Aihearkisto: 5-9-vuotiaille

Tanya Stewner: Liliane Etelätuuli – Pieni aasi tekee suuria

lilianeetelatuuli

Liliane Etelätuuli on uudehko saksalainen lastenkirjasarja, joka Suomessa vielä on aika tuntematon, vaikka Saksassa se onkin ollut suosittu. Saksassa sen ensimmäinen osa julkaistiin vuonna 2007, ja nyt Suomessa sitä on alkanut julkaista Aurinko-kustannus.

Liliane on ala-asteikäinen tyttö, jonka erityislahjana on kyky puhua eläimille ja ymmärtää eläinten kieltä. Tässä sarjan ensimmäisessä osassa Liliane auttaa itsetunto-ongelmista kärsivää aasia. Kirja opettaa osoittelematta siitä, miten jokainen on arvokas ja tosi tärkeä juuri sellaisena kuin on.

Tarina sopii hyvin lukemaan opetteleville ja myös ääneen luettavaksi. Kuvitus on värikästä ja sitä on sopivasti joka sivulla. Vaikka kuvitus on selvästi tyttömäistä, se on raikasta ja värikästä, eikä liian äitelää. Eläinrakkaat tytöt varmasti ihastuvat tähän kirjasarjaan!

Jujja Wieslander ja Sven Nordqvist: Mimmi Lehmä ja Varis retkeilevät

mimmilehmäjavarisretkeilevät

Kivaa, sarjakuvia alle kouluikäisille! Tässä kirjassa on tuttua Mimmi Lehmä -kirjojen henkeä, mutta erilaisessa paketissa. Tarinat keskittyvät leppoisan lehmän ja vähän äkäisen variksen ystävyyteen ja sopivan pieniin seikkailuihin navetassa ja sen ympärillä metsässä.  Lapselle sarjakuvaformaatti selvästi toimi. Otinkin kirjan esittelyyn siksi, kun huomasin että isosta kirjastokirjojen pinosta tämä oli tällä kertaa se, jota luettiin useammankin kuin yhden kerran – enemmänkin parikymmentä kertaa uudestaan.

Tykkään kovasti Nordqvistin kuvituksista ja vielä enemmän tykkään Viirusta ja Pesosesta, jotka ovat myös hänen käsikirjoittamiaan. Nordqvist pyrki aikoinaan eri taidekouluihin, mutta ei päässyt yhteenkään, ja alkoi lopulta freelance-taiteilijaksi. Taas yksi tarina siitä, miten lannistua ei kannata ensimmäisestä, toisesta eikä ehkä kymmenennestäkään epäonnistumisesta.

Viveka Salo: Tero ja Tarmo seikkailevat

terojatarmoretkeilevat

Tätä kirjaa meillä on odotettu! Tero ja Tarmo retkeilevät on jatkoa Viveka Salon Vallilan sankarit, Tero ja Tarmo -kirjalle, jota on meillä luettu uudestaan ja uudestaan. Edellisessä kirjassa seikkailtiin Helsingissä, mutta tällä kertaa veljekset Tero ja Tarmo sekä niiden äiti käyvät muuallakin Suomessa ja ulkomailla asti. Meille tarinat uppoavat varmaan siksi, että Teron ja Tarmon seikkailut tuntuvat tulevan niin lähelle meidän arkea. Ihan samanlaisia juttuja meillä tehdään ja samoja keskustelujakin käydään. Olenkin lukenut kirjaa välillä lapsille niin, että vaihdan lasten nimeksi meidän poikien nimet. Sitten arjen keskeltä kuitenkin alkaa jokin yllättävä, mielikuvituksellinen ja sopivan jännittävä seikkailu.

Heti ensimmäisessä tarinassa pojat lähtevät Nuuksioon ja törmäävät siellä metrotyömaalta eksyneisiin rakennusmiehiin. Tämä oli hauska aloitus meille, kun olemme edellisen kirjan jälkeen muuttaneet Helsingistä Espooseen ja Länsimetro on lasten mielessä useinkin. Sitten tutustutaan muun muassa tulivuoriin ja meksikolaiseen ruokaan ja käydään myös ruotsinlaivalla, jossa buffetissa istuu ahmatti herra Tötterman. Tämä tarina jäi hyvin mieleen, sillä sitä muisteltiin myöhemmin synttäreillä, jossa piti tehdä kiperiä päätöksiä syötävien herkkujen määrästä.

