä enemmän tykkään Viirusta ja Pesosesta, jotka ovat myös hänen käsikirjoittamiaan. Nordqvist pyrki aikoinaan eri taidekouluihin, mutta ei päässyt yhteenkään, ja alkoi lopulta freelance-taiteilijaksi. Taas yksi tarina siitä, miten lannistua ei kannata ensimmäisestä, toisesta eikä ehkä kymmenennestäkään epäonnistumisesta.

Viveka Salo: Tero ja Tarmo seikkailevat

terojatarmoretkeilevat

Tätä kirjaa meillä on odotettu! Tero ja Tarmo retkeilevät on jatkoa Viveka Salon Vallilan sankarit, Tero ja Tarmo -kirjalle, jota on meillä luettu uudestaan ja uudestaan. Edellisessä kirjassa seikkailtiin Helsingissä, mutta tällä kertaa veljekset Tero ja Tarmo sekä niiden äiti käyvät muuallakin Suomessa ja ulkomailla asti. Meille tarinat uppoavat varmaan siksi, että Teron ja Tarmon seikkailut tuntuvat tulevan niin lähelle meidän arkea. Ihan samanlaisia juttuja meillä tehdään ja samoja keskustelujakin käydään. Olenkin lukenut kirjaa välillä lapsille niin, että vaihdan lasten nimeksi meidän poikien nimet. Sitten arjen keskeltä kuitenkin alkaa jokin yllättävä, mielikuvituksellinen ja sopivan jännittävä seikkailu.

Heti ensimmäisessä tarinassa pojat lähtevät Nuuksioon ja törmäävät siellä metrotyömaalta eksyneisiin rakennusmiehiin. Tämä oli hauska aloitus meille, kun olemme edellisen kirjan jälkeen muuttaneet Helsingistä Espooseen ja Länsimetro on lasten mielessä useinkin. Sitten tutustutaan muun muassa tulivuoriin ja meksikolaiseen ruokaan ja käydään myös ruotsinlaivalla, jossa buffetissa istuu ahmatti herra Tötterman. Tämä tarina jäi hyvin mieleen, sillä sitä muisteltiin myöhemmin synttäreillä, jossa piti tehdä kiperiä päätöksiä syötävien herkkujen määrästä.

Viveka Salo on kertonut näitä tarinoita omille lapsilleen ruokapöydässä. Se kuuluu kerronnan rytmissä ja siinä, miten tarina pitää lapset otteessaan. Kun tarinat on kerrottu jo alunperin suullisesti lapsille, siinä saa aika nopeasti välittömän palautteen siitä, mikä tarina toimii ja mikä ei.

Salo on myös kuvittanut kirjan itse, ja on edellisestä kirjasta selvästi kehittynyt kuvittajana. Jälki on nyt siistimpää ja eheämpää, valmiimpaa.

Tämä kirja saa meiltä seitsemän tähteä viidestä! :)

Mysteerien museo

img_20160929_134737-1Lasten keskus on alkanut julkaista Matikkaseikkailu-sarjaa, joka minua ilahdutti kovasti tällaisen numeroihin ihastuneen pojan äitinä. Sarjan eri osissa jännittävien seikkailuiden lomassa oppii huomaamattaan matematiikan eri osa-alueita. Ensimmäisessä osassa, Salaisuuksien sokkelossa, harjoitellaan peruslaskutoimituksia. Meille tuli arvosteltavaksi Mysteerien museo, jossa käsitellään lukujonoja. Kirja siis sopii sellaiselle lapselle, joka jo hallitsee kertolaskun. 

img_20160929_134815-1

Kirja on hieman pelimäinen seikkailu, jossa kirjaa selataan eteen- ja taaksepäin sen mukaan, mitä eri kohdissa valitsee. Kirjan (melko yksinkertaiseen) juoneen ei kuitenkaan pääse valinnoilla vaikuttamaan, niin kuin kirjan kuvauksesta ensin luulin, vaan väärästä vastauksesta joutuu johonkin pulaan, josta vain palataan takaisin alkuperäiseen tehtävään. Kirjan siis pääsee kyllä läpi, vaikkei saisi yhtään vastausta oikein. Vastausvaihtoehtojakin on yleensä vain kaksi, joten eteenpäin tarinassa pääsee nopeasti, vaikka ensin vastaisikin väärin.

