Aihearkisto: 5-9-vuotiaille

Kesäarvonta 2017: Tippukivitapaus

9789511310006Tippukivitapaus on Yökyöpeleiden tekijöiden uusi hauska, naurattava ja ajatuksia herättävä runokirja lapsille, joka toimii niin pienemmillä värikkään ja iloisen kuvituksensa vuoksi, kuin myös vanhemmilla lapsilla  runojensa aihepiirejä ajatellen. Kirjasta on myös tulossa Kansallisteatteriin musiikkinäytelmä syksyllä 2017. Tarkemmin kirja on esitelty ainakin Lastenkirjapinossa.

Jos haluat voittaa omaksesi Tippukivitapaus-kirjan, kommentoi tähän alle 31.7.17 mennessä ja kerro, mitä kirjoja teillä luetaan kesälomalla. Voit sitten voittaa tämän kirjan teille syksyn lukuhetkiin :)

 

Nirson lounas

Äiti, ootko kuuro?
Mua risoo riisipuuro
ja ranskalaiset potuttaa!

Mä vihaan munavoita
pitsaa pastaa silakoita
on pullaa turha tuputtaa.

Maito on märkää
ällöän härkää
on lihakeitto liian lödee.

Äiti, turha luulo,
syö itse inha puuro
mä haluan jotain parempaa!

Hillo on löllöö
juusto on ällöö
nuudelis on nuiva maku.

Äiti, älä penää!
Mä en syö koskaan enää
kuin lentäviä lettuja.

Pikkukokki keittiössä

pikkukokkikeittiossa

Kun lapsi ilmoitti, että aikoo isona kondiittoriksi, jotta voi leipoa kakkuja joka päivä, tartuin heti tilaisuuteen. Kun lapsi ilmoittaa halunsa osallistua kotitöihin, se innostus pitää hyödyntää ennen kuin on liian myöhäistä, vaikka se vanhemmalle tarkoittaisikin joskus lisävaivaa. Minusta kun neljän hengen taloudessa ei sovi, että kaksi ihmistä tekevät kaikki työt.

Sopivaan saumaan ilmestyikin toinen, laajennettu painos Hellapoliisin Pikkukokki keittiössä -kirjasta. Sain sen kustantajalta arvosteltavaksi, ja jo samana iltana reseptit oli selattu, 6-vuotias oli valinnut mitä tekisi meille ruoaksi ja päättäväisesti aikoi valmistaa kaksi pellillistä tonnikala-ananas-pitsaa iltaruoaksi. Ja tosi hyvin se menikin! Lapsi teki suurimman osan töistä, vaikka tietysti minua tarvittiin auttamaan. Vaikka Pikkukokki keittiössä lupaa kertoa kuvitetusti ja havainnollisesti kaikki työvaiheet, joitain perustietoja pitää silti vanhemmankin opettaa. Kuten että uuni pitää laittaa päälle jo ennen sitä kuvaa, jossa sanotaan että pitsa pitäisi laittaa 225-asteiseen uuniin. Tai että missä meillä keittiössä on mitat ja kulhot, ja miten jauhoja kannattaa ottaa, jotta niitä ei ole myös pöydällä ja lattialla.

Kuvitettujen ohjeiden lisäksi tässä keittokirjassa hyvää on inspiroivuus ja laajuus. Se sopiikin lyhyeksi oppimääräksi siihen, mitä nirsotkin lapset yleensä syövät. Jälkiruokia on noin puolet paksusta kirjasta, mutta kun ottaa huomioon, että monissa lasten keittokirjoissa on pelkkiä välipaloja ja jälkiruokia, on tässä lämpimien ruokien osuus ihan hyvä.

Itsenäiseen kokkailuun kirja sopii lapsesta riippuen varmaan sinne ala-asteen lopulle. Ainakin silloin itse muistan jo paistaneeni itse muffinsseja omasta keittokirjastani, joka oli viivapiirroksineen aika kaukana näistä tämän ajan kiiltävistä nelivärisistä keittokirjoista. Aikuisen kanssa leipomiseen kirja toki sopii jo aiemmin, ja meillä se kivasti muistuttaa minua siitä, että tekisin enemmän lasten kanssa yhdessä. Sanoinkin lapselle, että hän voi valita itse kirjasta reseptejä, ja sitten mietitään sopiva aika kun tehdään niitä yhdessä.

