Aihearkisto: 3-5-vuotiaille

Eric Hill: Pupen puuhasalkku

pupenpuuhasalkku

Lisää Puppea meille! Sain kustantajalta arvioitavaksi Pupen puuhasalkun, jossa on viisi Puppe-aiheista puuhakirjaa. Kirjat tehtävien puolesta sopivat mielestäni suunnilleen 3-4-vuotiaille, joten en ihan vielä antanut salkkua oman lapseni käsiin, vaikka tarinat ovat niin yksinkertaisia että toimivat jo 2-vuotiaille. Voin jo ennalta nähdä, miten paljon oma lapseni tulee nauttimaan tästä salkkukonseptista. Se, että on oma pieni laukku kantokahvoineen, josta voi ottaa ja laittaa takaisin omia pieniä kirjoja, toimii niin hyvin tuon ikäisille lapsille, ja on tosi söpöä seurata miten tärkeä omasta laukusta voi lapselle tulla. (Meillä eletään vaihetta, jossa taapero kantaa ympäri asuntoa minun käsilaukkujani ja laittaa niihin sisään satunnaisia tavaroita.)

Tykkään myös noista puuhakirjoista. (Tämä oli nyt ihan puolueettoman vanhemman sukupolven Puppe-fanin arvio.) Kaksi puuhakirjoista on satukirjoja, joihin itse lisätään tarrat sivuille tärkeisiin kohtiin. Tarrat ovat isoja, ja niitä on toisessa kirjassa 12 ja toisessa 17. Kaksi kirjaa ovat puuhakirjoja, joissa tehtävinä on helppoja sokkeloita, pisteiden yhdistämistä, väritystä, parien etsimistä ja muita perinteisiä tehtäviä. Mukana on myös yksi värityskirja. Ehkä vähän häiritsee tosiaan se, että tarinoiden ikätaso ja tehtävien ikätaso eivät ihan kohtaa, mutta tekeehän noita vanhemman avustuksella pienempikin.

Toinen tarinakirjoista kertoo Pupen syntymäpäivistä. Tämä onkin sellainen kirjasetti, jonka voisin hyvin antaa lahjaksi jollekin kolme vuotta täyttävälle. Toisaalta yksi puuhakirjoista kertoo kesälomapuuhista, mihin varmaan itse sijoitan tämän kirjasalkun – siis siihen, kun kesällä kierrellään useampi viikko Suomea, ja mukaan tarvitaan juuri jotain tällaista kevyttä kannettavaa, josta riittää tekemistä pitkäksi aikaa.

Soiva kansanlaulukirja

soivakansanlaulukirja

Tirlirlittiä soi meillä nykyään monta kertaa päivässä, ja päässä vielä useammin…

Maaliskuu oli blogissa sellainen uutuuskirjojen suma, ja niitä luetaan täällä vielä huhtikuussakin. Nyt huhtikuun alussa tuli kuitenkin kirja, jota minä olin odottanut eniten. Soivia laulukirjoja on jo jos jonkinlaista, mutta kansanlauluja niissä ei (tietääkseni) ole ollut vielä yhdessäkään. Meillä tykätään laulaa yhdessä, ja tänä vuonna olemme opetelleet joitakin kansanlauluja. Tämä tuli siis meille tosi sopivaan saumaan. Hyvää tässä on myös se, että minulle suurin osa lauluista oli ennalta tuntemattomia, toisin kuin useimmat laulut muissa soivissa laulukirjoissa. Kivaa, saa oppia uutta!

Kirjan laulut säestää Freija-yhtye, ja musiikkia on ilo kuunnella. Äänenlaatukin on hyvä ja äänen saa säädettyä tarpeeksi hiljaiselle ja kovalle. Täytyy tosin myöntää, että vähän jännitti, mitä lauluja kirjaan on valittu. Niin monissa kansanlauluissa kun on aika rivoja juttuja ja aihepiirejä varatun naisen iskemisestä petipuuhiin ja kaikkeen siltä väliltä. Pelko oli kuitenkin turha, sillä tekijät ovat osanneet asiansa. Laulut on jaoteltu viiteen aihepiiriin: laulamisen ilosta, erilaisista eläinystävistä, lemmestä ja heilastelusta, maailman meristä ja koti-ikävästä sekä kultaisesta kodista. Heilastelulauluja siis on, ja kyllä niissä ”riijataan toisen omaa”, aitan takana tapahtuu jotain ja illalla makoillaan käsivarrella – eli ei kuitenkaan mitään sellaista, jota lapsi ymmärtäisi.

