Aihearkisto: 5-9-vuotiaille

Gummy Candy Maker

IMG_20180323_124444 (1)

Saimme Coolstuffilta kokeiltavaksi muutamia hauskoja lapsiperheen tuotteita, ja niistä yksi oli Gummy Candy Maker, jota mainostetaan karkintekokoneena, jolla lapset voivat (aikuisen valvonnassa) tehdä lauantaikarkkinsa itse.

Ja okei, kyllähän sillä karkkeja voi tehdä, vieläpä hedelmämehuista, hunajasta ja liivatteesta, jolloin karkit ovat jopa terveellisiä. Mutta ei ehkä ihan sellaisia karkkeja, mitä ne kaupasta ostetut ovat. Kun mietin, mitä nämä karkit muistuttavat, tajusin että nehän ovat Jelloa!

Englannissa asuessani minulle tarjottiin eräässä perheessä jälkiruokais kerran Jelloa, eli tutisevaa, vihreää, liivattesta ja lisäaineista tehtyä hyytelöä. Se oli ällöttävin jälkiruoka mitä olen maistanut, mutta amerikkalaisille lapsille se on ihan vakioruokaa, ja sitä jopa pidetään terveellisenä. Tykkäämisen siis täytyy olla tottumuksesta kiinni.

Gummy Candy Makerillä voi siis tehdä karkintapaisia minihyytelöitä. Minun niitä on vaikea syödä ja mieheni sanoi että ne ovat niin pahan makuisia että niitä ei pitäisi sanoa karkeiksi, mutta lapseni rakastavat niitä! Molemmat pojat ovat tosi innoissaan, kun ehdotan jonain arki-iltana, että tehtäisiinkö yhdessä hedelmäkarkkeja. Ja se on hyvä asia, sillä nämä karkit ovat oikeasti tosi hyvää ruokaa.

Superfoodskeneä seuraavat ovat ehkä kuulleet, että liivate nimittäin on uusi superfood. Tai eihän se uusi ole, mutta sen terveysvaikutuksista on vasta alettu puhua. Sen terveysvaikutukset ovat samoja, mitä löytyy luuliemestä (jota sitäkin meillä silloin tällöin keitellään), mutta ne saa helposti ilman vuorokauden luiden hauduttelua. Liivate on hyvää ravintoa etenkin niille, jotka syövät paljon punaista lihaa, koska arvellaan että se voi hillitä punaisen lihan kehossa aiheuttamaa tulehdusta. Lisää liivatteen terveysvaikutuksista voi lukea vaikka täältä. (Nyt kun nuo luin, taidan koittaa taas syödä karkkeja itsekin.)

Koneen mukana tuli pari reseptiä, jotka eivät ihan sellaisenaan riittäneet meille. Huomasin, että karkeista tulee parempia, jos mehun lisäksi käyttää hedelmäsoseita ja (luonnollisia) makuaineita. Omenamehu, mangosose, sitruunamehu ja limearomi on tähän mennessä ollut meidän onnistunein kokeilu, jotka hotkittiin ennen kuin itse ehdin maistaa vasta ensimmäisen!

Ps. Samanlaisia nameja voi toki tehdä ihan vain kattilan ja silikonimuottien avulla, mutta kone tekee tästä kyllä helpompaa ja hauskempaa!

Narnia-tv-sarja

narniaYksi asia, mitä olen odottanut siitä asti kun esikoiseni syntyi, oli että pääsen lukemaan hänelle lempikirjojani! Niistä tosin aika suuri osa on tyttökirjoja, ja minä olen tällä hetkellä kahden pojan äiti. Mutta onneksi kirja, joka on ollut minulle kaikista tärkein romaaneista, sopii kaikille lapsille, ja oikeastaan ihan kaikenikäisillekin.

Pitkään minä odotinkin, ja vihdoin tänä keväänä tuntui, että aika oli kypsä 7-vuotiaan päästä seikkailulle Narniaan. Kirjat ja elokuvat ovat kaikille niin tuttuja, että niitä ei sen enempää tarvinne esitellä, mutta kaikki eivät tiedä, että Narniasta on tehty myös 80-luvulla tv-sarja, joka tavoitti kirjojen hengen loistavasti ja oli monille 80-luvulla lapsuuttaan eläneille ensimmäinen kosketus kirjasarjaan.