Viveka Salo on kertonut näitä tarinoita omille lapsilleen ruokapöydässä. Se kuuluu kerronnan rytmissä ja siinä, miten tarina pitää lapset otteessaan. Kun tarinat on kerrottu jo alunperin suullisesti lapsille, siinä saa aika nopeasti välittömän palautteen siitä, mikä tarina toimii ja mikä ei.

Salo on myös kuvittanut kirjan itse, ja on edellisestä kirjasta selvästi kehittynyt kuvittajana. Jälki on nyt siistimpää ja eheämpää, valmiimpaa.

Tämä kirja saa meiltä seitsemän tähteä viidestä! :)

Opi ja innostu! Piirustuskoulu

opijainnostupiirustuskoulu

Tässä piirustuskirjassa on minusta tosi monet jutut kohdallaan! Kun meillä piirtely on jäänyt aika vähälle välillä, tuntuu että tarvitaan juuri tällaisia ihan kädestä pitäen opettavia kirjoja, joista saa uusia ideoita myös niihin omiin piirstuksiin.

Kirjassa siis on 20 aukeaman verran piirustustehtäviä, joissa yksityiskohtaisesti opetetaan piirtämään eläiiä, taloja, kulkuvälineitä, kasveja ja robottikin. Lisäksi on ideoita perusmallin varioimiseen, ja kuva myös oikeasta koirasta, lentokoneesta yms. Tästä tykkäsin erityisesti, että mielessä pysyy se, että piirtämistä voi myös ulottaa jossain vaiheessa sarjakuvamaisuudesta eteenpäin. Sivuilla on myös valmis maisema, johon piirustuksia tehdä, ja se selvästi meillä inspiroi piirtämään lisää. Tykkään myös siitä, että kirja on poispyyhittävä! Tuntuvat niin tuhlaukselta sellaiset moniväriprintatut, hienot tehtäväkirjat, joissa yhdellä sivulla on vain yksi pieni sokkelo tehtävänä. Tätä kirjaa kun varmasti tullaan tekemään monta kertaa ja se periytyy myös seuraavalle lapselle.

Olin tosi vaikuttunut siitä, miten hyvin lapsi piirsi näillä ohjeilla ihan uudenlaisia juttuja. Toivotaan, että ideat siirtyvät tästä myös tavalliselle paperille! Innostuneesti tähän on myös tartuttu jo useampana päivänä, joten tämä kirja selvästi toimi meille tosi hyvin.

Ainoaa miinusta tulee siitä, että tussia ei saa kirjaan kiinni mitenkään. Meillä kynät häviävät välillä alta aikayksikön, joten olisi kiva saada poispyyhittävät tussit jotenkin hyvään säilöön, että kirjaa voisi tehdä silloin, kun haluaa. Toistaiseksi pulma on korjattu sinitarralla, mutta pitää vielä miettiä jokin kestävämpi ratkaisu :)

Arvostelukappale kustantajalta.

Hello Ruby – Matka tietokoneeseen

img_20161125_194630

Hello Rubyn kirjoittaja Linda Liukas sanoi muistaakseni jossain haastattelussa, että ei pienten lasten välttämättä tarvitse itse käyttää tietokonetta, vaan tietokoneeseen voi tutustua vaikka seikkailemalla suuren pahvista rakennetun tietokoneen sisällä. Tässä kirjassa ajatus realisoituu, kun edellisestä kirjasta tuttu Ruby-tyttö putoaa tietokoneeseen ja tapaa tietokoneen eri osia. Lopussa on tietokoneen toimintaan tutustuttavia tehtäviä ja askarreltava tietokone, jonka voi muuten myös tulostaa netistä, joten kirjastostakin kirjan voi lainata itselleen, jos omistaa tulostimen. (Ilman kirjaa tosin pelkästä tulostettavasta tietokoneesta ei juuri saa iloa irti.)

