Aihearkisto: 3-5-vuotiaille

Joulukalenterikirjat tositoimissa

IMG_20171210_112030

Kirjoitin aiemmin joulukalenterikirjoista ja lyhyesti myös kirjajoulukalenterista. Nyt kun joulukuuta on kulunut kymmenen päivää, halusin vielä kirjoittaa siitä, mitä lapset pitivät tämän vuoden joulukalentereista.

Meidän nuorempi lapsi täyttää helmikuussa kolme, ja taisi vasta tänä vuonna saada ensimmäiset omat joulukalenterinsa. Kirjajoulukalenterin lisäksi hän sai kummilta perinteisen kuvajoulukalenterin, ja kun parin päivän jälkeen hoksasi kalentereiden idean, on tykännyt molemmista tosi paljon. Ensimmäinen päivä tosin oli vähän järkyttävä, kun lapsi luuli minun yrittävän rikkoa kalentereitaan kun yritin näyttää miten luukkuja avataan, mutta siitä ensijärkytyksestä onneksi toivuttiin nopeasti.

En oikein etukäteen tiennyt, millaisia kirjoja ja minkä ikäisille Touhulan kirjajoulukalenterista tulisi, mutta pian huomattiin, että kirjat olivat juuri sopivia melkein 3-vuotiaalle. Kirjat ovat niin selkeästi taapero-osastoa, ettei eskari-ikäistä isoveljeäkään harmittanut kirjat nähtyään, että kirjajoulukalenteri oli vain pikkuveljelle. Kirjoissa on opettavaisia kuvasanakirjoja eri aiheista, lorukirjoja hassuista englantilaisita lastenloruista (myös siitä jossa äiti piiskaa lapsiaan ja mies sulkee ärsyttävän vaimonsa kurpitsaan..)  ja kivoja tarinakirjoja scarrymaisillä kommelluksilla. Kaikki kirjat ovat toimineet yhtä lailla, ja tarinakirjoista piti myös 6-vuotias isoveli. Kalenteri silti selvästi toimii parhaiten 2-4-vuotiaille, ja näin taitaa olla myös muiden kirjajoulukalenterin kohdalla.

Taapero tykkäs kirjoistaan niin kovasti, että melkein joka aamu haluaa ne ottaa päiväkotiin mukaan. Onneksi sinne saa viedä kirjoja ja leluja joka päivä, sillä meidän aamut ovat usein niin tiukkoja, että kirjaa ei ehtisikään lukea ennen päiväkotiin lähtöä, lapset kun menevät sinne jo aamupalalle. Pikkuirjoissa on 24 sivua, joten niihin pitää hetki olla aamulla rauhallista aikaa, että kirjan ehtii lukea!

Eskarilaiselle aloin lukemaan iltasaduksi Tähtipuu ja muita joulutarinoita -kirjaa. Omasta mielestään se oli ensin liian lapsellinen, mutta minusta ei, ja kyllä parin tarinan jälkeen hän kirjasta innostuikin ja yhdestä tarinasta myös totesi, että siinä oli hänen mielestään tosi hyvä opetus :) . Kirjan teemana onkin enemmän moraali kuin varsinaisesti kristinuskoon liittyviä teemoja on enemmän pieninä mainintoina kuin keskeisinä sisältöinä.

Ainoa hankaluus kirjassa on, että tarinat ovat liian lyhyitä! Meillä tarvitaan parinkymmenen minuutin lukeminen että lapsi nukahtaisi, joten tämän kirjan lisäksi tarvitaan vielä joku toinen iltasatukirja. Tämän lisäksi lapsi lukeekin sitten itsekseen Maukka, Väykkä ja mieletön lumipallo -kirjaa, jossa myös on 24 pientä lukua, ja tykkää siitä tosi kovasti. Itse en ole sitä ehtinyt vilkaista, ja en tiedä siitä sen enempää, mutta se sai eskarilaisen suosituksen.

Kirjajoulukalenterista seurasi meillä just se, mitä arvelinkin. Myös isoveljelle piti alkaa keksiä yllätyksiä, kun pikkuvelikin niitä saa joka joulu, ja tapaa tuskin voi ensi vuonna lopttaa. Luovuutta pitää käyttää, että meillä ei ole kotona kohta 24 kappaletta turhaa krääsää. Parhaita lahjoja isoveljen perinteisen joululaulukalenteriin lisäksi ovat olleet vihkot, kynät ja Aku Ankan joulumantelit, joita onnistuin löytämään kirppareilta useammalta vuodelta. Netistä olen myös printannut jouluaiheisia askarteluja, sokkeloita ja sanaristikoista, jotka ovat toimineet vähän vaihdellen.