Takakansitekstissä kirjaa suositellaan myös aikuisille, jotka vasta aloittelevat kokkailua. Laajuutensa vuoksi kirja sopiikin hyvin vaikka ala-asteelta siihen asti, että muuttaa pois kotoa ja on toivottavasti niin innostunut ruoanlaitosta, että syö silloin muutakin kuin einespitsaa.

Miina ja Manu -puuhakirjoja

miinajamanupuuhakirjat

Sain Lapsimessuilta mukaan pari Miina ja Manu -puuhakirjaa. Meillä on aiemmin ollut Miina ja Manu -askartelukirja, josta tykkäsimme tosi paljon. Näissä kirjoissa tuntuu, että lapsen kehitysvaihe on otettu sopivalla tavalla huomioon. Haastetta on sopivasti, mutta ei liikaa. Itse tykkään kirjojen yksinkertaisuudesta. Ei puuhakirjassa tarvitse olla kahtatuhatta tarraa ollakseen kiinnostava, vaan ihan simppeli tekeminen riittää.

Testasimme kahta kirjaa, Miinan ja Manun Ekat sanaristikot sekä 250 arkisanaa – suomi-englanti tarrasanakirja. Ristikkokirja toimi meidän 6-vuotiaalla tosi hyvin. Hän olin tekemisestä innostunut ja vaikka aluksi piti ristikoita liian helppoina, saikin huomata että välillä piti miettiä, että oikea sana löytyi. Tuon ikäisille ei kovin paljon ristikoita ole tarjolla, joten tekeminen kiinnosti kun se oli vielä tarpeeksi uutta. Kirja sopiikin hyvin eskari-ikäiselle ja eka- ja tokaluokkalaisille, jotka osaavat jo itse lukea ja kirjoittaa.

Tarrasanakirja taas vaatii enemmän aikuisen seuraa. Mietin, minkä verran sanoja oikeasti jää mieleen vain tarroja laittamalla. Ääntämisessäkin tarvitaan aikuisen apua. Tämä kirja siis vaatii vähän enemmän työtä. Toisaalta passiivinenkin kielitaito ja pelkkä kielelle altistuminen on jo hyödyksi ja tulee auttamaan koulussa englantia opetellessa. Me olemme altistaneet lapsia englannilla vauvaikäisestä lähtien juuri se mielessä, että vaikka he eivät kieltä oppisi sillä tavalla puhumaan, heillä olisi myöhemmin pohja kouluopinnoille. Olin jo ajatellut, että kovin paljon ei tällä tavalla ollut 6-vuotiaan mieleen tarttunut, kunnes hän yllätti ihan vähän aikaa sitten sanoen itse ensimmäisen englanninkielisen lauseensa: I’m a little cheese! Eli on niistä tarrakirjoista ja englanninkielisistä Pipsa Possuista ollut kuitenkin hyötyä. :) Tarrakirja sopii siis kielen kotiharjoitteluun vanhemman kanssa ja hyvin varhain, ja vielä kouluikäiselle englannin opiskelun tueksi, jos Miina ja Manu siinä vaiheessa vielä kiinnostaa.

Stone Age Junior

IMG_20170420_183805

Lähdin pari viikkoa sitten esikoisen kanssa pianotunnin jälkeen kirjastoon pelaamaan kahdestaan lautapelejä, ja harmitti, etten ollut keksinyt sitä jo aiemmin. Aiemmin meidän perhelauantai oli koostunut lautapelien pelaamisesta, mutta siinä vaiheessa kun pienempi alkoi liikkumaan, 16niiden pelaamisesta tuli aika mahdotonta. Ostimme silloin olohuoneeseen korkean pöydän ja baarijakkarat, ja se toimi pari viikkoa, kunnes vauva oppi kiipeämään ja löysin sen erään kerran sieltä puolitoista metriä korkean pöydän päältä, minkä jälkeen se pöytä sai lähteä.

Pelasimme sillä kertaa Stone Age Junioria, joka voitti Saksan parhaan lastenpelin palkinnon vuonna 2016. Peli on yksinkertainen, melko helppo oppia ja perustuu sattumaan ja muistiin. (Mutta koska tarkka muisti puuttui meiltä molemmilta pelaajilta, oli pelissä ehkä tarpeeksi haastetta meille näinkin 😉 .) Meille molemmille jäi sellainen olo, että peliä olisi kiva päästä pelaamaan pian uudestaan, mikä on aina hyvä merkki.