Niin oli myös minulle. En ollut kuullut koko kirjoista, kun sattumalta avasin television ja aloin katsoa Narnia-sarjan ensimmäistä osaa. Ohjelma sai minut lumoihinsa ensi hetkestä alkaen, ja kaikki seuraavat jaksot sain talteen videollekin, ja katsoin niitä useita kertoja sen jälkeenkin. Tv-sarjassa oli jotain sellaista lämmintä ja kaunista, joka kosketti sydäntäni ja minusta tuntui siltä, että olin sen katsottuani enemmän elossa ja saanut aavistuksen jostain syvemmästä elämässä. Tämän jälkeen luinkin koko kirjasarjan, ja olen myös aikuisena lukenut kirjat useaan kertaan uudelleen. Joka kerta niiden symbolinen taso on auennut syvemmin ja olen ymmärtänyt kirjoista lisää jotain, mikä edellisellä lukukerralla oli jäänyt huomaamatta.

narnia1

Oli tosi jännittävää alkaa katsoa oman lapsen kanssa jotain, joka oli itselle näin merkittävää. Olin tosin jo pitkään yrittänyt asennoitua oikein – sanoin itselleni uudestaan ja uudestaan, että lapseni ei tarvitse pitää jostain vain siksi että minä pidän siitä. Valmistelin siis itseäni mahdolliseen pettymykseen, että emme pääsisikään jakamaan yhdessä jotain minulle tosi merkittävää. Ekassa jaksossa en voinut olla hehkuttelematta, että kato nyt ne menee sinne vaatekaappiin tää on nii mahtava kohta… tajuten samalla, että ensikatsojen silmissä kohtauksessa ei tapahdu vielä mitään sen kummempaa kuin että lapset leikkivät piilosta ullakolla.

Keskittymisen kanssa oli vähän niin ja näin, kun piti katsoa tavallista hidastempoisempaa ohjelmaa, ja mietin jo, oliko virhe alkaa sitä nyt katsomaan. Mutta sitten lapsi alkoi pohtimaan bussimatkoilla ja muina rauhallisina hetkinä Narnian tapahtumia ja etenkin Edmundin valintoja, ja tiesin että tarina teki työtään hänessäkin. Loppuarvio oli, että Velho ja leijona oli ”ihan paras”, ja sen voisi katsoa saman tien uudestaan. BBC teki aikoinaan kuusiosaisen sarjan myös Prinssi Kaspianista ja Hopeisesta tuolista, joita sitten kuitenkin siirryimme katsomaan. (Kaikki nämä löytyivät pääkaupunkiseudun kirjastoista, varasjonokin oli melko kohtuullinen!) Päätin sitten antaa esikoiselle lahjaksi myös pitkään kaapissa odottaneen Narnia-painoksen, josta löytyy kaikki kirjat hyvin viehättävällä kuvituksella, joka henkii vahvasti BBC:n sarjan tunnelmia.

BBC:n Narnia-sarjan ikäraja on S. Sen katsomisen voi siis aloittaa paljon nuorempana kuin elokuvat, jotka ovat pienille vielä liian jännittäviä. Tekstityksiä tosin pitää jo jaksaa seurata, se saattaa rajata sarjan katsomisen joiltain sellaisilta jotka muuten siitä voisivat jo nauttia. Jännittäviä kohtia sarjassa kyllä 7-vuotiaallekin vielä oli, mutta jännitys piti vain mukavasti otteessaan eikä kasvanut liian suureksi, etenkään kun lapsi varmisti minulta puolivälissä, että onhan tarinassa varmasti onnellinen loppu.

6 parasta kotimaista kristillistä lastenkirjaa

IMG_20180320_131333 (1)

Kirjoitin Ruut-lehteen lyhyen jutun meidän perheen mielestä kristillisistä kotimaisista lastenkirjoista. Juttua varten luimme kaikki tässä hetkellä myynnissä olevat kotimaiset kristilliset lastenkirjat! Urakka tosin kuulostaa suuremmalta kuin on, sillä kirjoja löytyi vain kolmisenkymmentä. Tästä genrestä kiinnostuneet, käykääpä kurkkaamassa :)

Olisi muuten kiva tietää, minkä verran blogin lukijoissa on niitä, jotka haluavat myös kristillisiä lastenkirjavinkkejä, ja minkä verran niitä joita ne eivät yhtään kiinnosta tai jopa ärsyttävät. Kommenttia alle!