img_20161125_193430

Minustakin tämä on hyvä tapa tutustua tietokoneisiin. Itsellekin teki hyvää miettiä, miten tietokone oikeastaan toimii. No, ei tämä kirja siihen kovin syvälle vie, mutta tietokoneen peruspalikoihin se kyllä tutustuttaa. Tarinan lapsi lukaisi aika nopeasti läpi, ja se taisi olla lyhyempi kuin edellisessä kirjassa. Siinä ei myöskään ollut lukuja ja niihin sisältyviä tehtäviä, vaan tarina oli yhdessä osassa ja sen jälkeen tehtävät alkoivat. Tehtävistä tässä kirjassa ainakin minä sain irti eniten, tarina taas toimi niihin kivana johdantona, joka auttoi lähestymään asiaa sadun näkökulmasta. Askartelut olivat ihan kivoja, vaikka tietokonetta jo sujuvasti käyttävä 5-vuotias sanoikin, että eihän tällaisella leikkitietokoneella tee mitään…

img_20161125_194613

Joka tapauksessa niin lapsille kuin aikuisillekin tekee hyvää ymmärtää, miten ympäröivä maailma toimii. Se herättää uteliaisuuden maailmaa kohtaan ja saa ehkä jopa miettimään, mitä itse voisi ja haluaisi tehdä maailmaa muuttaakseen. Kun tytöt ja pojat saavat jo lapsena monipuolisesti tutustua eri maailman ilmiöihin, se myös avartaa käsitystä siitä, millaisia mahdollisuuksia omassa uravalinnassa olisi. Varmasti Liukkaan yksi tavoite onkin sytyttää ohjelmointikipinä tyttöihin, jotta ohjelmoinnin toistaiseksi maskuliininen maailma saisi uutta tulta innostuneista tytöistä ja heidän ideoistaan ja kokemusmaailmastaan.

Suomen lasten Suomi

img_20161024_144436

Meille on Postin mukana tullut kivoja kirjoja arvioitavaksi viime viikkoina. (Kiva että ovat löytyneet perille asti, muuten kun posti tuntuu kulkevan nykyään miten sattuu…) Isoin järkäle on ollut Suomen lasten Suomi, yli 200-sivuinen tietokirja Suomen maakunnista. Selailin ensin kirjan itse läpi ja annoin sitten lapsen luettavaksi. Hän lukikin siltä istumalta kirjan melkein puoliväliin minun kuoroharjoituksissani istuessaan, joten iloinen ja laadukas kuvitus ja sopivan kokoiset tietopalat vaikuttivat uppoavan. Korvatunturin sijainti kartalla oli niin kiinnostava asia, että sen hän tuli kertomaan minullekin. Tosin oman arvionsa mukaan kirja ”on ihan ok, muttei täydellinen”. Siitä kuulemma puuttuu jännitystä, ja viime aikoina meillä paljon luettu Kurkista ja koodaa -tietokirja on paljon parempi. No, arviosta huolimatta kirjaa on se sata sivua jo luettuna, joten ei se nyt huonokaan lapsen mielestä ollut.

img_20161024_144444

Mä itse toisaalta pidän kirjasta kovasti, ja samalla tulee mieleen monia kysymyksiä siitä, miksi jotkut asiat on toteutettu tavallaan, ja ajatuksia siitä, mikä voisi olla toisin. Tykkään ensinnäkin kirjan kuvituksesta tosi paljon, mutta kun kirjaa pidemmälle selasin, tuli mieleen että se jatkuu vähän tasapaksuna luvusta toiseen. Minä luulen, että kun lapsi lukee kirjaa, voi olla vaikeaa hahmottaa, mihin maakuntaan mikäkin sivu kuuluu. Kun itsekin avaan kirjan satunnaisesta kohdasta, ei se ole selvää muuten kuin paikannimistä päätellen – ja niitähän lapsi ei ehkä vielä osaa. Tietty yhdessä lukiessa tätä ongelmaa ei samalla tavalla ole, mutta kun meidän 5-vuotias lukee lähinnä itsekseen ja juttelemme kirjoista jälkikäteen, tällaisia asioita tulee miettineeksi. Vaikka joku erivärisenä kulkeva raita sivujen yläreunassa, josta näkisi missä luvussa ollaan, olisi selkiyttänyt kirjaa jo huomattavasti.