IMG_20171210_112905

Paddington lähtee lomalle

paddingtonlähteelomalle Tammi on julkaissut tänä syksynä ennen suomentamattoman Paddington-romaanin Paddington lähtee lomalle. Paddingtonissa on jotain viehättävän vanhanaikaista, joka etenkin minua viehättää englantilaisen kulttuurin (ja kirjallisuuden) ystävänä muutenkin. Meillä on ollut aiemmin muutamia Paddington-kuvakirjoja, joissa tarinat ovat ilmeisesti samoja kuin näissä romaaneissa, mutta kuvakirjoissa on vain yksi luku kirjaa ja runsaammin kuvitettuna – tai näin olen ainakin ymmärtänyt, kun olen ihmetellyt, ovatko alkuperäisiä Paddingtoneja nämä romaanit vai kuvakirjat. Kuvakirjoista me ollaan tykätty paljon, joten ajattelin kokeilla, miten Paddington uppoaisi romaanimuodossa.

Ja se uppoaa, ja toisaalta ei. Romaani on tosi rauhallinen ja hitaasti etenevä, vaikka pääosassa ovatkin Paddingtonin suloiset kommellukset, kun perulainen karhu ei ihan ymmärrä, miten ihmisten maailmassa toimitaan. Me ollaan luettu Paddingtonia iltasaduksi 6-vuotiaan kanssa, ja hän kyllä ihan mielellään sitä kuuntelee, kun minä ehdotan että luetaas Paddingtonia eteenpäin. Silloin kun kysyn häneltä, mikä kirja otetaan, hän valitsee melkein aina jonkun muun. Nyt vain olen huomannut, että eskarilainen valitsee itse sellaisia kirjoja, jotka innostavat häntä niin paljon, että nukahtaminen ei onnistu! Sen sijaan Paddington on tempoltaan niin rauhallista tekstiä, että joskus hän on nukahtanut jo lukemisen aikana. Eli iltasatukirjaksihan tämä on varsin mainio – kirja on tarpeeksi kiinnostava, että sitä jaksaa kuunnella, se herättelee omaa mielikuvitusta ja välillä vähän naurattaakin – mutta tarpeeksi hidas, että se auttaa nukahtamaan.  Tosi hyvä iltasatuvalinta tämä sitten loppujen lopuksi meille olikin! :)

Kolme joulukalenterikirjaa

tähtipuujamuitajoulutarinoita

Tähtipuu ja muita joulutarinoita on Lasten keskuksen tämän vuoden uutuus. Kirjassa on joulukalenterikirjojen tapaan 24 lukua, ja niissä noin kolmen aukeaman pituisia tarinoita. Kirjassa on väljän kristillinen sanoma – se puhuu kyllä kristillisestä joulusta, mutta mukana on myös tonttuja, eläintarinoita ja perinteisiä satuja. Eve Tharletin kuvitus on hempeän rauhallinen ja harmoninen.  Olen huomannut, että joillekin lapsille nämä kuvitukset ovat vähän liiankin hempeitä, kun taas toiset niitä rakastavat. Lapsillakin on oma makunsa! Minusta tämä kirja on kivan tunnelmallinen, ja aion kokeilla tätä iltasatukirjana meidän 6-vuotiaalle toivoen, että hän ei vielä ole kasvanut satuiästä ohi! Ikäsuositus: 3-6-vuotiaille.

joulumysteerio

Joulumysteerio on Sofian maailman kirjoittajan joulukalenterikirja. Rakastin Sofian maailmaa yläasteikäisenä niin, että luin sen parissa päivässä, enkä silloin olisi arvannut että kirjoittaja on kirjoittanut kirjoja myös kristinuskosta. Joulumysteerion luinkin paljon myöhemmin itselleni joulukalenterikirjana. Olin muistaakseni vähän päälle parikymppinen, odotin esikoistani ja ihastuin tähän ihan yhtälailla! Kirjassa on samaa ihmetyksen tuntua kuin Sofian maailmassa, ja se yhdistyy mysteeriin ja kristinuskon historiaan. Kirjassa Joakim saa taikajoulukalenterin luukuista tarinanpätkiä, joissa erikoinen matkaseurua matkaa Norjasta taaksepäin historiassa ja Euroopan halki kohti Betlehemiä ja vuotta nolla. Ikäsuositus: Yli 8-vuotiaille.