Kirjan kansikuva on minusta tunnelmallinen ja tuo melkein nenään kesäyön tuoksun. Kirjan kuvituksessa on yhdistelty perinteistä ja modernia kuvastoa kivalla tavalla. Itse olisin toivonut vähän folkimpaa menoa myös kuvitukseen, mutta olenkin kansantaiteen ja kiemuraisten kukkaköynnösten ystävä. Suomalaisessa käsityöperinteessä on vain niin ihania ornamentteja, että toivoisi niidenkin tulevan osaksi seuraavienkin sukupolvien sielunmaisemaa. Nämä kuitenkin ovat makukysymyksiä, ja tässä kirjassa on taidettu ensisijaisesti haluta tuoda kansanmusiikki mukaan tähän päivään. Sitä arvostan, ja toivonkin että tämä kirja löytää tiensä yhtä moneen kirjahyllyyn kuin Soiva lastenlaulukirja. Meillä on Suomessa hienoa kulttuuriperintöä , josta on aiheellista olla ylpeä!

Atte ja Anna viettävät pääsiäistä

attejaannaviettavatpaasiaista

Atte ja Anna -kirjat ovat Lasten keskuksen luterilaista traditiota lapsille esittelevä sarja. Totta puhuen olemme aiemmin yrittäneet lukea joitain näitä kirjasia, mutta ne olivat sen verran pitkäpiimäisiä, että niin minä kuin lapsikin kyllästyimme kesken. Nyt kun etsin lapsille pääsiäisestä kertovia kirjoja, tämä kirja kuitenkin oli iloinen yllätys. Kirjassa on iloiset, värikkäät, modernit kuvat ja tarpeeksi vähän tekstiä. Tietokirjamaisuuskin peittyy ihan kivaan tarinaan, ja perinteet ovat niin tuttuja, että on kiva huomata, että hei, just noin mekin tehdään – tai ainakin suunnitellaan tekevämme, vaikka ihan kaikkeen ei ehkä päästäkään.

Jouluun liittyy minulla niin paljon omia tunnemuistoja, että sen valmistelut muistaa aloittaa jo lokakuussa. Pääsiäinen taas on jäänyt omassa lapsuudessa lähinnä suklaamunajuhlaksi, ja vaikka se nyt meille onkin tärkeä, se ei vain samalla tavalla tule selkäytimestä. Niinpä useammankin kerran olen havahtunut palmusunnuntaina siihen, että koko talossa ei ole yhtään karkkia, ja lähtenyt viime tingassa supermarkettiin kilpailemaan siitä, kuka saa viimeisen lampaanpaistipalan ja mämmilaatikon.

Niinpä otin tämän kirjan samalla myös itselleni muistutukseksi siitä, mitä kaikkea lasten hyvään pääsiäiseen voisi kuulua. Kirja alkaa pajujen etsimisestä (itsehän laitoin valkoiset lenkkarit vain puoliksi jäätyneelle suolle, josta pajut lopulta löysin – aika huono valinta), virpomassa käydään naapurin yksinäistä tätiä, sitten istutetaan pääsiäisruohoa (kiva tietää, että muutkaan ei ole muistaneet istuttaa sitä ennen hiljaista viikkoa), maalataan munia, käydään seurakunnan pääsiäisvaelluksella ja nähdään kuoriutuvia tipuja (Helsingissä kannattaa suunnata pääsiäisenä Fallkullaan, jos niitä haluaa nähdä!). Pääsiäisaamuna saadaan munia, käydään kirkossa ja vielä muistetaan naapurin tätiäkin. Myös pääsiäispaasto mainitaan sivulauseessa, ja munien syöntiä pitääkin odottaa kokonainen viikko palmusunnuntaista pääsiäiseen.