Sekin hieman hämmentää, että jokaisen maakunnasta kertovan luvun lopussa kerrotaankin jotain yleistietoa koko Suomesta. Miksi esimerkiksi lukutaidon kehittymisestä ja Mikael Agricolasta kerrotaan Keski-Suomen luvussa?

Kaipasin myös kunnon karttoja joka luvun alkuun. Olisi kiva myös hahmottaa kunnolla, mistä paikasta puhutaan, ja missä mainitut paikkakunnat sijaitsevat. Kun kirjan nimi on Suomen lasten Suomi, odottaisin siltä edes yhtä kunnollista karttaa!

Tykkään kirjassa myös siitä, että jo kannesta asti maahanmuuttajataustaiset suomalaiset otetaan mukaan ihan – tai ainakin melkein – tavallisina suomalaisina. Kirjasta ensimmäiset 160 sivua käsittelevät Suomen maakuntia, ja niiltä maahanmuuttajataustaisia lapsia en vielä ainakaan bongannut yhtään. He löytyvätkin omilta sivuiltaan. Kirjan 45 viimeistä sivua kertaa Suomen suurimmista vähemmistöistä: romaneista, juutalaisista, tataareista, inkeriläisistä, vietnamilaisista ja somaleista.

img_20161024_144455

Näissä luvuissa vastaan tulikin yllätyksiä. Juutalaisista kertovassa luvussa kerrotaan kahden ja puolen aukeaman verran juutalaisesta uskosta ja tavoista ihan sieltä kuningas Daavidista lähtien. Yksi sivu kertoo juutalaisista Suomessa. Tataarien ja somalien kohdalla kerrotaan taas islamista. Oli hieman yllättävää, että näihin asioihin paneuduttiin näinkin paljon. Sen sijaan esimerkiksi ortodokseista mainittiin kirjassa vain muutamassa kohtaa ihan ohimennen. Luterilainen perinne mainittiin hieman useammin, sekin tekstin seassa. Ilmeisesti tässä ajateltiin, että luterilaisuus on suomalaisille niin tuttua valtavirtaa, että sen voi esitellä itsestäänselvänä osana suomalaisuutta. Minä jäin kaipaamaan sitä, että kun islamin ja juutalaisuuden tulosta Suomeen kerrottiin näin seikkaperäisesti, olisi luterilaisuuden vaikutuksella suomalaiseen kulttuuriin voinut olla oma sivunsa. Harva suomalaistaustainenkaan lapsi tietää, miksi Suomessa ollaan luterilaisia, puhumattakaan niistä maahanmuuttajautastaisista lapsista, jotka kirjaan ehkä tutustuvat.

Näistä huolimatta olen iloinen, että meillä tämä kirja on kirjahyllyssä. Kirjasta riittää lukemista pitkään. Voisin kuvitella, että voisimme sieltä esimerkiksi lukea etukäteen paikoista, joihin kesälomareissuilla lähdetään. Toisi ehkä uutta näkökulmaa meidän aikuistenkin matkoihin!

Junior Lancelot

img_20161011_212023

Junior Lancelot on tällä hetkellä omia suosikkejani lasten lautapeleistä. Pelissä on aika erilainen idea kuin useimmissa meidän muissa peleissä. Eri muotoisista pahviläpysköistä pitää saada koottua tarpeeksi tukeva torni, että ritari tai prinsessa pääsee kurkistamaan laudan toiselle puolelle. Kumpi saa ensiksi hahmonsa ylös asti, voittaa. Haastetta tulee siitä, että palikoita valitaan nopan osoittaman värin mukaan, ja välillä toinen pelaaja pääsee pudottamaan kivenmurikan jonkun toisen pelaajan tornin päälle.