img_20160929_134921-1

Minusta kirja oli aika hauska, ja tein sitä ensin itsekin jonkin matkaa ennen kuin annoin kirjan pojalleni. Hän teki kirjan läpi yhdeltä istumalta ehkä noin tunnissa, ja tarvitsi apua vain parissa kohdassa. Kirjan takaa löytyivätkin selitykset, joten sieltä tarkastettiin muutamat termit, jota eivät vielä olleet hallussa. Pojan mielipide oli, että kirja oli tosi kiva, mutta ei yhtä kiva kuin kännykkäpelit. No, siihen aika harva puuha meillä yltääkään. Sen verran kivalta tämä vaikutti, että luulen että meille ostetaan jatkossa kirjan muitakin osia. Esimerkiksi pitkille auto- tai junamatkoilla nämä ovat tosi hyvää tekemistä.

Pikku naisia

pikkunaisia3

Kun en tiedä, pääsenkö lukemaan tyttökirjoja omille lapsilleni, palasin pitkästä aikaa niiden pariin itse. Olen nähnyt Pikku naisia aiemmin vain elokuvana, joka hurmasi vilpittömyydellään ja sisarrakkauden kuvauksellaan. Juonen yksityiskohtia en enää muistanut muuten, kuin että kenen kanssa Jo ja Laurie menivät naimisiin. Niinpä elokuvan katsominen ei juuri haitannut kirjan lukemista.

Kirjassa myös oli monia aika yllättäviä piirteitä, jotka elokuvassa eivät niin vahvasti tulleet esille. Kirjassa viitattiin melkein joka luvussa John Bunyanin Kristityn vaellukseen, joka oli 1800-luvun suosituimpia hengellisiä kirjoja. Neljä sisarusta lukevat kirjaa ja koettavat sen mukaan opetella erilaisia hyveitä, kuten anteliaisuutta ja itsehillintää. Kirja onkin omalla tavallaan opas nuorille naisille hyveelliseen elämäntapaan. Kirjan kirjoittamisen aikaan Kristityn vaellus oli niin yleisesti luettu kirja, ettei sitä edes juuri esitellä Pikku naisissa, vaan oletus taitaa olla, että kirjan lukija on lukenut myös Kristityn vaelluksen. Kirjan lukemista ei tosin haittaa yhtään, ettei ole Kristityn vaellusta lukenut, vaikka auttaakin jos edes hieman tuntee sen sisältöä.

Toinen yllätys oli kirjan feminismi. Kirjan tytöt ovat itsenäisiä ja älykkäitä nuoria naisia, jotka käyvät töissä, haaveilevat ensisijaisesti muista asioista kuin avioliitosta ja enemmänkin voivottelevat sitä, että ainoa mahdollisuus naiselle rikastua on avioliitto varakkaan miehen kanssa.

pikkunaisia1

En voinut olla vertaamatta kirjaa Jane Austenin Ylpeyteen ja ennakkoluuloon, joka oli pitkään lempikirjojani. Austenin kirja on kirjoitettu 1800-luvun alun Englannissa ja Alcottin kirja 1800-luvun lopun Yhdysvalloissa. Molemmissa on perhe, jolla on vain tyttäriä, joista vanhin on kaunis, toiseksi vanhin älykäs ja pari nuorempaa vähän höpsöjä.

Austenin perhettä leimaavat vanhempien epäsopu, kun taas Alcottin perhettä rakkaus ja keskinäinen kunnioitus. Austenilla kuitenkin tytärten ainoa tavoite on päästä naimisiin, ja kirja kertoo lähinnä (mahdollisimman rikkaiden) miesten metsästyksestä 1800-luvun hurmaavan vanhanaikaisin tavoin. Alcottin tyttäret taas keskittyvät sivistämään itseään, pitämään hauskaa ja auttamaan toisia. Kirjan viesti onkin, että varakkuus on vain pintaa, ja todellinen hienous on niin mielen kuin sydämenkin sivistystä. Hyveellisyys ei ehkä nyt ole muodissa, mutta tämä kirjan opetus on niin ajaton, että se puhuttelee tätä aikaa yhtä lailla kuin sata vuotta sittenkin.