marianpieniaasiMarian pieni aasi on kirja, jota joka joulun alla huhuillaan  keskustelupalstoilla ja etsitään antikvariaateista, ja olen vain ihmetellyt, miksi siitä ei oteta uusintapainosta! Nyt ehkä on otettu, sillä kirjaa saa taas uudella kuvituksella täältä. Kustantajan nimeä tai muuta en tosin onnistunut löytämään. Suloisessa, löyhästi Raamattuun perustuvassa tarinassa seurataan aasin kautta joulun ihmettä, matkaten Josoefin ja Marian kanssa Nasaretistä kohti Betlehemiä. (Löyhästi kirja perustuu Raamattuun siinäkin mielessä, että Raamatussa ei missään kohdassa mainita aasia. Itsekin tajusin tämän vasta pari vuotta sitten! Aasi tosin mainitaan Jeesukseen liittyvässä ennustuksessa kohdassa Jes. 1:3.) Kirjassa on 24 lukua, joiden kanssa voi matkata kohti joulua. Ikäsuositus: 3-6-vuotiaille

Lasten lempparikirjat vuonna 2017

Usein esittelen kirjoja blogissani silloin, kun luemme niitä ensimmäistä kertaa. Välillä kuitenkin yllätyn siitä, mitkä ovatkin ne kirjat, joita luetaan vielä vuoden päästä ensimmäisestä kerrasta!

Ja tänä vuonnahan ne ovat olleet nämä:

  1. Leijona se venytteli – kun tämä kirja tuli meille, ajattelin totta puhuen, että mitenköhän lapsia jaksaa kiinnostaa näitä runoja. Mutta niin vaan 6-vuotias pyytää tätä kirjaa silloin tällöin omasta toiveestaan iltasatukirjaksi, ja olen useamman kerran yllättänyt sen lukemasta kirjaa ihan itsekseen. Etenkin kakkapissajutut runoissa kikatuttavat.
  2. Ympyräiset-sarja on 2-vuotiaan lemppari, joita luetaan iltasaduiksi, otetaan mukaan mummolaan ja päiväkotiin, ja jota 6-vuotiaskin jaksaa kuunnella.
  3. Päivä eläinten rautateillä on 2-vuotiaan toinen suosikki, joka muuten myös toimii tosi hyvin 6-vuotiaallakin.
  4. Pikkukokki keittiössä on 6-vuotiaan leipomisesta innostuneen herkkusuun suosikki. Tänä vuonna meillä onkin leivottu enemmän kuin ennen, ja tämän kirjan 6-v halus ottaa myös mummolaan lukemiseksi, jotta voisi vähän vertailla reseptejä isoäidin kanssa.
  5. Soiva kansanlaulukirja ei oikeastaan yllättänyt siinä, että se on koko perheen suosikkeja. Osaamme kaikki aika paljon enemmän kansanlauluja kuin vuosi sitten.
  6. Tero ja Tarmo seikkailevat – me odotetaan jo innolla, josko Teroa ja Tarmoa saatais kolmaskin osa!

Touhulan kirjajoulukalenteri

IMG_20171106_104011Jo kolmena vuonna peräkkäin meillä on partiokalentedein lisäksi ollut vain itse tehty joululaulukalenteri, josta on opeteltu joka päivä uusi joululaulu ja joka kuulemma pitäisi tehdä taas uudestaan tänä vuonna. Päiväkodin aloittaminen vuosi sitten on kuitenkin tuonut myös erilaisia paineita siihen, millaisia kalentereita ja lahjoja pitäisi olla. Nyt kun lapset ovat ekaa kertaa kuulleet, että melkein jokaisella on suklaajoulukalenteri, että postissa tulee lelukuvastoja, ja kaikenlaista sellaistakin mitä ”kaikilla on” ja jota en usko oikeasti kovin monessa perheessä kuitenkaan olevan… No, 2-vuotiaan toiveet on onneks vielä helppoja. Hän toivoo lahjaksi vain ”joulukirjan”.