Peli on mukavan yksinkertainen, joten jo melko pienetkin sitä voivat pelata. Ensimmäisen kerran muistan pelanneeni tätä lapseni ollessa 3-vuotias, mutta nyt 5-vuotias on selvästi optimaalisimmassa iässä. Sorminäppäryyttä on jo sopivasti, mutta harjoitusta vielä tarvitaan, eikä tilan hahmottaminenkaan ole vielä niin helppoa, että olisi itsestäänselvää minkä muotoinen tai kokoinen palikka seuraavaksi kannattaisi valita. Aikuiselle tämä on tietysti paljon helpompaa, ja välillä itse koetankin, miten saisin tornin tehtyä mahdollisimman hankalista palikoista. Kun peliä on nyt harjoiteltu jonkin aikaa, lapsi tosin päihitti jo minut vaikka pelasinkin ihan tosissaan! Harjoitus siis tekee mestarin.

Näkymätön

img_20160915_144257

Meillä on luettu paljon lasten kuvakirjoja ystävyydestä, kaveritaidoista ja tunnetaidoista. Ne ovatkin minusta yksi tärkeimmistä, ellei kaikista tärkein, lastenkirjojen aihe. Kirjoista tulee harvemmin vain kirjoitettua tänne blogiin, kun jotenkin kirja toisensa jälkeen tuntuu niin samanlaiselta. Niissä on rauhallinen kuvitus, puhuvia eläimiä ja joku selkeä ja simppeli opetus ihmissuhteista. Tähän Lasten keskuksen uutuuskirja Näkymätön on virkistävä poikkeus. Kirja käsittelee ulkopuolelle jäämistä ja ulkopuolelle jättämistä pienen avaruusolennon näkökulmasta. Kirjan kuvitus on herkullisen värikäs ja kieli modernia ja oivaltavaa.

Kirja myös käsittelee aihettaan tavallista syvällisemmin. Se sanoittaa lapsen häpeää ulkopuolelle jäämisestä, minkä vuoksi asiasta ei ehkä uskalla kertoa vanhemmille. Vaikka teema sinänsä ei meillä ole ajankohtainen, tuli lapsen kanssa tosi tärkeä keskustelu näkymättömistä haavoista, jotka ovat ihan yhtä todellisia kuin näkyvät haavat, vaikka ne ovatkin sydämessä toisilta piilossa. Tämä tapa sanoittaa kipeitä asioita oli niin toimiva, että se tulee meillä olemaan varmasti myöhemminkin käytössä.

Vaikka lapsi ei olisikaan jäänyt kokonaan oman ryhmänsä ulkopuolelle, jokainen lapsi silti kohtaa tilanteita, joissa jää leikeistä ulos, on itse jättämässä toisia leikeistä ulos tai ainakin näkee, kun se tapahtuu. Siksi tällaisia kirjoja tarvitaan, jokaiselle. Suosittelen!

img_20160915_144338-1

Kuinka tietokone toimii? Kurkista ja koodaa!

IMG_20160819_211910

Tämän lastenkirjasyksyn ensimmäistä satoa tuli meille arvosteltavaksi, ja tämä kirja kyllä osui meille ihan nappiin. Kurkista ja koodaa on jatkoa lasten Kysy ja kurkista -tietokirjasarjalle, jonka aiemmatkin osat ovat toimineet meillä tosi hyvin. Tässäkin kirjassa pääosassa ovat iloinen kuvitus ja luukut, joiden takaa löytyy ytimekkäästi kerrottuna kiinnostavia tiedonmurusia, tällä kertaa aiheena tietokoneen toiminta ja ohjelmointi.

Aloin kirjaa lukiessa muistella omia peruskoulun atk-tunteja. Opeteltiinko teilläkin formatoimaan diskettejä ja tallentamaan sinne word-tiedosto? Meillä se oli varmaan ainoita asioita, joita opeteltiin – tai sitten ainoita, jotka jäivät mieleen. Ei meillä puhuttu tietokoneen rakenteesta, internetin toiminnasta ja historiasta tai ohjemoinnista mitään. Minusta tässä lastenkirjassa, joka on kustantajan mukaan tarkoitettu jo yli 5-vuotiaille, yhdellä aukeamallakin oli enemmän tietoa kuin minun koko peruskoulun atk-tunneilla yhteensä.