Pelissä liikutaan kivikaudella, ja sääntövihkossa kerrotaankin ensin kivikauden elämästä. Pelissä on tarkoitus rakentaa kolmen majan kylä, ja majanrakennukseen tarvitaan tarvikkeita, joita pelissä keräillään: marjoja, norsunluuta, nuolenkärkiä, saviruukkuja ja kaloja. Liikkuminen tapahtuu laudan ympärillä olevia vihreitä kortteja kääntämällä. Kun maja on rakennettu, kaikki vihreät merkit käännetään takaisin väärinpäin, ja vain kahden paikkaa vaihdetaan. Tästä eteenpäin tarvitaankin muistia, sillä peli helpottuu huomattavasti, jos muistaa missä oli juuri se liikkumismerkki, jota itse sillä hetkellä tarvitsisi.

Pelin ikäsuositus on viidestä vuodesta eteenpäin. Se sopii hyvin perhepeliksi, jossa eri ikäiset lapset pysyvät pelin perässä. Pelin kestokaan ei ole kovin pitkä, joten kenenkään kärsivällisyys ei ehdi loppua kesken. Paljon isommille tosin peli käy nopeasti liian helpoksi. Itsekään en sitä joka viikko jaksaisi pelata (niin kuin en kovin montaa muutakaan peliä), mutta kun peliä pelaa silloin tällöin, hauskuus kyllä säilyy.

Big Bang Legends

bigbanglegends

Big Bang Legends on hauska uusi suomalainen lastenpeli, jossa yhdistyy viihdepeli ja oppiminen. Pelissä kerätään alkuaineita, joilla on erilaisia ominaisuuksia. Näillä pelataan ampumalla niitä pelikentällä, keräämällä neuroneita ja kvarkkeja ja taistelemalla antimateriahirviöitä vastaan. Peli on kehitetty eri yliopistojen tutkijoiden kanssa, ja sen tarkoitus on opettaa lapsille jaksollisen järjestelmän alkuaineet ja opettaa atomin rakenne. Aika isoja tavoitteita, ja näitä ei oppimispeleissä tai tietokirjoissakaan lapsille kovin usein näe! Pelissä ne kuitenkin tulevat esille aika luontevalla tavalla. Kovin syvällisesti niitä ei pelin kautta ehkä ymmärrä vielä, mutta se ei ole tarkoituskaan, vaan pelistä lapsi saa peruskäsitteet, joiden osaaminen on tärkeää koulussa, kun alkuaineita ja hiukkasfysiikkaa aletaan käsitellä.

Me kokeiltiin peliä ensi kerran lapsimessuilla, ja lapsi ihastui siihen heti. Haastetta on sopivasti, mutta ei liikaa, jotta pelaaminen ei olisi hauskaa, ja olen minä itsekin käynyt pari tasoa välillä pelaamassa pelistä. Peli on suomenkielinen ja alkuaineiden nimet kuulee myös puhuttuna, joten pelaaminen onnistuu, vaikkei osaisi lukea. Lukeminen tosin syventää oppimiskokemusta. Meillä lapsi on oppinut ainakin pari ensimmäistä kerättyä alkuainetta, ja pikkupeleissä opitaan myös niiden kemialliset lyhenteet. Nämä oppimalla kyllä pääsee kemian tunneilla paljon helpommalla! Ainakin Lapsimessuilla esittelijä väitti, että peliä olisi tarkoitus käyttää myös ala-asteilla opetuksen osana. Iloinen asia onkin, että kouluunkin tehty opetuspeli on myös viihdyttävä.

Peli on enimmäkseen mainokseton. Joissain kohdissa mainoksia tulee, mutta ne voi välttää. Euron kuukausimaksulla pelistä voi poistaa mainokset ja saada yliopistotutkijoiden tekemiä fysiikan opetusvideoita tilalle. Tätä ominaisuutta en tosin vielä meidän pelistä löytänyt, enkä tiedä onko se ihan vielä käytössäkään, sillä virallisesti peli kai julkaistaan vasta tässä kuussa.

Mainoksia on kuitenkin paljon vähemmän kuin monissa kaupallisissa lastenpeleissä, eikä pelin sisäisiä ostoja ole ainakaan meille tarjottu vielä ollenkaan – ja tämä on hyvä.

Suosittelen ainakin kokeilemaan, innostutaanko teilläkin alkuaineista!

