Aihearkisto: 9-12-vuotiaille

Insinöörikoulu

IMG_20180421_095324

Tacticin kevään uutuuksista löytyy hauska uusi puuhakirjasarja, jossa lapset pääsevät tutustumaan insinöörin ja eläinlääkärin ammateihin. On mielestäni sekä hauska että tarpeellinen teema lastenkirjallisuudessa, että lapset pääsevät tutustumaan lähemmin oikeisiin ammatteihin ja siihen, mitä kaikkea niihin kuuluu. Vaikka lapsesta ei koskaan insinööriä tai eläinlääkäri tulisikaan, eri ammateista lukeminen on hyödyllistä siinäkin, että niiden kautta voi peilata omia kiinnostuksen kohteita ja oppia arvostamaan erilaisia ihmisiä, jotka osaavat ja haluavat tehdä erilaisia asioita kuin itse tekee.

 

Meillä kesälukemiseksi valikoitui Insinöörikoulu. Kirjassa kerrotaan konetekniikan, ilmailutekniikan, robotiikan, energiatekniikan, uusiutuvan energian ja materiaalitekniikan insinöörin töistä. Näihin liittyen kerrotaan perustietoa koneiden toiminnasta, ja miten samoja periaatteita voi testata kotona käytännössä. Tämän luulisi kiinnostavan kaikkia lapsia, jotka ovat alkaneet ihmetellä, miten erilaiset koneet toimivat! (Olen itse hyvin epäinsinöörimäinen ihminen, ja maailmani on edelleen ihmetystä täynnä, kun en voi kuin hämmästellä miten tämä tietokone tänäänkin toimii ja miten ihmeessä nuo lentokoneet pysyvät taivaalla. Näihin ei tämän kasvatusalan ammattilaisen ymmärrys yllä.)

Vaikka kirja näyttää päällepäin tehtäväkirjalta, tehtäviä kirjasta on oikeataan vain aika pieni osa! Kirjan lopusta ja alusta löytyvät materiaalit pienoismalliin ja lautapeliin. Suurin osa kirjan tehtävistä toteutetaan kotoa muuten löytyvillä tarvikkeilla. Muutamalta sivulta kirjasta löytyy myös kynätehtäviä. Eniten kirjasta varmasti saa irti, jos tehtäviä myös oikeasti tekee, vaikkapa kesälomapäivinä yhdessä vanhemman kanssa.

 

IMG_20180421_095309

Tulitikkuarvoituksia

IMG_20180531_141411

 

Käykö kesällä aika pitkäksi? Tulitikkuarvoituksia-kirja on koonnut samojen kansien väliin yli 80 tulitikkuarvoitusta ja kymmenen muuta tulitikkutemppua vielä kaupan päälle. Tulitikkuarvoituksia on keksitty varmaan jo aika pitkään, ja mäkin olen tehnyt muutamia kun niitä on ollut ehkä jossain lehdissä tai kirjoissa. Arvoitusten hauska puoli on siinä, että niitä voi tehdä melkein missä vain, tulitikkuaski kun löytyy melkein kaikilta. Minä ajattelin tämän kirjan sateisiin kesälomapäiviin.

Helpompia arvoituksia voi ratkaista myös kirjan sivuilta ilman tikkuja, vaikeampien testailuun tarvitaan ne tikutkin. Helpoimmat tehtävät myös sopivat meidän 7-vuotiaalle, mutta vaikeat olivat minullekin liian vaikeita – eli tekemistä riittää koko perheelle ja ehkä vielä isovanhemmillekin. Nemon kustantama kirjanen maksaa ~15 euroa, ja sillä saa pulmatehtäviä sellaiseenkin paikkaan, jossa netti ei toimi ja kännykkäpelejä ei halua pelata. :)

IMG_20180531_141425

Maailman liput. Värityskirja

IMG_20180531_141626

 

 

 

 

 

 

 

 

Kaikki lapset eivät innostu värittämisestä, mutta joskus syy voi olla siinä, että aihe on väärä. Tässä värityskirjassa aihe voi olla väärä monille lapsille, mutta joillekin jotka eivät muuten ole värittämisestä innostuneet, tämä aihe saattaakin osua juuri nappiin. Meillä asuu yksi maantiedosta ja lipuista innostunut lapsi, joka päihittää useimmat aikuiset Lippupelissä, ja joka toivoi itselleen tätä värityskirjaa, vaikka ei ole elämässään innostunut yhdestäkään värityskirjasta.