En myöskään voinut olla vertaamatta kirjaa Linda Liukkaan Hello Rubyyn, sillä se on nämä kaksi ovat ainoat ohjelmoinnista lapsille kirjoitetut kirjat, joita olen lukenut – kertoo jotain siitä, miten vieläkin lasten atk-kasvatus on aika alkumetreillä. Kirjat ovat erilaisia, ja molemmissa on omat hyvät puolensa. Hello Ruby sopii mielestäni paremmin jo nuoremmille lukijoille, koska se on kirjoitettu tarinan muotoon. Toisaalta siellä viittaukset tietokonemaailmaan eivät useimmille lukijoille avaudu. Kirjan tehtävät ohjaavat enemmän loogiseen ajatteluun, jota ohjelmointiin tarvitaan, kun varsinaiseen ohjelmointiin.

Tässä kirjassa taas puhutaan paljon esimerkiksi tietokoneen rakenteesta ja eri osista, eri ohjelmointikielistä ja jopa ohjelmointikielen termeistä. Kirjassa on tehtäviä, joissa opetetaan, miten voi itse päästä alkuun ohjelmoinnissa ja ohjelmoida jopa pienen pelin itse. Kirja siis selkeämmin ohjaa lapsia tietokoneen käyttäjiksi ja kokeilemaan tietokoneen käyttämistä itse.

IMG_20160819_212103

Kirjan kuvitus ja tyyli selkeästi viittaa siihen, että kirja on suunnattu pienemmille lukijoille, noin 5-8-vuotiaille. Kun kysyin omalta 5-vuotiaaltani, ymmärsikö hän mitä oli lukenut ohjelmoimisesta, hän vastasi näin: ”Mä vaan luen tätä, mutta en ymmärrä kuitenkaan.” Sanoin sitten reteästi, että kysy vaan minulta, selitän sitten jos et ymmärrä. Lapsi kysyi minulta funktioista ja muuttujista, yritin jonkin aikaa lukea sivua aivot raksuttaen, ja jouduin toteamaan että sori, en mäkään tiedä mitä nämä ovat. Mutta ei se sinänsä minua haittaa, että kirjassa on jotain mitä vielä emme ymmärrä. Tämä on kirja, johon varmasti voidaan palata uudestaan vaikka vuoden päästä ja parin vuoden päästä, ja ehkä ymmärtää jo enemmän. Voi olla, että koodausharjoituksetkin jäävät meillä vähän myöhempään.

kurkistajakoodaa

Kivoimpia kohtia kirjassa olivat minusta ne, joissa pääsi luukusta kurkistamaan vaikka tietokoneen sisälle tai nettisivujen ”taakse”, lähdekoodiin. Niissä luukkuidea toimii kaikista selkeimmin.

Numeroista pitävä lapsi taas innostui eniten binääriluvuista, ja alkoi heti laskemaan perheenjäsenten ikiä binääriluvuiksi muunnettuina.

Hämeenlinnan Janne. Kuinka Jannesta tuli Jean Sibelius

IMG_20160724_155407

Tässä kirja, jossa on paljon mistä pidän, ja silti monia asioita jotka haluaisin kuitenkin muuttaa. Hämeenlinnan Janne ilmestyi viime vuonna, kun oli Sibeliuksen juhlavuosi, ja oli toinen Sibeliuksesta lapsille kertovista kirjoista. Myös Lasten keskuksen Soiva metsä on arvosteltu blogissa aiemmin. Siinä missä Soiva metsä kertoi Sibeliuksesta vanhana miehenä. Hämeenlinnan Janne kertoo hänen lapsuudestana. Näkökulma on mielestäni tosi hyvä. Kirja näyttää, miten musiikkia rakastavasta lapsesta tuli harjoittelun kautta Suomen tunnetuin säveltäjä. Kukaan meistä ei synny suuruutena vaan jokainen syntyy omien lahjojensa kanssa, joita voi kehittää niin että niitä voi toisten ja omaksi hyödyksi ja iloksi.