Raamatun pääsiäiskertomus käydään lyhyesti ja mielestäni onnistuneesti siinä, kun Atte ja Anna käyvät seurakunnan pääsiäisvaelluksella. Kirjan lopussa vielä kerrotaan pääsiäistraditioista ja siitä, miten kertoa aika vaikeaakin pääsiäiskertomusta lapselle. Ohjeena on, että lasten kanssa ei tarvitse vieroksua kuolemasta kertomista, mutta pitää keskittyä iloon ja ylösnousemukseen. Tällaisen kirjan avulla pääsiäisen tapahtumista on helppo kertoa. Niitä ei minusta tarvitse yliselittää, vaan vastata sitten, jos lapsi alkaa itse niistä kysellä lisää – tai sitten myöntää, ettei itsekään tiedä vastausta, ja ehdottaa, että voitaisiin vaikka etsiä sitä yhdessä.

 

Kristiina Louhi: Tomppa ja tohtori Korva

tomppajatohtorikorva

Tomppa-kirjojen uusin osa on taattua Tomppa-laatua – lämminhenkinen ja maailmaa hienosti taaperon näkökulmasta hahmottava. Tomppa-kirjoja luin meidän esikoisen kanssa loputtoman monta kertaa hänen ollessaan nuorempi, ja siinä vaiheessa kun muutimme naapurikaupunkin, oli Tompan muutosta kertova kirja meille tosi tärkeä.

Tomppa ja tohtori Korvakin on kirja, joka kertoo lapsen elämän vaikeasta hetkestä. Nimestä jo arvaa, että tällä kertaa käsitellään korvatulehdusta. Tompan korvat ovat tosi kipeät ja lääkäriin on mentävä. Lääkäri on onneksi tosi mukava ja käynnistä selvitään. Sairaspäivänä saa syödä pullaa mummon sylissä, eikä mene kauaa, kun korvat jo paranevat.

Korvatulehdus on niin yleinen lasten vaiva, että tälle kirjalle varmasti riittää lukijoita. Minulle ei muuten tule mieleen yhtäkään toista kirjaa, joka kertoisi juuri korvatulehduksesta, vaikka luulisi sellaisia olevan. Korvatulehdus myös iskee niin yllättäen, että siinä vaiheessa tuskin kukaan lähtee kirjastoon etsimään aiheesta kertovaa kirjaa. Niinpä tätä kirjaa voi hyvin lukea jo etukäteen, vaikkei sitä korvatulehdusta ehkä koskaan oman lapsen kohdalle edes osuisi. Ja jos osuu, korvakipu on ehkä vähän vähemmän pelottavaa, kun se ei ole täysin uusi ja vieras asia, ja voi muistella – silloin kun Tompalla oli korva kipeä, Tomppakin meni kivan lääkärin luokse ja pian korva jo olikin taas terve…

Viveka Salo: Tero ja Tarmo seikkailevat

terojatarmoretkeilevat

Tätä kirjaa meillä on odotettu! Tero ja Tarmo retkeilevät on jatkoa Viveka Salon Vallilan sankarit, Tero ja Tarmo -kirjalle, jota on meillä luettu uudestaan ja uudestaan. Edellisessä kirjassa seikkailtiin Helsingissä, mutta tällä kertaa veljekset Tero ja Tarmo sekä niiden äiti käyvät muuallakin Suomessa ja ulkomailla asti. Meille tarinat uppoavat varmaan siksi, että Teron ja Tarmon seikkailut tuntuvat tulevan niin lähelle meidän arkea. Ihan samanlaisia juttuja meillä tehdään ja samoja keskustelujakin käydään. Olenkin lukenut kirjaa välillä lapsille niin, että vaihdan lasten nimeksi meidän poikien nimet. Sitten arjen keskeltä kuitenkin alkaa jokin yllättävä, mielikuvituksellinen ja sopivan jännittävä seikkailu.

Heti ensimmäisessä tarinassa pojat lähtevät Nuuksioon ja törmäävät siellä metrotyömaalta eksyneisiin rakennusmiehiin. Tämä oli hauska aloitus meille, kun olemme edellisen kirjan jälkeen muuttaneet Helsingistä Espooseen ja Länsimetro on lasten mielessä useinkin. Sitten tutustutaan muun muassa tulivuoriin ja meksikolaiseen ruokaan ja käydään myös ruotsinlaivalla, jossa buffetissa istuu ahmatti herra Tötterman. Tämä tarina jäi hyvin mieleen, sillä sitä muisteltiin myöhemmin synttäreillä, jossa piti tehdä kiperiä päätöksiä syötävien herkkujen määrästä.