Lasse-Maijan etsivätoimisto: Jalkapallon arvoitus

IMG_20180329_171534

Tällä kertaa kirjasta kertoo kirjan lukenut 7-vuotias. Hän antoi 3 tähteä viidestä, ja sanoi että parempi salapoliisikirja oli Etsiväkerho Hurrikaanin mysteerikirja.

Mitä kirjassa tapahtuu?

Kirjassa on arvoitus.

Minkälainen arvoitus?

Jalkapallon arvoitus.

Oletko lukenut muita kirjasarjan osia? Mitä pidit niistä?

Olen, yhden. Se ei ollut yhtä hyvä kuin tämä.

Oliko kirja sinusta jännittävä?

Ei hirveän. Ratkaisin sen mielestäni jo alussa. Epäilen vahvasti erästä henkilöä.

Millainen kirja oli?

Ihan kiva.

Kenelle suosittelisit kirjaa?

Kaikille. Etenkin 5-9-vuotiaille pojille.

”Maalauslauta”

IMG_20180316_131637

Sain Coolstuffilta hauskan lähetyksen kaikenlaisia erikoisia tavaroita, joilla saa iloa arkeen lasten kanssa. Näistä ensimmäinen, jota kokeilimme, on ”Buddha board”, joka erikoisestaan nimestään huolimatta on vähän kuin ne lasten piirustuslaudat, joihin voi piirtää uudestaan ja uudestaan ja pyyhkiä vetämällä ruudun tyhjäksi. Tähän kehykseen vain piirtämisen sijaan maalataan vedellä, ja noin minuutissa kuva kuivuu kokonaan pois.

Maalaamista mainostetaan rentoutumiskeinona aikuisille. Siihen tarkoitukseen en tätä meille hankkinut, vaikka siihenkin se toimii! ”Buddha board” on meillä ollut olkkarin nurkassa, ja niin minä kuin lapsetkin käymme silloin tällöin maalaamassa muutaman kuvan. Maalaaminen rentouttaa, mutta myös inspiroi ja kehittää taitoja. Meille tämä tuli siksi, että etenkin 3-vuotias on innostunut maalaamisesta, mutta saa tehdä sitä ihan liian vähän, koska minun pitäisi olla koko ajan vieressä valvomassa kun puuha on sen verran sotkuista. Tällä maalauslaudalla voi käydä maalaamassa jonkin verran milloin vain!

Minä ajattelin ottaa tämän mukaan myös välillä pyhäkouluun, ja havainnollistaa tämän avulla jonkun kertomuksen. Haluaisin myös oppia luonnostelemaan erilaisia kasveja ja eläimiä ja pitää tällä yllä maalaustaitoa, jota ihan liian vähän nykyään ehtii muuten harjoittamaan.

Ainoa haaste lasten kanssa tässä on, että kehykseen ei saisi koskea millään muulla kuin siveltimellä ja vedellä, sillä se vahingoittaa pinnoitetta. (Olisin toivonut että tämä olisi lukenut jo kannessa ennen kuin menin avaamaan pakettia avokadoöljyä sormissani, kun vasta paketin sisältä löytyi paperi, jossa luki että tauluun ei saa koskea etenkään iho eikä öljy!)

Täytyy sanoa että logo on myös vähän kummallinen, vai mikä teillä siitä tulee ensimmäisenä mieleen? Minä ja 7-vuotias nimittäin molemmat ihmettelimme, miksi jalustassa on kuva kakkapökäleestä, jolla on silmät.

Sanoja joista uneksia

IMG_20180305_133651

Mä olen ehtinyt nähdä aika monta lastenraamattua niin kotona kuin työssänikin, mutta vasta nyt tuntui että löysin sellaisen Raamatun, jossa kaikki on kohdallaan. Lastenraamatut kun eivät ole neutraaleja, vaan niistä jokainen on tekijänsä tulkinta Raamatun tekstistä, ja minä olen tosi tarkka siitä, miinkälaista jumalakuvaa lapsilleni saa opettaa.