Mistä tavarat tulevat?

mistatavarattulevat

Mistä tavarat tulevat on lastenkirjaksi hyvin perusteellinen tietokirja. Se kertoo lusikan, t-paidan, leivän, tuolin, kirjan ja lasin koko valmistuksen kaikkine vaiheineen. Lisäksi saatetaan käydä läpi vaatetuksen historiaa ja erilaisia leipiä eri puolella maailmaa. Jokaisesta aiheesta on yksi aukeama, jossa esitellään tuotteen historiaa. Tämän aukeaman voi avata tuplakokoiseksi jättiaukeamaksi, jossa vähän kuin karttana näytetään tuotteen valmistus eri vaiheineen. Esimerkiksi tuoliin tarvitaan puuta ja liimaa, joten kuvassa on metsätyömaa ja saha ja toisella puolella kemikaalitehdas. Näistä mennään huonekalutehtaaseen ja sieltä huonekalukauppaan. Jokaisessa näissä kohdassa on vielä oma avattava minikirjansa, jossa kerrotaan vaihe vaiheelta tehtaan toiminta. Esimerkiksi leivän valmistuksessa liikkeelle lähdetään suolakaivokselta asti!

Tietoa on siis tosi paljon, ja siitä suuri osa aikuisellekin uutta. Aloinkin itsekseni ihan mielenkiinnolla katselemaan lusikan teon vaiheita. Perusteellisuus on siis kirjan valtti, mutta myös sen heikko kohta. Tiedon määrän vuoksi minunkin oli vaikea hahmottaa aluksi, mitä kannattaisi lukea ensin ja mihin keskittyä. Siltä se vaikutti lapsellakin, joka kyllä luki kirjan läpi, mutta ei tosiaankaan jaksanut jäädä jokaiseen nippelitietoon tai minikirjaan katsomaan. Jäin miettimään, jäikö kirjasta mieleen kovinkaan paljon. Kontrasti oli iso Välipalani – Mistä ruoka tulee? -kirjaan, jossa tietoa on vähemmän, mutta siitä on poimittu vain ihan olennaisimmat kohdat, minkä vuoksi tuntui että siitä lopulta kuitenkin oppi enemmän.

Siitä huolimatta kirja on upeasti tehty. Se sopii mielestäni parhaiten yhdessä aikuisen kanssa luettavaksi ja ehkä yksi tuote kerrallaan. Ja toisaalta, jos keskittyminen ei riitä, joka kohdasta voi myös lukea vain osan tiedosta. Perusteellisuutensa puolesta tämä kirja sopisi vaikka kouluun oppikirjaksi.

Butterworth/Gaggiotti: Välipalani – Mistä ruoka tulee?

valipalanimistaruokatulee

Välipalani – Mistä ruoka tulee? on Tacticin kevätuutuus. Minulle kiitollisuus on yksi niistä tärkeistä elämänarvoista, joita haluan lapsilleni opettaa, ja sen opettamiseen ajattelin tätä kirjaa. Kun ymmärtää, miten monet kädet ovat olleet mukana siinä, että ruoka päätyy lautaselleni, ainakin minä löydän uudenlaista arvostusta ruokaan, jota muuten saattaisi syödä sen enempää ajattelematta.

Tässä kirjassa kerrotaan yhden välipalan tarina. Kirjan lapsilla on kerhoeväinä voileipiä, tomaatteja, porkkanoita, suklaakeksi, klementiinejä ja omenapillimehu. Sitten aukeama ja ruoka-aine kerrallaan kerrotaan, missä raaka-aineet valmistetaan ja miten niitä käsitellään, jotta ne päätyvät lopulta kaupan hyllylle ja siitä eväsrasiaan.  Etenkin suklaan valmistusvaiheet ja matka maailman ympäri tekivät minuun vaikutuksen. Lopussa esiteellään vielä ruokaympyrä ja annetaan ohjeita terveelliseen elämäntapaan – juo paljon vettä, syö kunnon aamiainen, liiku tunti päivässä (suomalainen suositus lapsille tosin on kolme tuntia!) ja syö ainakin viittä eri hedelmää ja vihannesta joka päivä.