IMG_20160724_155525

Parhaita asioita kirjassa on Salla Savolaisen kuvitus, jossa sarjakuvamainen realismi yhdistyy erilaisiin toteutustapoihin ja humoristiseenkin otteeseen. Historiallisessa kirjassa on tärkeää, että yksityiskohdat ovat kohdillaan, mutta ei niiden valokuvantarkkoja silti tarvise olla. Tekstin on kirjoittanut Tapani Bagge, jonka Kaisa-kirjoja olemme aiemmin lukeneet ja tykänneet kovasti niiden kiireettömästä lapsuuden leikkien kuvauksesta. Kirjassa kertomusta Sibeliuksen elämästä on melkeinpä vähemmän kuin tietolaatikoita, joissa kerrotaan sen ajan tavoista, Sibeliuksen tuntemista henkilöistä ja soitinten historiasta. Se toisaalta toimi, ja toisaalta ei – osa tietolaatikoista jätettiin lukematta, ja osa oli kiinnostavia lapsesta. Joitakin tekstejä ei ymmärtänytkään ilman tietolaatikon lukemista, sillä teksti oli sen verran tiivistä ja runollistakin paikoin. Jäin vähän miettimään tätä ratkaisua. Välillä tuntuu, että lasten kirjoissa ei melkein luoteta lapsen kykyyn oppia tarinoista ja kuvista, vaan opettavaisuutta alleviivataan. Itse historiallisten tv-sarjojen ystävänä olen oppinut parhaiten tarinoista, kun taas faktat eivät jää minulla mieleen. Hovimäki opetti minulle enemmän kuin koko peruskoulu ja lukio. Tämä on tietysti myös erilaista oppimistyyliä, mutta uskoisin että etenkin lapsille tarinat ovat paras tapa opettaa. Eikö tässä olla ihan luotettu tarinan voimaan, kun tietolaatikoita siitä sun tästä piti olla joka sivulla niin monta?

IMG_20160724_155447 (1)

Tämä nyt ei vielä ollut niin iso juttu. Tietolaatikot ainakin meillä kiinnostivat lasta – aloittelevaa pianistia kiinnostivat etenkin ne, joissa kerrottiin soitinten historiasta. Enemmän häiritsi se, että tekstissä kivojen historiallisten anekdoottien sekaan oli laitettu fantasia-aineistoa avaruusaluksista, peikosta ja monnista, joka söi oopperalaulajan. Meillä vaikutus ainakin oli se, että lapsi alkoi epäilemään koko kirjan todenperäisyyttä. Kun alustin kirjaa kertomuksena siitä, mitä oikeasti on tapahtunut, 5-vuotiaan epäilykset kyllä alkoivat herätä viimeistään avaruusaluksen kohdalla. Sen jälkeen hän kyseenalaistikin kirjassa kaiken. ”Se lyseokin oli varmaan höpöjuttuja. Ja ei ne varmasti oikeesti syöneet jäätelöä.” Niinpä niin, ei ole niin helppoa arvioida juttujen todenperäisyyttä 5-vuotiaana, joten parasta kyseenalaistaa kaikki?

IMG_20160724_155425

Kirja vaatii siis keskusteluja aikuisen kanssa, mikä ei sinänsä huono juttu ole ollenkaan. Kirjassa käsitellään myös vaikeita aiheita, erityisesti Sibeliuksen isän kuolemaa. ja köyhyyttä, johon se perheen suisti. Kirja jää meillä vielä joksikin aikaa lukuhyllyyn, ehkä lapsi tarttuu siihen vielä itse uudestaan. Vaikka kirjassa oli joitakin hämmentäviä kohtia, oli siinä hyvää enemmän kuin huonoa, ja lopuksi kirjasta jäi hyvä mieli. Kirjasta oppi uutta niin äiti kuin lapsikin.

Lapsen kommentti: ”Jos mä voitan lotossa niin sitten ostan sellaisen miljoonan euron Stradivari-viulun.”

Lapsen arvosana kirjalle: 5/10