Koko sivun kokoisia lippuja voisi olla tylsää värittää, ja sellaisia tässä kirjassa ei onneksi olekaan. Kirjassa on värikuvat useista maailman maiden lipuista, ja joka aukeamalla useampi eri kokoinen ja eri tasoinen lippu väritettäväksi – suuri osa lipuista kun on aika yksinkertaisia väritettäviä, mutta toiset tosi monimutkaisia! Kirja ei ole alunperin suomalaista tekoa, joten Suomen lippua ei löydy, mutta ehkä sen päiväkoti- ja kouluvuosien aikana ehtii värittämään tarpeeksi monta kertaa muutenkin!

IMG_20180531_141648

Minä olen – ihmeellinen Jumala

IMG_20180426_125056

Diane Stortzin lastenraamattuja on julkaistu suomeksi jo kolme. Niistä Sanoja joista uneksia on esitelty aiemmin blogissani. Omaleimaisinta kirjoissa on tietysti tosi kaunis kuvitus, joka on huolella tehty, värikäs ja sekä aikuisia että lapsia miellyttävä. Minusta kuvia on ihanaa vain katsella, ne ovat niin viehättäviä!

Tärkeintä lastenraamatussa kuitenkin on se, miten niissä kerrotaan Jumalasta, ja näissä kirjoissa kerrotaan Jumalasta, joka on rakastava Isä joka haluaa aina parasta lapsilleen. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, miten syntiinlankeemuksesta kerrotaan. Diane Storzt selittää Paratiisista karkoittamisen lapsille sen kautta, että koska Jumala rakasti Aadamia ja Eevaa niin paljon, hän ei halunnut antaa heidän elää ikuisesti nyt, kun he tunsivat myös pahan. Samassa kerrotaan myös siitä, miten jo heti aikojen alussa Jumalalla oli suunnitelma siitä, miten hän korjaisi Jumalan ja ihmisten suhteen entiselleen.

Hienoa Minä olen – ihmeellinen Jumala -kirjassa onkin se, miten Raamattua myös selitetään ja kertomuksia laitetaan kontekstiinsa, liitetään siis Raamatun Suureen kertomukseen. Ilman tätä olen huomannut, että raamatunkertomukset saattavat jäädä lapsille irrallisiksi ja etäisiksi, kun niiden paikkaa Jumalan suunnitelmassa ei tiedetä. Tämä kirja sopiikin tosi hyvin myös hartauskirjaksi ja opetukseen, koska jokaisessa luvussa on myös lapsen maailmaan tuotu opetus kertomuksen tarkoituksesta, opetus tiivistettynä myös yhteen lauseeseen, lyhyt rukous sekä ”tietolaatikko”, jossa kerrotaan lisää siitä miten kertomus liittyy muihin raamatunkohtiin, ja mitä tämän kertomuksen ja seuraavan kirjassa olevan kertomuksen välissä tapahtui. Nämä tuntuvat niin olennaisilta jutuilta Raamatun oppimisen kannalta, että ihmettelen miksi en ole näitä lasten Raamatuissa ennen nähnyt!

Kirjan nimi viittaa siihen, että kirjan neljäkymmentä kertomusta on otsikoitu Jumalan nimien mukaan. Niinpä kertomukset liittyvät siis vielä suurempaan kuvaan siitä, että jokainen kertomus kertoo jotain Jumalan luonteesta. Näiden lukeminen on opettavaista ja koskettavaa aikuisellekin!

IMG_20180426_125152

Ihan oikeat prinssit ja prinsessat

IMG_20180531_140606

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

The Crown, Victoria-sarja ja nyt Harryn ja Meghanin häät ovat tuoneet uuden kuninkaallisbuumin, johon myönnän itsekin hurahtaneeni, ja työmatkalla vapaapäivänäni Lontoossa oli pakko käydä kurkistelemassa Kensingtonin palatsia… Lapsetkin ovat innostuneet oikean maailman kuninkaallisista, vaikka poikaperheenä meillä prinsessavaiheita ei olekaan käyty läpi. Esikoisen kanssa olen tehnyt Ison-Britannian kuninkaalliset -tarrakirjaa, josta löytyi yksi meidän esivanhemmistakin – joitain vuosia sitten sukututkimuksessa kun kaikkien yllätykseksi selvisi, että meidän umpisavolainen maalaissukumme periytyy myös suoraan Skotlannin kuninkaallisista. Kesälomatoiveena taas olisi päästä käymään Tukholman kuninkaanlinnassa!