Viveka Salo on kertonut näitä tarinoita omille lapsilleen ruokapöydässä. Se kuuluu kerronnan rytmissä ja siinä, miten tarina pitää lapset otteessaan. Kun tarinat on kerrottu jo alunperin suullisesti lapsille, siinä saa aika nopeasti välittömän palautteen siitä, mikä tarina toimii ja mikä ei.

Salo on myös kuvittanut kirjan itse, ja on edellisestä kirjasta selvästi kehittynyt kuvittajana. Jälki on nyt siistimpää ja eheämpää, valmiimpaa.

Tämä kirja saa meiltä seitsemän tähteä viidestä! :)

Opi ja innostu! Piirustuskoulu

opijainnostupiirustuskoulu

Tässä piirustuskirjassa on minusta tosi monet jutut kohdallaan! Kun meillä piirtely on jäänyt aika vähälle välillä, tuntuu että tarvitaan juuri tällaisia ihan kädestä pitäen opettavia kirjoja, joista saa uusia ideoita myös niihin omiin piirstuksiin.

Kirjassa siis on 20 aukeaman verran piirustustehtäviä, joissa yksityiskohtaisesti opetetaan piirtämään eläiiä, taloja, kulkuvälineitä, kasveja ja robottikin. Lisäksi on ideoita perusmallin varioimiseen, ja kuva myös oikeasta koirasta, lentokoneesta yms. Tästä tykkäsin erityisesti, että mielessä pysyy se, että piirtämistä voi myös ulottaa jossain vaiheessa sarjakuvamaisuudesta eteenpäin. Sivuilla on myös valmis maisema, johon piirustuksia tehdä, ja se selvästi meillä inspiroi piirtämään lisää. Tykkään myös siitä, että kirja on poispyyhittävä! Tuntuvat niin tuhlaukselta sellaiset moniväriprintatut, hienot tehtäväkirjat, joissa yhdellä sivulla on vain yksi pieni sokkelo tehtävänä. Tätä kirjaa kun varmasti tullaan tekemään monta kertaa ja se periytyy myös seuraavalle lapselle.

Olin tosi vaikuttunut siitä, miten hyvin lapsi piirsi näillä ohjeilla ihan uudenlaisia juttuja. Toivotaan, että ideat siirtyvät tästä myös tavalliselle paperille! Innostuneesti tähän on myös tartuttu jo useampana päivänä, joten tämä kirja selvästi toimi meille tosi hyvin.

Ainoaa miinusta tulee siitä, että tussia ei saa kirjaan kiinni mitenkään. Meillä kynät häviävät välillä alta aikayksikön, joten olisi kiva saada poispyyhittävät tussit jotenkin hyvään säilöön, että kirjaa voisi tehdä silloin, kun haluaa. Toistaiseksi pulma on korjattu sinitarralla, mutta pitää vielä miettiä jokin kestävämpi ratkaisu :)

Arvostelukappale kustantajalta.

Benji Davies: Toivo ja talviyö

toivojatalviyo

Benji Daviesin Toivo ja talviyö osuu suoraan sydämeen. Siitä tuli kertalukemalta yksi lastenkirjasuosikeistani, enkä enää ihmettele, miksi Daviesin kirjat niittävät palkintoja ympäri maailmaa. Hänen aiemmat kirjansa ovat menneet meiltä ohi, kun vielä viime vuonna meillä ei ollut ketään kuvakirjaikäistä, mutta onneksi taas on!

