Aihearkisto: 5-9-vuotiaille

Purkista peliksi

IMG_20171005_102714

Tästä kirjasta mä tykkään niin, että se on ollut meillä kirjastosta lainassa kohta puoli vuotta. Oppi&ilo-sarjan kirjassa on askarteluohjeet 54 eri peliin, joista osa on klassikkoja, osa minulle ihan uusia tuttavuuksia ja osa pelejä ympäri maailmaa, kaikista maanosista. Mä itse tykkään pelaamisesta ja peleistä, enkä jaksa usein pelata samaa peliä monta kertaa, joten itse tehdyt pelit ovat mahtava idea. Pelit voi myös askarrella yksinkertaisista tarvikkeista, joita löytyy useimpien (askartelevien) lapsiperheiden kotoa.

Tästä kirjasta lapset voivat toisaalta ohjeiden mukaan askarrella pelejä itse, kunhan osaavat lukea, ja kirjasta voi myös halvalla aikuinen askarrella uusia pelejä lasten käyttöön. Mä olen käyttänyt kirjan ideoita töissä soveltaen muutamasta peli-ideasta raamatunopetukseen sopivan version. (Työnäni on opettaa Raamattua lapsille.)

Itse asiassa kirja on ollut meillä sen verran pitkään, että aloin jo miettimään, että ehkä pitäisi vain ostaa se omaksi…

IMG_20171005_102726

What is God like?

IMG_20171003_092116

”Tää näyttää ihan vauvakirjalta, mutta kun alkaa lukea, niin eihän tää oo yhtään vauvamainen,” totesi meidän 6-vuotias, kun aloin lukea hänelle iltasaduksi William Lane Graigin lastenkirjasarjaa, jossa selitetään Jumalan ominaisuuksia lapsentasoisesti. Kirjasarjan eri osissa kerrotaan, mitä tarkoittaa että Jumala on henki, kaikkialla läsnäoleva, iänkaikkinen, kaikentietävä, kokonaan hyvä, kokonaan rakastava ja kolme persoonaa. Aika isoja kysymyksiä, joihin ei monelta aikuiseltakaan saisi vastausta suoraan kaupan hyllyltä!

Voisi ajatella, ettei lasten edes tarvitse ajatella näin filosofisia kysymyksiä Jumalasta. Itse kuitenkin innostuin sarjasta siksi, että tällaisia kysymyksiä (kouluikäiset) lapset kysyvät minulta Jumalasta työssäni. Lapset kun eivät niele asioita purematta, vaan kysyvät selityksiä asioille, joita eivät ymmärrä. Tässä sarjassa nämä kysymykset on selitetty niin hyvin, että itsekin sain uusia oivalluksia, ja toisaalta 6-vuotias alkoi selvästi pohtimaan asioita ja ymmärsi myös vastaukset. Meillä tuli myös tosi hauskoja iltakeskusteluja aiheista. (Mitäs se käytännössä tarkoittaa, että Jumalalla ei ole kehoa? – No että Jumalan ei tartte koskaan käydä vessassa, oivalsi lapsi saman tien.)

Varsinaista kehystarinaa kirjoissa ei ole muuta kuin että perheen lapset kyselevät Jumalasta vanhemmiltaan, ja vanhemmat opettavat heitä arjen touhujen lomassa. Näin aikuisena mietin kyllä, miten hanhi ja karhu voivat mennä naimisiin ja miten heidän lapsistaan ei tullut hanhen ja karhun sekoituksia, mutta lasta tämä seikka ei tuntunut häiritsevän. :) Kuvitus kyllä auttaa lapsia seuraamaan kirjaa, ja keskustelumuotoinen opetus tekee asiat helpommin lähestyttäviksi. Vähän lapsellisen kuvituksen vuoksi kirjaa voisi lukea jo 3-4-vuotiaidenkin kanssa, mutta se valitettavasti voi karkoittaa niitä kouluikäisiä, jotka kysymyksiä jo enemmän pohtivat.

Kirjasarjaa ei ole suomeksi saatavilla, mutta kieli on niin yksinkertaista, että minä suomensin sitä lennossa lukiessani. Itse asiassa tykkäänkin lukea lapsille englanninkielisiä kirjoja, niin saa samalla virkistettyä omaa kielitaitoa. Suosittelen niille, jotka tykkäävät olla vaikeiden kysymysten äärellä lastensa kanssa!