Karoliina Suoniemen uutuuskirja Ihan oikeat prinsessat ja prinssit on lasten tietokirja, joka tarttuu juuri tähän kuninkaallisbuumiin. Kirja esittelee muutaman aukeaman elämänkerroissa tosielämän kuninkaita ja kuningattaria keskiajalta tähän päivään kuvien kera, aina sotaretkillä viihtyneestä Richard Leijonamielestä tämän ajan prinssi Georgeen, joka tykkää Oktonauteista ja käy ihan tavallista englantilaista (hintavaa yksityistä) koulua. Välissä on myös tehtäviä, joissa saa suunnitella muun muassa omaa kuninkaallista titteliään ja lukujärjestystään.

Kirja on kivasti kirjoitettu molemmille sukupuolille. Pojat on selvästi otettu huomioon myös tehtävissä ja henkilövalinnoissakin. Ajattelin, että tästä kirjasta meidän kohta ekaluokkalainen voisi pitää, mutta valitettavasti kirjan ulkoasu on sellainen, että hän tuomitsi kirjan selittelyistäni huolimatta tytöille suunnattuna. Harmi, että kun kirjaa on kirjoitettu tytöille ja pojille, lapset ovat jo sen verran ehdollistettuja tyttöjen ja poikien väreihin, että vaaleanpunainen värimaailma todennäköisesti estää useimpia poikia tarttumasta tähän kirjaan. Ala-asteikäisille tytöille tämä on kuitenkin mainio kirja, joka kiinnostavan aiheen kautta avaa oven historiaan. Ja miksei vanhemmillekin, meidän perheessä minä olin se joka lopulta nautiskeli tämän kirjan lukemisesta, ja luinkin sen itsekseni alusta loppuun! :)

IMG_20180531_140642

Iloa jokaiseen päivään

IMG_20180521_122650

Ihanaa, miten koko ajan tuntuu tulevan fiksuja, uusia puuhakirjoja lapsille ja nuorille! Iloa jokaiseen päivään on jotain päiväkirjan, tunnetaitokirjan, tarrakirjan ja puuhakirjan väliltä. Oikestaan kyseessä onkin tunnepäiväkirja, josta löytyy myös ohjeita erilaisten tunteiden hallintaan. Iloiset värit, vaihtelevat kuvat ja hauskat tarrat taas tekevät tunteiden kirjaamisesta hauskaa ja auttavat jaksamaan urakassa pidempään.

Miksi tunteista sitten pitäisi pitää päiväkirjaa? No siksi, että kun oppii tunnistamaan tunteitaan ja mistä ne johtuvat, auttaa syventämään itsetuntemusta ja näkemään omien tunteidensa ja elämäntapahtumien välisen yhteyden. Samalla saa realistisen käsityksen omasta voinnistaan. Kun tunteet tulevat voimalla, saattaa tuntua siltä kuin koko elämä olisi surkeaa, vaikka edelliset viikot olisivat olleet pelkkää sisäistä auringonpaistetta. Tai jos huomaa olleensa alakuloinen tai väsynyt jo useita viikkoja, voi tarpeeksi ajoissa alkaa pohtia, mistä tämä johtuu, mitä sille voisi tehdä tai mistä hakea apua. Kirja sopii tytöille ala-asteen loppupuolelta ihan sinne aikuisuuteen asti. Kirja on hyvä lahja esim. rippikoululaiselle tai koulunsa päättävälle tytölle.

IMG_20180521_122616

IMG_20180521_122815

Sinä olet…

sinä oletJenni Pääskysaari on aiemmin kirjoittanut Tyttö sinä olet… ja Poika sinä olet… -kirjat, jotka nyt on yhdistetty molemmille sukupuolille sopivaksi voimakirjaksi. Kirjassa on lyhyitä kirjoituksia, joissa sanotaan asioita, joita ihan jokaisen lapsen pitäisi saada kuulla vanhemmiltaan: Sinä olet kaunis, olet rakastettava, sinä riität, olet arvokas. Kirja sopii oikestaan kaikille teini-ikäisestä lähtien muistutukseksi siitä, mikä on totta jokaisesta ihmisestä, ja jota valitettavan harvat meistä oikesti ovat saaneet kuulla perusviestinä itsestään kasvaessaan. Välillä kun maailma yrittää sanoa jotain ihan päinvastaista.