Sain kustantajalta arvostelukappaleen Touhulan kirjajoulukalenterista, ja ehkä tämä oliskin hyvä vaihtoehto tavarakalentereille ja muille. Mutta valitettavasti en voi kertoa siitä kovin paljon enempää, sillä alan nyt 32-vuotiaana vihdoin oppia olemaan avaamaan joulukalenterin luukkuja etukäteen. Eiköhän sisältö kuitenkin ole taattua Richard Scarrya, josta meillä pitävät niin aikuiset kuin lapsetkin. Scarryn tarinat eivät ole erityisen syvällisiä, mutta niistä tulee iloiseksi ja hyvälle tuulelle – ja eikö se oikestaan ole aika arvokas asia jo sekin?

Katso täältä, mitä lapsi piti joulukalenteristaan!

Onko teillä muilla ollut kirjajoulukalentereita käytössä? Mitä niistä piditte, entäs lapset?

Leijona se venytteli

IMG_20171009_141553 (1)

Mua vähän jännitti pyytää tätä kirjaa meille, kun mietin, miten meidän pojat innostuisivat kuuntelemaan runoja. Leijona se venytteli kun on lastenrunokirja Suomi 100 -teemalla – eli suomalaisia lastenrunoja viimeisen sadan vuoden ajalta.

Mutta taas oli äiti ennakkoluuloisempi kuin lapset. Eskarilainen oli tänään flunssassa, ja me pidettiin kotieskaripäivää. Ruoan jälkeen aloin lukea hänelle satunnaisia runoja, ja hänhän innostui ja halusi kuulla lisää! Suomi 100 -teemakin on varmaan päiväkodissa niin paljon esillä, että se on lapsilleni tutumpi kuin minulle. Sainkin tehtäväksi etsiä kirjasta sata vuotta vanhan runon, mutta vuodelta 1917 ei ollut yhtään runoa. Kaksi runoa löytyi vuodelta 1918, ja niitä lapsi meni huoneeseensa itse lukemaan ja vei kirjan mennessään, ja minä olin tyytyväinen, kun lapsi pitkästä aikaa luki jotain muuta kuin Aku Ankkaa. Lasta innosti kirjassa selvästi historia, mutta myös modernit hauskat runot, jotka saivat laulamaan. Ja se yksi runo, jossa sanottiin pylly. Hetken luettuaan piti tulla näyttämään äidillekin, kun löytyi erityisen hauska runo.

Minä tykkäsin kirjassa etenkin Maija Hurmeen kuvituksista. Vesiväreillä ja lyijykynillä tehdyt runoja tukevat kuvitukset ovat moderneja ja iloisia, mutta silti herkkiä ja rauhallisia.

IMG_20171009_141632 IMG_20171009_141614

What is God like?

IMG_20171003_092116

”Tää näyttää ihan vauvakirjalta, mutta kun alkaa lukea, niin eihän tää oo yhtään vauvamainen,” totesi meidän 6-vuotias, kun aloin lukea hänelle iltasaduksi William Lane Graigin lastenkirjasarjaa, jossa selitetään Jumalan ominaisuuksia lapsentasoisesti. Kirjasarjan eri osissa kerrotaan, mitä tarkoittaa että Jumala on henki, kaikkialla läsnäoleva, iänkaikkinen, kaikentietävä, kokonaan hyvä, kokonaan rakastava ja kolme persoonaa. Aika isoja kysymyksiä, joihin ei monelta aikuiseltakaan saisi vastausta suoraan kaupan hyllyltä!

Voisi ajatella, ettei lasten edes tarvitse ajatella näin filosofisia kysymyksiä Jumalasta. Itse kuitenkin innostuin sarjasta siksi, että tällaisia kysymyksiä (kouluikäiset) lapset kysyvät minulta Jumalasta työssäni. Lapset kun eivät niele asioita purematta, vaan kysyvät selityksiä asioille, joita eivät ymmärrä. Tässä sarjassa nämä kysymykset on selitetty niin hyvin, että itsekin sain uusia oivalluksia, ja toisaalta 6-vuotias alkoi selvästi pohtimaan asioita ja ymmärsi myös vastaukset. Meillä tuli myös tosi hauskoja iltakeskusteluja aiheista. (Mitäs se käytännössä tarkoittaa, että Jumalalla ei ole kehoa? – No että Jumalan ei tartte koskaan käydä vessassa, oivalsi lapsi saman tien.)