Toivo ja talviyö -kirjassa on mukana suuria tunteita: yksinäisyyttä, kaipausta, pelkoa, lohtua, toivoa ja jälleennäkemisen riemua. Toivo jää kotiin isän lähtiessä kalastamaan, mutta isä ei palaakaan yöksi kotiin. Toivo lähtee talviselle merelle etsimään isää, mutta löytää isän laivan hylättynä. Silloin kadoksissa ollut ystävä, pieni valas, auttaa Toivon isän luokse. Kalastajat ovat pelastaneet isän majakalle, ja siellä Toivokin pääsee isän syliin. Kriisi tuo myös elämään jotain uutta ja hyvää, kun yhteys kadonneeseen ystävään löytyy uudelleen. Kertomus on yksinkertainen ja niin ovat tunnelmalliset kuvatkin, mutta ei tarvitakaan mitään kovin monimutkaista, että pääsee koskettamaan jotain syvällä sydämessä.

Daviesilta on suomeksi julkaistu viime vuonna myös Vaarin saari, joka käsittelee isovanhemman kuolemaa kauniilla tavalla. Siitä on kerrottu esimerkiksi Värikäs päivä -blogissa. Tällaisissa asioissa olen käyttänyt sellaista sääntöä, että lapsi on valmis kuulemaan jostain aiheesta sitten, kun alkaa esittämään siitä itse kysymyksiä. Kun se aika tulee, tämä kirja tulee meillä varmasti pienemmän lapsen kanssa lukuun.

Rod Campbell: Eläinkirja

IMG_20170226_222015

90-luvun alusta peräisin oleva Eläinkirja oli meidän vanhemman pojan lempikirjoja siinä 2-3-vuoden tienoilla, jolloin se oli meillä kestolainassa kirjastosta. Nyt kun nuorempi täytti kaksi, löysin kokonaan ehjän ja siistin kappaleen kirjasta kirpparilta – mikä luukkukirjoissa on aika harvinaista! Niinpä hän sai kirjan meiltä 2-vuotislahjaksi.

IMG_20170226_222046

Kun aiemmin pieni poika on jaksanut keskittyä lähinnä Puppeen ja Maisaan, oli iloinen yllätys että tässä kirjassa hän jaksoi keskittyä näinkin pitkään tarinaan. Kirjassa on siis joka sivulla pieniä runomuotoisia tarinoita, kuvituksena iloisia eläimiä ja yksi tai useampia luukkuja, jotka liittyvät tarinaan. Toimiva yhdistelmä, joka saa pienenkin keskittymään. Vaikka kaikkea ei ymmärtäisikään, kieli kuulostaa hassulta, eläimet ovat hauskoja ja luukkujen avaaminen innostaa aina.

IMG_20170226_222102

Hauskin sivu kirjassa on runo Petestä ja Pavesta, jotka lentävät pois aidalta ja aidalle takaisin. Hauskaa, miten ensin isoveljen ja sitten pikkuveljen kanssa on jääty tätä sivua lukemaan siihen asti, että äiti ei jaksa enää toistella: Lennä pois, Pete… Takaisin, Pete!

IMG_20170226_222117

Samoin viimeisen sivun leijona on ollut sen verran pelottava, että ensimmäisen kerran jälkeen sitä luukkua ei enää haluttu avata. Tai ehkä äidin leijonanmurina oli sittenkin se, joka pelotti vähän liikaa?

Vaikka tätä kirjaa on luettu kymmeniä kertoja uudestaan ja uudestaan, en itsekään siihen ole kyllästynyt. Ehkä kirjassa on tarpeeksi huumoria, että siitä saa iloa itsekin. Etenkin viimeisellä sivulla tirskahdan aina, kun alan ajattelemaan nälkäistä rovastia, joka karjuu kuin leijona…

Jos tämän kirjan löytää kirpparilta, suosittelen ostamaan! Kirjastostakin sen saa, ja ainakin siinä mikä meillä oli joskus lainassa, oli vielä kaikki luukut tallella :)

 

Näkymätön

img_20160915_144257

Meillä on luettu paljon lasten kuvakirjoja ystävyydestä, kaveritaidoista ja tunnetaidoista. Ne ovatkin minusta yksi tärkeimmistä, ellei kaikista tärkein, lastenkirjojen aihe. Kirjoista tulee harvemmin vain kirjoitettua tänne blogiin, kun jotenkin kirja toisensa jälkeen tuntuu niin samanlaiselta. Niissä on rauhallinen kuvitus, puhuvia eläimiä ja joku selkeä ja simppeli opetus ihmissuhteista. Tähän Lasten keskuksen uutuuskirja Näkymätön on virkistävä poikkeus. Kirja käsittelee ulkopuolelle jäämistä ja ulkopuolelle jättämistä pienen avaruusolennon näkökulmasta. Kirjan kuvitus on herkullisen värikäs ja kieli modernia ja oivaltavaa.