Kirjassa on myös teemoista lyhyitä julkisuuden henkilöiden haastatteluita, joissa sellaiset ihmiset kuin Arman Alizad ja Linda Liukas kertovat yllättävän syvästi ja koskettavasti omista kamppailuistaan, etsinnästään ja löydöistään kirjan teemoihin liittyen. On lohdullista lukea, että ihan jokainen meistä kamppailee samojen asioiden kanssa, ja että tottuneet ja menestyneetkin esiintyjät saattavat jännittää esiintymistä tai miettiä, ovatko riittäviä tai menestyksensä arvoisia. Pelko ja jännitys eivät siis ole merkkejä siitä, etteikö kannattaisi mennä eteenpäin unelmissaan.

Tässä tosi hyvä kirja lahjaksi vaikka yläastettaan päättävälle tai riparin käyneelle nuorelle. Tosin niin kuin kirja opettaa löytämään asioita, jotka ovat itselle merkityksellisiä, sama prosessi pitää tehdä tämän kirjankin suhteen. Tätä lukevalle nuorelle voikin sanoa, että vaikka tämä onkin eräänlainen elämäntaito-opas, kaikesta ei tarvitse olla samaa mieltä. Minä itse nautin kaikesta kirjan sisällöstä, paitsi seksuaalisuutta ja hengellisyyttä käsittelevissä luvuissa oli monta asiaa, jotka itse kristittynä olisin sanonut eri tavalla.

Gummy Candy Maker

IMG_20180323_124444 (1)

Saimme Coolstuffilta kokeiltavaksi muutamia hauskoja lapsiperheen tuotteita, ja niistä yksi oli Gummy Candy Maker, jota mainostetaan karkintekokoneena, jolla lapset voivat (aikuisen valvonnassa) tehdä lauantaikarkkinsa itse.

Ja okei, kyllähän sillä karkkeja voi tehdä, vieläpä hedelmämehuista, hunajasta ja liivatteesta, jolloin karkit ovat jopa terveellisiä. Mutta ei ehkä ihan sellaisia karkkeja, mitä ne kaupasta ostetut ovat. Kun mietin, mitä nämä karkit muistuttavat, tajusin että nehän ovat Jelloa!

Englannissa asuessani minulle tarjottiin eräässä perheessä jälkiruokais kerran Jelloa, eli tutisevaa, vihreää, liivattesta ja lisäaineista tehtyä hyytelöä. Se oli ällöttävin jälkiruoka mitä olen maistanut, mutta amerikkalaisille lapsille se on ihan vakioruokaa, ja sitä jopa pidetään terveellisenä. Tykkäämisen siis täytyy olla tottumuksesta kiinni.

Gummy Candy Makerillä voi siis tehdä karkintapaisia minihyytelöitä. Minun niitä on vaikea syödä ja mieheni sanoi että ne ovat niin pahan makuisia että niitä ei pitäisi sanoa karkeiksi, mutta lapseni rakastavat niitä! Molemmat pojat ovat tosi innoissaan, kun ehdotan jonain arki-iltana, että tehtäisiinkö yhdessä hedelmäkarkkeja. Ja se on hyvä asia, sillä nämä karkit ovat oikeasti tosi hyvää ruokaa.

Superfoodskeneä seuraavat ovat ehkä kuulleet, että liivate nimittäin on uusi superfood. Tai eihän se uusi ole, mutta sen terveysvaikutuksista on vasta alettu puhua. Sen terveysvaikutukset ovat samoja, mitä löytyy luuliemestä (jota sitäkin meillä silloin tällöin keitellään), mutta ne saa helposti ilman vuorokauden luiden hauduttelua. Liivate on hyvää ravintoa etenkin niille, jotka syövät paljon punaista lihaa, koska arvellaan että se voi hillitä punaisen lihan kehossa aiheuttamaa tulehdusta. Lisää liivatteen terveysvaikutuksista voi lukea vaikka täältä. (Nyt kun nuo luin, taidan koittaa taas syödä karkkeja itsekin.)

Koneen mukana tuli pari reseptiä, jotka eivät ihan sellaisenaan riittäneet meille. Huomasin, että karkeista tulee parempia, jos mehun lisäksi käyttää hedelmäsoseita ja (luonnollisia) makuaineita. Omenamehu, mangosose, sitruunamehu ja limearomi on tähän mennessä ollut meidän onnistunein kokeilu, jotka hotkittiin ennen kuin itse ehdin maistaa vasta ensimmäisen!

Ps. Samanlaisia nameja voi toki tehdä ihan vain kattilan ja silikonimuottien avulla, mutta kone tekee tästä kyllä helpompaa ja hauskempaa!