Sanoja joista uneksia on Diano Stortzin kirjoittama ja kuvittama lastenraamattu, joka on tehty luettavaksi illalla ennen nukkumaanmenoa. Kirjan lopusta löytyykin ohjeita lasten rauhoittamiseksi nukkumaan ja toimivan ja läheisen iltahetken valmistelemiseksi lapsen kanssa.

Ensimmäisenä kirjassa huomio kiinnittyy kuviin. Kuvat ovatkin varmaan yksi isoimmista valintaperusteista, millä vanhemmat valitsevat lastenraamattuja lapsilleen. Tämän kirjan kuvat ovat eloisia, värikkäitä, huoliteltuja ja täynnä iloa ja elämää! Niitä katselee mielellään aikuinenkin, ja kuvien ansiosta lapset myös innostuvat kirjasta. Jokaista kertomusta kohden on kaksi kuvaa, joten suuri osa kertomuksesta tulee esiin vain tekstistä. Meillä 3-vuotias jaksoi kuitenkin kuunnella kertomuksia kirjasta, ymmärtäen niistä osan ja ihastellen kauniita kuvia ja kysellen niistä minulta (Esim näin: Voisitko kertoa lisää siitä, kun Jumala loi kukkaset? <3)

Tekstit tässä kirjassa poikkeavat hieman tavallisista lastenraamatuista, sillä teskteissä myös selitetään kertomuksia, ja se on minusta hyvä asia. Kertomukset eivät jää irrallisiksi, vaan niissä kerrotaan, miten kertomukset liittyvät Raamatun suureen kertomukseen eli Jumalan pelastussuunnitelmaan. Tekstit myös painottavat sitä, miten paljon Jumala rakastaa ihmisiä, ja tämä onkin minulla lastenraamatuissa tärkein seikka. Raamattu opettaa, että rakkaus on Jumalan ydinolemus, enkä halua että lapseni saavat lastenraamatusta kuvan pelottavasta, ankarasta, tuomitsevasta tai etäisestä Jumalasta!

Jokaisen kertomuksen lopussa on vielä rukous ja muistolause. Minulle ei tuntunut luontevalta rukoilla valmiita rukouksia, mutta muistolauseista 3-vuotias innostui, ja haluaa yhdessä opetella ne jokaisen kertomuksen jälkeen!

Tämä lastenraamattu sopii 3-vuotiaasta ylöspäin, noin 8-vuotiaaseen saakka. Kolme-neljävuotiaalle en ihan kaikkia kertomuksia lukisi, esimerkiksi syntiinlankeemus ja pahan tulo maailmaan eivät sen ikäiselle ole vielä ajankohtaisia. Maailman luominen ja Jeesuksen syntymä ja elämä ovat pienille parempia paikkoja aloittaa.

IMG_20180305_133751

Joulukalenterikirjat tositoimissa

IMG_20171210_112030

Kirjoitin aiemmin joulukalenterikirjoista ja lyhyesti myös kirjajoulukalenterista. Nyt kun joulukuuta on kulunut kymmenen päivää, halusin vielä kirjoittaa siitä, mitä lapset pitivät tämän vuoden joulukalentereista.

Meidän nuorempi lapsi täyttää helmikuussa kolme, ja taisi vasta tänä vuonna saada ensimmäiset omat joulukalenterinsa. Kirjajoulukalenterin lisäksi hän sai kummilta perinteisen kuvajoulukalenterin, ja kun parin päivän jälkeen hoksasi kalentereiden idean, on tykännyt molemmista tosi paljon. Ensimmäinen päivä tosin oli vähän järkyttävä, kun lapsi luuli minun yrittävän rikkoa kalentereitaan kun yritin näyttää miten luukkuja avataan, mutta siitä ensijärkytyksestä onneksi toivuttiin nopeasti.

En oikein etukäteen tiennyt, millaisia kirjoja ja minkä ikäisille Touhulan kirjajoulukalenterista tulisi, mutta pian huomattiin, että kirjat olivat juuri sopivia melkein 3-vuotiaalle. Kirjat ovat niin selkeästi taapero-osastoa, ettei eskari-ikäistä isoveljeäkään harmittanut kirjat nähtyään, että kirjajoulukalenteri oli vain pikkuveljelle. Kirjoissa on opettavaisia kuvasanakirjoja eri aiheista, lorukirjoja hassuista englantilaisita lastenloruista (myös siitä jossa äiti piiskaa lapsiaan ja mies sulkee ärsyttävän vaimonsa kurpitsaan..)  ja kivoja tarinakirjoja scarrymaisillä kommelluksilla. Kaikki kirjat ovat toimineet yhtä lailla, ja tarinakirjoista piti myös 6-vuotias isoveli. Kalenteri silti selvästi toimii parhaiten 2-4-vuotiaille, ja näin taitaa olla myös muiden kirjajoulukalenterin kohdalla.