Varsinaista kehystarinaa kirjoissa ei ole muuta kuin että perheen lapset kyselevät Jumalasta vanhemmiltaan, ja vanhemmat opettavat heitä arjen touhujen lomassa. Näin aikuisena mietin kyllä, miten hanhi ja karhu voivat mennä naimisiin ja miten heidän lapsistaan ei tullut hanhen ja karhun sekoituksia, mutta lasta tämä seikka ei tuntunut häiritsevän. :) Kuvitus kyllä auttaa lapsia seuraamaan kirjaa, ja keskustelumuotoinen opetus tekee asiat helpommin lähestyttäviksi. Vähän lapsellisen kuvituksen vuoksi kirjaa voisi lukea jo 3-4-vuotiaidenkin kanssa, mutta se valitettavasti voi karkoittaa niitä kouluikäisiä, jotka kysymyksiä jo enemmän pohtivat.

Kirjasarjaa ei ole suomeksi saatavilla, mutta kieli on niin yksinkertaista, että minä suomensin sitä lennossa lukiessani. Itse asiassa tykkäänkin lukea lapsille englanninkielisiä kirjoja, niin saa samalla virkistettyä omaa kielitaitoa. Suosittelen niille, jotka tykkäävät olla vaikeiden kysymysten äärellä lastensa kanssa!

IMG_20171003_092315

Koti täynnä ystäviä

kotitäynnäystäviä

Koti täynnä ystäviä on Peter Bentlyn ja Charles Fugen tämän syksyn uutuuskirja, joka ajankohtaisesti kertoo kodittomuudesta ja pienistä ystävällisistä teoista. Kirjan aihe on ajankohtainen, mutta tekijät eivät varmaan ymmärtäneetkään miten ajankohtainen se on juuri tänä syksynä, kun monet metsän asukkaat ovat menettäneet kotinsa syysmyrskyssä. Vain mäyrän koti on pystyssä, ja vaikka mäyrää arveluttaa aika paljon, onko kotona tarpeeksi siistiä, onko ruokaa tarpeeksi ja mahtuvatko kaikki nukkumaan, hän ei voi olla tarjoamatta majapaikkaa kotinsa menettäneille naapureille.

Kaunista kirjassa oli se tunne ja epäröinti, jonka tavoitan itsestänikin silloin, kun tiedän että minun pitäisi auttaa. Viekö toisten auttaminen minulta jotain pois?

No, ei se aina vie. Usein se vain antaa kaikille lisää.

Ympyräiset

ympyräiset

Ympyräiset on pitkästä aikaa sellainen uusi kotimainen kirjasarja, josta olen tosi innoissani! Sarja on tehty kerralla kunnolla ja kansainvälisiä markkinoita ajatellen. Kirja on tarttunut tosi tärkeään aiheeseen, johon vihdoin on niin varhaiskasvatuksessa kuin lastenkirjoissakin havahduttu, nimittäin tunnetaitoihin. Alkuun kirjoja on julkaistu kolme, mutta niitä on tulossa lisää, ja ilmeisesti tekeillä on myös tunnetaitoja käsitteleviä pelejä.

Saimme arvostelukappaleina kaksi uudesta kolmesta kirjasta. Toinen kertoo Räyhä Ravusta, joka pahoittaa toisten mielen valituksellaan ja kiukunpuuskillaan ja jää sitten ulos toisten leikeistä. Anteeksipyytäminen selvittää tämän tilanteen. Sisu Kettu taas lähtee ystäviensä kanssa etsimään aarretta. Tarina kertoo toisten auttamisesta ja sinnikkyydestä.

Kirjat ovat kivasti kirjoitettu ja apukysymykset, joiden avulla vanhempi ja lapsi voivat tunnetaidoista keskustella, olivat oikeasti hyviä. Kirja on suunnattu 3-6-vuotiaille, mutta meillä 6-vuotiaan mielestä kysymykset olivat ärsyttävän helppoja ja kirja muutenkin ”ihan vauvamainen”. 2,5-vuotias tykkäsi Sisu Ketun tarinasta niin paljon, että halusi lukea sen monta kertaa uudestaan. Räyhä Ravun kiukunpuuskat taas olivat liiankin jännittäviä. Näitä siis saadaan meillä lukea ehkä ensi vuonna enemmänkin, ja varmasti monta kertaa. Minä arvioisin kirjat sopivimmaksi 3-5-vuotiaille.