Minusta kirja on hyvin onnistunut. Monet lasten tietokirjat ovat sekavia tai ahdettu täyteen nippelitietoa, mutta tässä kirjassa sivut ovat levollisia, teksti sujuvaa ja monimutkaiset asiat tiivistetty yksinkertaisiksi lauseiksi. Siksi kirja sopiikin jo nuoremmillekin lukijoille, ja toisaalta asia on kiinnostavaa vielä ala-asteen ekoilla luokillakin. 6-vuotiaskin kirjasta piti, mutta en usko hänen ainakaan oma-aloitteisesti palaavan kirjan pariin uudelleen, ainakaan kovin usein – mutta ehkä asia tulikin jo kerralla selväksi.

 

Lasten Oma Satukirjasto testissä

lastenomasatukirjasto

Meillä on sairasteltu viime kuukausina paljon. Syynä on varmaankin se, että pojat menivät ensimmäistä kertaa isoon päiväkotiin vuoden alusta. Esikoinen oli ollut sitä ennen vain pienissä kerhoissa ja perhepäivähoidossa, joissa taudit eivät levinneet, joten norovirukset ja muut meillä koetaankin nyt sitten ensimmäistä kertaa.

Kokeilin ottaa sairaspäivien tekemiseksi meille Lasten Oman Satukirjaston* kokeiluun. Ajattelin, että pitkinä kotipäivinä se olisi parempaa tekemistä kuin kolme tuntia piirrettyjä päivässä – ja niin se olikin. Ensimmäisen kuukauden sai ilmaiseksi, joten kokeileminen oli varsin edullistakin.

Meidän 6- ja 2-vuotiaat pojat reagoivat äänikirjoihin tosi eri tavoin. 2-vuotias ei ymmärtänyt äänikirjan ideaa ollenkaan. Kun on tottunut telkkariohjelmiin, oli liian hämmentävää, että kuvat näkyivät telkkarissa, mutta eivät liikkuneetkaan. Meillä siis televisio on siis kiinni tietokoneessa toisena näyttönä, mistä katsotaan myös youtubea ja areenaa. Sama reaktio oli myös naapurin melkein 3-vuotiaalle, jolle yritin näyttää Pupu Tupunaa äänikirjan.

6-vuotias lukutoukka taas ihastui äänikirjoihin, ja katseli niitä puhelimelta monta tuntia omassa sängyssään sairastaen. Ne olivat varmasti kivaa vaihtelua itse lukemiselle, minulla kun pikkuveljen vuoksi ei päivisin ole yhtään aikaa lukea ääneen 6-vuotiaalle kiinnostavia kirjoja. Lasten Omassa Satukirjastossa osa kirjoista oli myös sellaisia, joita meillä ei muuten ole – Disney:n elokuvia kirjaversioina, Angry Birds -kirjoja, Aku Ankka -tarinoita… Sellaista, joka lapsia kiinnostaa, mutta jota minä en meille halua liikaa. Toki tuolta löytyy luettuna myös suomalaisia klassikoita ja suosittuja uusia kirjoja, kuten Pupu Tupunaa, Uppo-nallea, Onni-poikia, Ainoja, Supermarsuja ja Kaisa-kirjoja. Nämä eivät vain olleet niitä, joita lapsi itse valitsi ollessaan itse kirjaston ääressä, kun rinnalla oli helppoa ja kevyttä kuunneltavaa. Minä olin toki iloinen siitä, että mukana oli näin paljon suomalaisia kirjoja.

Sairaspäivinä kirjoja ehti kuunnella sen verran monta, että en usko että otamme heti perään toista kuukautta. Mutta pitkille matkoille ja sitkeisiin flunssiin äänikirjat ovat tosi hyviä. Kirjoja saa myös ladattua puhelimeen tai koneelle, jos vaikka mökillä netti ei toimi tarpeeksi hyvin.

Lasten Omasta Satukirjastosta löytyy muuten myös joka viikko yksi ilmainen, vaihtuva äänikirja. Kannattaa käydä kuuntelemassa!

Soiva kansanlaulukirja

soivakansanlaulukirja

Tirlirlittiä soi meillä nykyään monta kertaa päivässä, ja päässä vielä useammin…

Maaliskuu oli blogissa sellainen uutuuskirjojen suma, ja niitä luetaan täällä vielä huhtikuussakin. Nyt huhtikuun alussa tuli kuitenkin kirja, jota minä olin odottanut eniten. Soivia laulukirjoja on jo jos jonkinlaista, mutta kansanlauluja niissä ei (tietääkseni) ole ollut vielä yhdessäkään. Meillä tykätään laulaa yhdessä, ja tänä vuonna olemme opetelleet joitakin kansanlauluja. Tämä tuli siis meille tosi sopivaan saumaan. Hyvää tässä on myös se, että minulle suurin osa lauluista oli ennalta tuntemattomia, toisin kuin useimmat laulut muissa soivissa laulukirjoissa. Kivaa, saa oppia uutta!