IMG_20171003_092315

Lastenkirjojen klassikoita ilmaiseksi netistä

Aloin aamusella selailemaan Elisan e-kirjakaupan ilmaisten kirjojen valikoimaa, ajatuksena että sieltä löytyy varmaan kasa kirjoja, joita kukaan ei halua enää lukea… mutta miten väärässä olinkaan! Heti etusivulta pomppasi esiin useita omia suosikkikirjojani, jotka muuten ovat lastenkirjoja, tai ainakin lapsille/kouluikäisille sopivia kirjoja, joista jokaista suosittelen luettavaksi!

Ilmaiseksi ja suomen kielellä siis löytyvät ainakin nämä:

Charles Dickens: Saiturin joulu

L.M. Montgomery: Anna-sarja

Jules Vernen kirjat

Zacharias Topelius: Talvi-iltain tarinoita ja Lukemisia lapsille

Alexandre Dumas: Kolme muskettisoturia

Aikuisille palvelusta löytyy iso joukko kotimaisen kirjallisuuden klassikkoja ja valittu joukko ulkomaisia, kuten Austenia ja Dickensiä, jotka ovat omat suosikkini. Ne tekivät teini-ikäisenä niin suuren vaikutuksen, että siihen harva kirja on enää sen jälkeen yltänyt.

Ihanaa että tällainen palvelu on! Vähään aikaan ei tarvitse miettiä, mitä lukisi mökillä tai junamatkoilla…

Kokoelma eläintarinoita

IMG_20170901_121848

Nyt esittelyssä 80-luvun alussa julkaistu kirja, jota et valitettavasti löydä mistään. Mutta minä olen nauttinut tästä kirjasta niin paljon, että halusin siitä kuitenkin kertoa, että JOS joskus tämä tulee kirpparilla vastaan ja sinulla on hyvistä seikkailukertomuksista pitäviä lapsia, tämä kirja kannattaa ostaa!

Kirjan eläintarinat eivät nimittäin ole niitä perinteisempiä, vaan kirjaan on koottu angloamerikkalaisen kirjallisuuden klassikkojen kirjoittajien kertomuksia, joissa on mukana eläimiä. Jotkut ovat katkelmia tai lyhennelmiä pidemmistä romaaneista, jotkut taas lyhyempiä novelleja. Niiden matkassa pääsee seikkailemaan 1800-luvun maisemissa, jolloin maailma oli vielä suuri ja jännittävä, ja mihin tahansa ei voinut matkustaa lentokoneella yhdessä yössä. Kirjan tarinoissa käydään Afrikan viidakoissa, kultakentillä Amerikassa ja Etelä-Afrikassa, seikkaillaan sumuisessa Englannissa ja purjelaivalla valasjahdissa. Toisaalta mukana on myös arkisempia kertomuksia ihmisen ja eläimen ystävyydestä, ja myös niitä perinteisempiä eläintarinoita, kuten Rupikonnan seikkailuja Kaislikossa suhisee -kirjasta.

Kirjan tarinat ovat aika jännittäviä, ja niissä on mukana myös sotaa ja kuolemaa. Ne eivät siis kaikista pienimmille sovikaan, ja eskarilaisenkin kanssa jätin pari tarinaa välistä, näitä kun iltasatuina meillä luetaan. Jännittävät juonenkäänteet saivatkin sitten niin minut kuin eskari-ikäisen pojankin liimaantumaan kirjan ääreen iltasatuaikaan ja melkein odottamaan nukkumaanmenoa.

IMG_20170901_121940

Rakastan myös kirjan kuvitusta. Minun on joskus vaikea keskittyä ääneen lukemiseen, mutta värikkäät sivut auttavat siinä hurjasti. On paljon kivempi lukea tekstiä siniseltä tai keltaiselta sivulta kuin siltä perinteiseltä valkoiselta! Realistiset kuvat eksoottisista paikoista synnyttävät myös kaukokaipuun tunteen… ehkä mekin päästään taas joskus seikkailemaan!

A sanoi Agricola

asanoiagricola

A sanoi Agricola oli kirjastoreissun kiva löytö viime viikolla. Se totta puhuen päältä päin näytti aika puisevalta lasten tietokirjalta, mutta sisäsivuilta löytyikin mukaansatempaava ja hienosti, hieman sarjakuvamaisesti kuvitettu tarina.