Vielä erityisen paljon nautin kirjojen kuvituksesta. Näitä sivuja on ilo katsella!

IMG_20170909_183051

Uusinta: Tiheikön väen kootut kertomukset

 

Heinäkuussa julkaisen uudestaan blogissa kolmen edellisen vuoden aikana esiteltyjä kirjoja, jotka ovat meidän suosikkikirjoja edelleen. Tämä on uusinta maaliskuulta 2016. Kirja on edelleen suloisimpia lastenkirjoja, mitä tiedän, ja sopii etenkin rauhallisiin kesäiltapäiviin!IMG_20160306_145330

Tiheikön väen kootut kertomukset on ollut minun ja esikoisen lukukirjana jo jonkin aikaa. Lainasimme ensin kirjastosta muutaman myöhemmin kirjoitetun tarinan, kunnes löysin tämän kirjan, jossa on kaikki tarinat koottuna yksiin kansiin.

Kirjan kuvitukset olivat etäisesti tutun näköisiä, vaikka itse en muist alapsena kirjoja lukeneeni – siitäkin huolimatta, että Jill Barkleyn Tiheikön väki oli suosittu juuri 80- ja 90-luvuilla, kun itse olin lapsi. Kuvitukset ovatkin kirjassa ehdottomasti parasta, ja voi hyvin olla että niitä on nähnyt jossain julisteessa tai ehkä kiiltokuvissa. Romanttisissa, suloisen vanhahtavissa kuvissa seikkailee pellon reunassa oleva hiirien kylä, jotka elävät harmonista kyläelämää ja joutuvat välillä sopivan pieniin seikkailuihin.

IMG_20160306_145519

Jokainen tarina on tasan kolmenkymmenen sivun pituinen, ja aika sopivan pituinen 5-vuotiaan lukuhetkiin. Tai ehkä vielä sopivampi äidille, joka ei jaksa keskittyä ääneen lukemiseen pitkään – lapsi varmaan jaksaisi kuunnella tarinoita useamman putkeen. Tarinat eivät ole minusta ihan yhtä kiinnostavia kuin kuvitukset. Pidän tarinoissa rauhallisuudesta, luonnon kuvauksesta ja yhteisöllisen ja omavaraisen elämän kuvauksesta. Barkley olikin tutkinut viisi vuotta niin luontoa kuin maaseudun vanhaa elämäntapaa ja erilaisia perinnetaitojakin ennen kuin alkoi kirjoittamaan ja piirtämään kirjasarjaa.

Jokaisessa tarinassa on myös joku pieni seikkailu, jossa on hieman jännitystä, mutta ei mitään oikeasti pelottavaa, ja jotka aina päättyvät hyvin. Ehkä näiden seikkailuiden kohdalla minulla jäi sellainen olo, että tässäkö tämä nyt oli. Odotin tarinalta jotain enemmän. Ehkä seikkailun alun jännitys sai odottamaan vähän jännittävämpiä käänteitä myös itse seikkailussa. Seikkailut eivät myöskään tuntuneet kovin omaperäisiltä. Tuntui että ne toisivat samoja aiheita kuin niin monet muutkin seikkailukirjat. Lasta tämä silti tuskin haittaa, kun luettuja kirjoja ei ole yhtä paljon takana kuin minulla, joka istuin ison osan lapsuuttani nenä kiinni kirjoissa, eikä lukuinto ole lopahtanut aikuisenakaan.

IMG_20160306_145356

Toisaalta seikkailut tuntuvat myös realistisilta, sellaisilta joihin itse voisi joutuakin – tavallisen elämän kommelluksilta, jotka sillä hetkellä ovat vähän huolestuttavia, ja jotka päättyvät yleensä iloisesti, mutta ilman mitään sen suurempaa loppukliimaksia. Tarkoitan sellaisia arkisia seikkailuja, kuin jos vaikka eksyy metsään, ja hauska seikkailusta tulee kun löytää metsälammen, jonka luona syödä eväitä, kunnes huomaakin jonkun tutun puun jonka avulla suunnistaa takaisin tielle. Vähän sitä tasoa ovat tämän kirjan seikkailut. Ne saavat myös rakastamaan omaa arkeaan ja sen pieniä seikkailuja. Kirja, joka saa näkemään iloa ja hohtoa arkielämästä, on arvokas aarre.

IMG_20160306_145429