Taapero tykkäs kirjoistaan niin kovasti, että melkein joka aamu haluaa ne ottaa päiväkotiin mukaan. Onneksi sinne saa viedä kirjoja ja leluja joka päivä, sillä meidän aamut ovat usein niin tiukkoja, että kirjaa ei ehtisikään lukea ennen päiväkotiin lähtöä, lapset kun menevät sinne jo aamupalalle. Pikkuirjoissa on 24 sivua, joten niihin pitää hetki olla aamulla rauhallista aikaa, että kirjan ehtii lukea!

Eskarilaiselle aloin lukemaan iltasaduksi Tähtipuu ja muita joulutarinoita -kirjaa. Omasta mielestään se oli ensin liian lapsellinen, mutta minusta ei, ja kyllä parin tarinan jälkeen hän kirjasta innostuikin ja yhdestä tarinasta myös totesi, että siinä oli hänen mielestään tosi hyvä opetus :) . Kirjan teemana onkin enemmän moraali kuin varsinaisesti kristinuskoon liittyviä teemoja on enemmän pieninä mainintoina kuin keskeisinä sisältöinä.

Ainoa hankaluus kirjassa on, että tarinat ovat liian lyhyitä! Meillä tarvitaan parinkymmenen minuutin lukeminen että lapsi nukahtaisi, joten tämän kirjan lisäksi tarvitaan vielä joku toinen iltasatukirja. Tämän lisäksi lapsi lukeekin sitten itsekseen Maukka, Väykkä ja mieletön lumipallo -kirjaa, jossa myös on 24 pientä lukua, ja tykkää siitä tosi kovasti. Itse en ole sitä ehtinyt vilkaista, ja en tiedä siitä sen enempää, mutta se sai eskarilaisen suosituksen.

Kirjajoulukalenterista seurasi meillä just se, mitä arvelinkin. Myös isoveljelle piti alkaa keksiä yllätyksiä, kun pikkuvelikin niitä saa joka joulu, ja tapaa tuskin voi ensi vuonna lopttaa. Luovuutta pitää käyttää, että meillä ei ole kotona kohta 24 kappaletta turhaa krääsää. Parhaita lahjoja isoveljen perinteisen joululaulukalenteriin lisäksi ovat olleet vihkot, kynät ja Aku Ankan joulumantelit, joita onnistuin löytämään kirppareilta useammalta vuodelta. Netistä olen myös printannut jouluaiheisia askarteluja, sokkeloita ja sanaristikoista, jotka ovat toimineet vähän vaihdellen.

IMG_20171210_112905

Super Mario – pelaajan käsikirja

IMG_20171207_090508 (1)

Onko teillä pelattu Super Mario Runia? Minusta se on kivoimpia kännykkäpelejä, joita tällä hetkellä on. Peli maksaa kyllä kympin, mutta se hinta mielestäni kannattaa maksaa, ettei lasten tarvitse katsoa ilmaispelien mainoksia, jotka voivat olla ihan mitä sattuu.

Readme.fi on julkaissut Super Mario Runiin pelaajan käsikirjan. 6-vuotias on pelannut Marion läpi jo useampaan kertaan, mutta tiedän että hän tulee ihastumaan kirjaan tosi paljon ja lukemaan sitä varmasti lähes samalla innolla kuin pelaa peliä!

Kirja kertoo Mario-pelien historiaa, kaikenlaista knoppitietoa ja vinkkejä pelin jokaiseen tasoon. Peliä nyt voi pelata ilman kirjaakin ja keksiä melkein kaikki samat asiat itse. Muutaman sellaisen vinkin kirjasta löysin, jota me ei itse olla huomattu – kyllä, olemme pelanneet Mariota myös yhdessä! Vinkit olivat vielä oikeasti ihan hyviä. Knoppitieto on se, mikä kirjassa lapsia ehkä eniten kiinnostaakin, ainakin meidän poika on siinä iässä että Super Marion kaikkien örkkien ja ötököiden nimien opettelu kiinnostaa.