Narnia-tv-sarja

narniaYksi asia, mitä olen odottanut siitä asti kun esikoiseni syntyi, oli että pääsen lukemaan hänelle lempikirjojani! Niistä tosin aika suuri osa on tyttökirjoja, ja minä olen tällä hetkellä kahden pojan äiti. Mutta onneksi kirja, joka on ollut minulle kaikista tärkein romaaneista, sopii kaikille lapsille, ja oikeastaan ihan kaikenikäisillekin.

Pitkään minä odotinkin, ja vihdoin tänä keväänä tuntui, että aika oli kypsä 7-vuotiaan päästä seikkailulle Narniaan. Kirjat ja elokuvat ovat kaikille niin tuttuja, että niitä ei sen enempää tarvinne esitellä, mutta kaikki eivät tiedä, että Narniasta on tehty myös 80-luvulla tv-sarja, joka tavoitti kirjojen hengen loistavasti ja oli monille 80-luvulla lapsuuttaan eläneille ensimmäinen kosketus kirjasarjaan.

Niin oli myös minulle. En ollut kuullut koko kirjoista, kun sattumalta avasin television ja aloin katsoa Narnia-sarjan ensimmäistä osaa. Ohjelma sai minut lumoihinsa ensi hetkestä alkaen, ja kaikki seuraavat jaksot sain talteen videollekin, ja katsoin niitä useita kertoja sen jälkeenkin. Tv-sarjassa oli jotain sellaista lämmintä ja kaunista, joka kosketti sydäntäni ja minusta tuntui siltä, että olin sen katsottuani enemmän elossa ja saanut aavistuksen jostain syvemmästä elämässä. Tämän jälkeen luinkin koko kirjasarjan, ja olen myös aikuisena lukenut kirjat useaan kertaan uudelleen. Joka kerta niiden symbolinen taso on auennut syvemmin ja olen ymmärtänyt kirjoista lisää jotain, mikä edellisellä lukukerralla oli jäänyt huomaamatta.

narnia1

Oli tosi jännittävää alkaa katsoa oman lapsen kanssa jotain, joka oli itselle näin merkittävää. Olin tosin jo pitkään yrittänyt asennoitua oikein – sanoin itselleni uudestaan ja uudestaan, että lapseni ei tarvitse pitää jostain vain siksi että minä pidän siitä. Valmistelin siis itseäni mahdolliseen pettymykseen, että emme pääsisikään jakamaan yhdessä jotain minulle tosi merkittävää. Ekassa jaksossa en voinut olla hehkuttelematta, että kato nyt ne menee sinne vaatekaappiin tää on nii mahtava kohta… tajuten samalla, että ensikatsojen silmissä kohtauksessa ei tapahdu vielä mitään sen kummempaa kuin että lapset leikkivät piilosta ullakolla.

Keskittymisen kanssa oli vähän niin ja näin, kun piti katsoa tavallista hidastempoisempaa ohjelmaa, ja mietin jo, oliko virhe alkaa sitä nyt katsomaan. Mutta sitten lapsi alkoi pohtimaan bussimatkoilla ja muina rauhallisina hetkinä Narnian tapahtumia ja etenkin Edmundin valintoja, ja tiesin että tarina teki työtään hänessäkin. Loppuarvio oli, että Velho ja leijona oli ”ihan paras”, ja sen voisi katsoa saman tien uudestaan. BBC teki aikoinaan kuusiosaisen sarjan myös Prinssi Kaspianista ja Hopeisesta tuolista, joita sitten kuitenkin siirryimme katsomaan. (Kaikki nämä löytyivät pääkaupunkiseudun kirjastoista, varasjonokin oli melko kohtuullinen!) Päätin sitten antaa esikoiselle lahjaksi myös pitkään kaapissa odottaneen Narnia-painoksen, josta löytyy kaikki kirjat hyvin viehättävällä kuvituksella, joka henkii vahvasti BBC:n sarjan tunnelmia.

BBC:n Narnia-sarjan ikäraja on S. Sen katsomisen voi siis aloittaa paljon nuorempana kuin elokuvat, jotka ovat pienille vielä liian jännittäviä. Tekstityksiä tosin pitää jo jaksaa seurata, se saattaa rajata sarjan katsomisen joiltain sellaisilta jotka muuten siitä voisivat jo nauttia. Jännittäviä kohtia sarjassa kyllä 7-vuotiaallekin vielä oli, mutta jännitys piti vain mukavasti otteessaan eikä kasvanut liian suureksi, etenkään kun lapsi varmisti minulta puolivälissä, että onhan tarinassa varmasti onnellinen loppu.