Kirja kertoo, kuten nimestä voi päätellä, Mikael Agricolan elämästä. Jokainen meistä tietää, että Agricola suomensi Raamatun ja kirjoitti ensimmäisen suomenkielisen aapisen, mutta ainakin minulle hänen elämänsä monet muut käänteet olivat – no, eivät ehkä uutta tietoa, mutta sitä mitä koulusta ei selvästikään mieleen jäänyt. Luin kirjaa eskarilaisen kanssa, joka kyllä kiinnostui kirjan kanssa suomen kirjakielen synnystä ja eri murteista. Kirja myös elävästi kuvasi sitä innostusta, mikä tuli ihan ensimmäisen suomenkielisen kirjan julkaisusta. Kun elää näin kirjojen keskellä, ei osaa edes kuvitella millaista elämä olisi, jos meillä ei olisi vaikkapa yhtään lastenkirjaa omalla kielellä. Tästä päädyimmekin keskustelemaan siitä, että kaikilla maailman kielillä ei ole vielä omaa kirjakieltä, ja joissakin maissa edelleenkään lapsilla ei ole luettavana yhtään kirjaa – jopa joissakin sellaisissa maissa, joista meidän lasten joidenkin kavereiden vanhemmat tulevat.

Keskivaiheilla kirja vähän pitkäveteistyi, kun se päätyi luennoimaan Lutherin ajatuksista. Ei sillä etteivätkö ne minusta tärkeitä olisi, mutta huomasin että niin lapsen kuin minunkin huomio herpaantui tässä kohden. Loppua kohden kirja taas parani, ja parasta lapsesta olivat loppusivut, jossa oli erilaisia fraaseja keskiajan suomen kielellä ja ”nykykoululaisen kielellä”, vaikka täytyy sanoa että tuo kieli oli kyllä meidän perheelle ihan yhtä vierasta kuin vanha suomikin.

Uusinta: Suomen lasten laulukirja

Heinäkuussa julkaisen uudestaan blogissa kolmen edellisen vuoden aikana esiteltyjä kirjoja, jotka ovat meidän suosikkikirjoja edelleen. Tämä kirja on esitelty aiemmassa blogissani joulukuussa 2012.

suomenlastenlaulukirja2

Suomen lasten laulukirja on ollut kaikista blogissa esitellyistä kirjoista luetuin – ei, vaan sittenkin lauletuin. Se oli myös ensimmäinen kirja, jossa minä näin Matti Pikkujämsän kuvitusta, ja ekalla kerralla kuvitus oli vielä kaikista ihastuttavin, kun näitä kuvia ei näkynyt silloin vielä joka paikassa.

Kirjassa on niin kattava valikoima perinteisiä ja uudempiakin lastenlauluja, että sieltä riittää meille yhä uutta opeteltavaa. Toki myös uudemmat soivat laulukirjat ovat olleet kovassa kuuntelussa, mutta koska meillä myös soitetaan itse, ovat kirjan helpot kitarasoinnut tässä hyvin iloinen asia. Näitä on soiteltu myös kitaran kanssa naapurin lasten kanssa pihalla, lasten synttäreillä ja pikkujouluissa.

suomenlastenlaulukirja

Suloista oli löytää blogista kuva silloisesta 1-vuotiaasta kuuntelemassa äidin laulamana lempilauluaan, jota laulettiin uudestaan ja uudestaan. Silloin me asuttiinkin metron varrella, ja mummolaan mentiin metrolla – tosin ei ratikalla, niin kuin meidän ihan ensimmäisestä kodista. Kuvituskin näytti kovasti kaupunginosalta, jossa silloin asuttiin.

Nyt tämä pikkuinen on jo aika iso, soittaa musiikkiopistossa pianoa ja pystyisi jo joitain kirjan kappaleista soittamaan itsekin!

Uusinta: Laulava lasten lintukirja

 

Heinäkuussa julkaisen uudestaan blogissa kolmen edellisen vuoden aikana esiteltyjä kirjoja, jotka ovat meidän suosikkikirjoja edelleen.

IMG_0443Tässä sellainen kirja, jota meillä on luettu siitä asti, kun se aikoinaan on meille tullut. Kolme vuotta sitten sitä luki esikoinen isänsä kanssa, ja minäkin toivoin oppivani tunnistamaan lintuja. Kirjoitin silloin, että unelmanani on olla äiti, joka osaa opettaa luonnossa lapsille lintujen ja kasvien nimiä. No, mitä sitten kävikään? Ainakin sinne päin on tultu. Tunnistan jo monia pihapiirin lintuja, mutta hidasta oppiminen on. Minulla ei ole sellaista luontaista luonnontuntemisen lahjaa. Muutamat linnut tunnistan jopa äänestä, mutta vain ne helpoimmat.