Kirja on hyvä ostos kaikille niille lapsille, jotka ovat paljon mieluummin ruudun kuin kirjan ääressä. Peliopas ehkä houkuttelee heidätkin välillä lukemisen pariin.IMG_20171207_090702 (1)

Paddington lähtee lomalle

paddingtonlähteelomalle Tammi on julkaissut tänä syksynä ennen suomentamattoman Paddington-romaanin Paddington lähtee lomalle. Paddingtonissa on jotain viehättävän vanhanaikaista, joka etenkin minua viehättää englantilaisen kulttuurin (ja kirjallisuuden) ystävänä muutenkin. Meillä on ollut aiemmin muutamia Paddington-kuvakirjoja, joissa tarinat ovat ilmeisesti samoja kuin näissä romaaneissa, mutta kuvakirjoissa on vain yksi luku kirjaa ja runsaammin kuvitettuna – tai näin olen ainakin ymmärtänyt, kun olen ihmetellyt, ovatko alkuperäisiä Paddingtoneja nämä romaanit vai kuvakirjat. Kuvakirjoista me ollaan tykätty paljon, joten ajattelin kokeilla, miten Paddington uppoaisi romaanimuodossa.

Ja se uppoaa, ja toisaalta ei. Romaani on tosi rauhallinen ja hitaasti etenevä, vaikka pääosassa ovatkin Paddingtonin suloiset kommellukset, kun perulainen karhu ei ihan ymmärrä, miten ihmisten maailmassa toimitaan. Me ollaan luettu Paddingtonia iltasaduksi 6-vuotiaan kanssa, ja hän kyllä ihan mielellään sitä kuuntelee, kun minä ehdotan että luetaas Paddingtonia eteenpäin. Silloin kun kysyn häneltä, mikä kirja otetaan, hän valitsee melkein aina jonkun muun. Nyt vain olen huomannut, että eskarilainen valitsee itse sellaisia kirjoja, jotka innostavat häntä niin paljon, että nukahtaminen ei onnistu! Sen sijaan Paddington on tempoltaan niin rauhallista tekstiä, että joskus hän on nukahtanut jo lukemisen aikana. Eli iltasatukirjaksihan tämä on varsin mainio – kirja on tarpeeksi kiinnostava, että sitä jaksaa kuunnella, se herättelee omaa mielikuvitusta ja välillä vähän naurattaakin – mutta tarpeeksi hidas, että se auttaa nukahtamaan.  Tosi hyvä iltasatuvalinta tämä sitten loppujen lopuksi meille olikin! :)

Reuhurinne: Nettitaidot

IMG_20171201_130343

Meillä eskarilaisella alkaa tulla ajankohtaiseksi netin ja puhelimen käyttö, ja hän saikin oman sähköpostiosoitteensa, jolla pitää yhteyttä isovanhempiin. Skypellä heille on tietty soiteltu jo monta vuotta, mutta sähköposti on pieni askel kohti itsenäisempää netinkäyttöä. Juuri samaan aikaan löysin tämän kirjan kirjastosta, joka osoittaui tosi hyväksi peruskirjaksi lapsille netinkäyttötaidoista. Kirja on myös silleen jouhevasti kirjoitettu, että se innosti lapsen lukemaan kirjan useampaankin kertaan.

Kirjassa käydään läpi perusasioista tietokoneen käytön perustermeistä – tiedostomuodoista, eri laitteista, koodaamisesta ja internetistä. Parasta antia on kuitenkin medialukutaidon opettaminen, netiketti ja tietoturvasta huolehtiminen. Huomasin, että oppi oli mennyt perille, kun lapsi vilkuili olan yli kun minä olin koneella, ja huomautteli minulle, että hei, älä klikkaa tuosta, tuo on varmaan huijausyritys – ja oli joka kerta ihan oikeassa! Kun into oppia käyttämään itse puhelinta ja tietokonetta on iso, oppi myös meni hyvin perille tässä vaiheessa. Ja tuntuikin fiksulta, että tämä kirja luetaan ennen kuin koneelle mennään sen enempää. Suosittelen, tässä on kiva perusteos aloittelevalle netin käyttäjälle!

 

IMG_20171201_130356