Monet kirjan opetukset ovat ajattomia, kun taas joissakin kohdissa melkein hämmentyy siitä, miten erilaista elämä oli 150 vuotta sitten. Yksi näistä asioista oli lapsuuden kesto. Pikku naisissa on ihan tavallista, että 12-vuotias leikkii nukeilla ja on menossa leikki-iän lopussa. Tässä jotain, jonka haluaisin siirtää myös meidän aikaamme.

Minusta kirja on parhaimmillaan noin 10-15-vuotiaille, jotka ovat siinä lapsuuden ja aikuisuuden murroskohdassa, jossa Alcottin Pikku naiset ovat hieman vanhempina. Kirja antaa mallin rakastavasta perhe-elämästä ja naisen mallin, jossa voi samaan aikaan olla älykäs ja itsenäinen, mutta myös korkeamoraalinen ja toiset huomioonottava.

pikkunaisia2

Vallilan sankarit Tero ja Tarmo

apina2

Kun olin kirjamessuilla kahden lapsen kanssa, en tehnyt mitään suunnitelmia siitä, mitä haluaisin ehtiä nähdä. Päätin, että katselemme  vain ympärillemme sen verran, kun lapset jaksavat. Onneksi osuimme lasten Tarinalaakson telttaan juuri, kun Viveka Salo oli aloittamassa lukemaan otteita uutuuskirjastaan Vallilan sankarit Tero ja Tarmo. Muuten meiltä olisi mennyt varmaan koko kirja ohitse, Tepsu kuunteli koko puolituntisen kirjaa keskittyneenä, kun minä vahdin että sähköjohtoihin ihastunut vauva ei pääsisi kaatamaan koko teltan äänentoistojärjestelmää.

Tero, Tarmo ja niiden äiti elävät kirjassa tavallista helsinkiläislapsen arkea. Kirjassa seikkaillaan Hakaniemen ja Vallilan välillä metrossa, metroaseman hisseissä, Helsingin vanhoissa kerrostaloissa, raitiovaunupysäkeillä ja Hakaniemen torilla. Teron ja Tarmon kodin 50-lukulainen keittiökin muistuttaa hämmentävän paljon meidän keittiötä – tosin kaikki alkuperäiset 50-luvun keittiöt taitavat muistuttaa aika paljon toisiaan.

Arjen kuvaus kirjassa on leppoisaa ja tarkkanäköistä. Monessa pienessä yksityiskohdassa ajattelin, että tämähän on ihan kuin meidän elämästä. Terolle ja Tarmolle tosin sattuu aika paljon villimpiä seikkaluja kuin meille. Milloin hissimatka päätyykin kuuhun tai kiukkuiset tekohampaat jahtaavat matkustajia metrossa. Vaikka toisaalta, myös ne tuntuvat olevan kuin suoraan meidän 4-vuotiaan leikeistä. Melkein joka päivä meilläkin hissi matkustaa valtameren pohjaan tai suoraan Saturnukseen. Hissimatka Kuuhun olikin lapsen suosikkitarina kirjassa, jossa on kymmenen eripituista tarinaa.

apina1

Tuntui, että tässä oli juuri sellainen kirja jota olen etsinyt. Välillä on vaikeaa löytää 4-vuotiaalle sopivia kirjoja, joissa olisi jo enemmän tekstiä kuin kuvia, mutta tarinat eivät olisi koululaisen elämästä. Kirjassa oli sopivasti seikkailuja, jännitystä ja huumoria, ja myös kohtia jotka naurattivat sopivasti aikuistakin.

Lapseni muuten istuu nytkin sohvalla odottamassa että lukisin kirjaa luvun eteenpäin. Jätänpä siis tämän arvostelun tähän ja palaan kirjan pariin!

Lapsen mielipide:
Parhaat kertomukset: Hissi ja Rosvintola
Paras henkilö: Tero – sehän on ihan niin kuin minä!
Voisikohan tähän tulla jatko-osa?

Kirja saatu kustantajalta