Meidän esikoinen tunnistaa muutaman linnun, mutta 2-vuotias veljensä tunnistaa niitä varmaan jo enemmän. Lapsilla vain on erilaiset kiinnostuksen kohteet, ja meidän pikkuinen on tosi kiinnostunut luonnosta. Vaikka hän ei vielä paljon puhu, hän tunnistaa jo lokin, rastaan ja kraa kraan eli variksen, ja linnun laulua kuullessaan osaa hienosti imitoida lintujen ääniä.

Siksi ei olekaan varmaan yllätys, että nyt tästä on tullut yksi kuopuksen lempikirjoista. Myös samanlaista kirjaa, jossa on muita luonnon ja eläinten ääniä, meillä luetaan just nyt.

IMG_0444

Talitiainen sanoo ti-ti-tyy. Olen tarkistanut sen nyt kirjasta monta kertaa, ja olen jo aika varma, että erotan talitiaisen ja varpusen toisistaan. Tämä on kuitenkin vaatinut sellaista ponnistelua, että alan uskoa, että minun mielestäni puuttuu sellainen alue, johon lintutietoutta voisi laittaa. Mutta tämän kirjan syytä se ei ole. Kirja on tosi mainio, ja Tepsu tykkää siitä paljon. Tepsu onkin lukenut sitä isänsä kanssa, ja minun täytynee tyytyä siihen, että meillä kotona on kaksi söpöä poikaa, jotka saavat briljeerata minulle lintutietoudellaan. Suosittelen siis kirjaa – ainoa miinus siitä, että lintujen kuvat ovat aika pieniä. Lintukirjoissa toivoisi vähän isompia kuvia, kun luonnossa lintuja pääsee harvemmin katsomaan yhtä läheltä kuin kuvissa.

Sain kirjan arvosteltavaksi Kids.fi:stä. Heillä monenlaisia hauskoja lastenkirjoja, kannattaa käydä vilkaisemassa.

Kesäarvonta 2017: Tippukivitapaus

9789511310006Tippukivitapaus on Yökyöpeleiden tekijöiden uusi hauska, naurattava ja ajatuksia herättävä runokirja lapsille, joka toimii niin pienemmillä värikkään ja iloisen kuvituksensa vuoksi, kuin myös vanhemmilla lapsilla  runojensa aihepiirejä ajatellen. Kirjasta on myös tulossa Kansallisteatteriin musiikkinäytelmä syksyllä 2017. Tarkemmin kirja on esitelty ainakin Lastenkirjapinossa.

Jos haluat voittaa omaksesi Tippukivitapaus-kirjan, kommentoi tähän alle 31.7.17 mennessä ja kerro, mitä kirjoja teillä luetaan kesälomalla. Voit sitten voittaa tämän kirjan teille syksyn lukuhetkiin :)

 

Nirson lounas

Äiti, ootko kuuro?
Mua risoo riisipuuro
ja ranskalaiset potuttaa!

Mä vihaan munavoita
pitsaa pastaa silakoita
on pullaa turha tuputtaa.

Maito on märkää
ällöän härkää
on lihakeitto liian lödee.

Äiti, turha luulo,
syö itse inha puuro
mä haluan jotain parempaa!

Hillo on löllöö
juusto on ällöö
nuudelis on nuiva maku.

Äiti, älä penää!
Mä en syö koskaan enää
kuin lentäviä lettuja.

Pikkukokki keittiössä

pikkukokkikeittiossa

Kun lapsi ilmoitti, että aikoo isona kondiittoriksi, jotta voi leipoa kakkuja joka päivä, tartuin heti tilaisuuteen. Kun lapsi ilmoittaa halunsa osallistua kotitöihin, se innostus pitää hyödyntää ennen kuin on liian myöhäistä, vaikka se vanhemmalle tarkoittaisikin joskus lisävaivaa. Minusta kun neljän hengen taloudessa ei sovi, että kaksi ihmistä tekevät kaikki työt.

Sopivaan saumaan ilmestyikin toinen, laajennettu painos Hellapoliisin Pikkukokki keittiössä -kirjasta. Sain sen kustantajalta arvosteltavaksi, ja jo samana iltana reseptit oli selattu, 6-vuotias oli valinnut mitä tekisi meille ruoaksi ja päättäväisesti aikoi valmistaa kaksi pellillistä tonnikala-ananas-pitsaa iltaruoaksi. Ja tosi hyvin se menikin! Lapsi teki suurimman osan töistä, vaikka tietysti minua tarvittiin auttamaan. Vaikka Pikkukokki keittiössä lupaa kertoa kuvitetusti ja havainnollisesti kaikki työvaiheet, joitain perustietoja pitää silti vanhemmankin opettaa. Kuten että uuni pitää laittaa päälle jo ennen sitä kuvaa, jossa sanotaan että pitsa pitäisi laittaa 225-asteiseen uuniin. Tai että missä meillä keittiössä on mitat ja kulhot, ja miten jauhoja kannattaa ottaa, jotta niitä ei ole myös pöydällä ja lattialla.