Kirja myös käsittelee aihettaan tavallista syvällisemmin. Se sanoittaa lapsen häpeää ulkopuolelle jäämisestä, minkä vuoksi asiasta ei ehkä uskalla kertoa vanhemmille. Vaikka teema sinänsä ei meillä ole ajankohtainen, tuli lapsen kanssa tosi tärkeä keskustelu näkymättömistä haavoista, jotka ovat ihan yhtä todellisia kuin näkyvät haavat, vaikka ne ovatkin sydämessä toisilta piilossa. Tämä tapa sanoittaa kipeitä asioita oli niin toimiva, että se tulee meillä olemaan varmasti myöhemminkin käytössä.

Vaikka lapsi ei olisikaan jäänyt kokonaan oman ryhmänsä ulkopuolelle, jokainen lapsi silti kohtaa tilanteita, joissa jää leikeistä ulos, on itse jättämässä toisia leikeistä ulos tai ainakin näkee, kun se tapahtuu. Siksi tällaisia kirjoja tarvitaan, jokaiselle. Suosittelen!

img_20160915_144338-1

Ei haittaa, jos on erilainen

IMG_20160831_140128

Ei haittaa, jos on erilainen, on Todd Parrin lastenkirja, joka Suomessa on julkaistu 2001. Meille se tuli vasta eilen vastaan, kun kävimme retkellä kirjastossa toisella puolella kaupunkia. Meidän esikoinen kun välillä toivoo retkipaikaksi jotain uutta kirjastoa, josta voisi lainata välillä eri kirjoja, ja sellaisille retkille minäkin mielellään lähden.

IMG_20160831_140229

Tämä kirja oli minun valintani kirjastosta, ja tuntuu että sen sanoma kolahtikin minuun parhaiten. Lapsilleni kun ei ole vielä ehtinyt tulla mieleenkään, että se voisi haitata jotenkin, että on vähän erilainen, omituinen, söisi kaurapuuroa kylpyammeessa tai päässä olisi silmälasit. Nolostelu ja häpeä tulevat lasten elämään yleensä vasta ala-asteella, ellei niitä ympäristöstä muuten opita. Ihan hyvä lapsille on kuitenkin kertoa jo etukäteen, että jos joku tulee jatkossa väittämään, että erilaisuudessa olisi jotain vikaa.

IMG_20160831_140256Tässä kirjassa kerrotaan, että ei haittaa olla vammainen, eri värinen, eri näköinen tai eri paikasta kotoisin. Toisaalta ei haittaa olla erilainen muillakaan tavoilla erilainen. Ei haittaa, että on jotain erilaisia tapoja, joita toiset eivät ehkä ymmärrä. Ei tarvitse aina mennä lauman mukana, vaan saa olla ihan omanlainen itsensä.

Ei haittaa, jos näyttää tunteensa. Ei haittaa, jos sanoo joillekin asioille EI. 

Lasten on tosi tärkeää tietää, että on ihan ok sanoa että ei pidä jostain ja kunnioittaa omia rajojaan. Tällaisia asioita on hyvä sanoa tarpeeksi usein ääneen. Itseltäni se on välillä unohtunut, ja tämä kirja muistutti taas tästä asiasta.

Olen lukenut kirjaa itsekseni jo pari kertaa, ja joka kerta siitä on tullut yhtä hyvä olo. Aloin miettimään, että samanlaisen kirjan voisi tehdä äideillekin. Siellä voisi lukea vaikka, että:

Ei haittaa, että tukka on likainen ja joka päivä samanlaisella ponnarilla.

Ei haittaa, että sängyssä on pikkulegoja, kun menee nukkumaan.

Ei haittaa, että nurkkaan on unohtunut käytetty vaippa.

Ei haittaa, että tiskit ovat tiskaamatta.

Ei haittaa, että lapsilla on eriparisukat tänäänkin.