Kirjan laulut säestää Freija-yhtye, ja musiikkia on ilo kuunnella. Äänenlaatukin on hyvä ja äänen saa säädettyä tarpeeksi hiljaiselle ja kovalle. Täytyy tosin myöntää, että vähän jännitti, mitä lauluja kirjaan on valittu. Niin monissa kansanlauluissa kun on aika rivoja juttuja ja aihepiirejä varatun naisen iskemisestä petipuuhiin ja kaikkeen siltä väliltä. Pelko oli kuitenkin turha, sillä tekijät ovat osanneet asiansa. Laulut on jaoteltu viiteen aihepiiriin: laulamisen ilosta, erilaisista eläinystävistä, lemmestä ja heilastelusta, maailman meristä ja koti-ikävästä sekä kultaisesta kodista. Heilastelulauluja siis on, ja kyllä niissä ”riijataan toisen omaa”, aitan takana tapahtuu jotain ja illalla makoillaan käsivarrella – eli ei kuitenkaan mitään sellaista, jota lapsi ymmärtäisi.

Kirjan kansikuva on minusta tunnelmallinen ja tuo melkein nenään kesäyön tuoksun. Kirjan kuvituksessa on yhdistelty perinteistä ja modernia kuvastoa kivalla tavalla. Itse olisin toivonut vähän folkimpaa menoa myös kuvitukseen, mutta olenkin kansantaiteen ja kiemuraisten kukkaköynnösten ystävä. Suomalaisessa käsityöperinteessä on vain niin ihania ornamentteja, että toivoisi niidenkin tulevan osaksi seuraavienkin sukupolvien sielunmaisemaa. Nämä kuitenkin ovat makukysymyksiä, ja tässä kirjassa on taidettu ensisijaisesti haluta tuoda kansanmusiikki mukaan tähän päivään. Sitä arvostan, ja toivonkin että tämä kirja löytää tiensä yhtä moneen kirjahyllyyn kuin Soiva lastenlaulukirja. Meillä on Suomessa hienoa kulttuuriperintöä , josta on aiheellista olla ylpeä!

Tittamari Marttinen: Lemmikkien laivamatka

lemmikkienlaivamatka

Leon lemmikkiuutiset on helppolukuinen kirjasarja juuri lukemaan oppineille. Meillä on luettu melkein koko sarja läpi, ja uusinkin osa nyt heti sen ilmestyttyä.

Monet helppolukuiset kirjasarjat kertovat koululaisen elämästä. Kuitenkin suuri osa lapsista oppii nykyään lukemaan jo ennen kouluikää, ja ainakin minusta on ollut vaikea löytää varhain lukemaan oppineelle lapselle sellaista omaa lukemista, joka olisi myös aihepiiriltään sopivaa. Leon lemmikkiuutiset on kuitenkin ollut sellainen – rauhallinen, leppoisa ja kiltti, äidin mielestä jopa vähän tylsä mutta meidän lemmikeistä varsin epäkiinnostunut lapsilukija on sarjan jokaisen osan lukenut mielellään ja yleensä yhdeltä istumalta.

Sarja kertoo kolmesta kaveruksesta ja heidän lemmikeistään, kuten nimestä voi päätellä. Leo myös toimittaa lehteä, jossa kirjat tapahtumat vielä kerrotaan. Tässä kirjasarjan osassa käydään ruotsinristeilyllä, jossa tapahtuu kaikkia niitä asioita, joita ruotsinristeilyllä tapahtuu, mutta eläinten kanssa. Tosi hyvä, oli lapsen arvio kirjasta.

Vaikka tämäkin kirja meni yhdeltä istumalta, arvosanaksi lapselta tuli vain 4,9 tähteä viidestä, joka on alhaisin arvosana jonka joku valitsemani kirja on tähän mennessä saanut. Eli mukavaa luettavaa, mutta ei ihan huippua. Mukavaa luettavaa nämä helppolukuiset kirjat varmasti juuri yrittävätkin olla eivätkä tähtääkään olemaan niitä elämää mullistavia lukukokemuksia.