Kuvitettujen ohjeiden lisäksi tässä keittokirjassa hyvää on inspiroivuus ja laajuus. Se sopiikin lyhyeksi oppimääräksi siihen, mitä nirsotkin lapset yleensä syövät. Jälkiruokia on noin puolet paksusta kirjasta, mutta kun ottaa huomioon, että monissa lasten keittokirjoissa on pelkkiä välipaloja ja jälkiruokia, on tässä lämpimien ruokien osuus ihan hyvä.

Itsenäiseen kokkailuun kirja sopii lapsesta riippuen varmaan sinne ala-asteen lopulle. Ainakin silloin itse muistan jo paistaneeni itse muffinsseja omasta keittokirjastani, joka oli viivapiirroksineen aika kaukana näistä tämän ajan kiiltävistä nelivärisistä keittokirjoista. Aikuisen kanssa leipomiseen kirja toki sopii jo aiemmin, ja meillä se kivasti muistuttaa minua siitä, että tekisin enemmän lasten kanssa yhdessä. Sanoinkin lapselle, että hän voi valita itse kirjasta reseptejä, ja sitten mietitään sopiva aika kun tehdään niitä yhdessä.

Takakansitekstissä kirjaa suositellaan myös aikuisille, jotka vasta aloittelevat kokkailua. Laajuutensa vuoksi kirja sopiikin hyvin vaikka ala-asteelta siihen asti, että muuttaa pois kotoa ja on toivottavasti niin innostunut ruoanlaitosta, että syö silloin muutakin kuin einespitsaa.

Miina ja Manu -puuhakirjoja

miinajamanupuuhakirjat

Sain Lapsimessuilta mukaan pari Miina ja Manu -puuhakirjaa. Meillä on aiemmin ollut Miina ja Manu -askartelukirja, josta tykkäsimme tosi paljon. Näissä kirjoissa tuntuu, että lapsen kehitysvaihe on otettu sopivalla tavalla huomioon. Haastetta on sopivasti, mutta ei liikaa. Itse tykkään kirjojen yksinkertaisuudesta. Ei puuhakirjassa tarvitse olla kahtatuhatta tarraa ollakseen kiinnostava, vaan ihan simppeli tekeminen riittää.

Testasimme kahta kirjaa, Miinan ja Manun Ekat sanaristikot sekä 250 arkisanaa – suomi-englanti tarrasanakirja. Ristikkokirja toimi meidän 6-vuotiaalla tosi hyvin. Hän olin tekemisestä innostunut ja vaikka aluksi piti ristikoita liian helppoina, saikin huomata että välillä piti miettiä, että oikea sana löytyi. Tuon ikäisille ei kovin paljon ristikoita ole tarjolla, joten tekeminen kiinnosti kun se oli vielä tarpeeksi uutta. Kirja sopiikin hyvin eskari-ikäiselle ja eka- ja tokaluokkalaisille, jotka osaavat jo itse lukea ja kirjoittaa.

Tarrasanakirja taas vaatii enemmän aikuisen seuraa. Mietin, minkä verran sanoja oikeasti jää mieleen vain tarroja laittamalla. Ääntämisessäkin tarvitaan aikuisen apua. Tämä kirja siis vaatii vähän enemmän työtä. Toisaalta passiivinenkin kielitaito ja pelkkä kielelle altistuminen on jo hyödyksi ja tulee auttamaan koulussa englantia opetellessa. Me olemme altistaneet lapsia englannilla vauvaikäisestä lähtien juuri se mielessä, että vaikka he eivät kieltä oppisi sillä tavalla puhumaan, heillä olisi myöhemmin pohja kouluopinnoille. Olin jo ajatellut, että kovin paljon ei tällä tavalla ollut 6-vuotiaan mieleen tarttunut, kunnes hän yllätti ihan vähän aikaa sitten sanoen itse ensimmäisen englanninkielisen lauseensa: I’m a little cheese! Eli on niistä tarrakirjoista ja englanninkielisistä Pipsa Possuista ollut kuitenkin hyötyä. :) Tarrakirja sopii siis kielen kotiharjoitteluun vanhemman kanssa ja hyvin varhain, ja vielä kouluikäiselle englannin opiskelun tueksi, jos Miina ja Manu siinä vaiheessa vielä kiinnostaa.