Aihearkisto: 3-5-vuotiaille

Leijona se venytteli

IMG_20171009_141553 (1)

Mua vähän jännitti pyytää tätä kirjaa meille, kun mietin, miten meidän pojat innostuisivat kuuntelemaan runoja. Leijona se venytteli kun on lastenrunokirja Suomi 100 -teemalla – eli suomalaisia lastenrunoja viimeisen sadan vuoden ajalta.

Mutta taas oli äiti ennakkoluuloisempi kuin lapset. Eskarilainen oli tänään flunssassa, ja me pidettiin kotieskaripäivää. Ruoan jälkeen aloin lukea hänelle satunnaisia runoja, ja hänhän innostui ja halusi kuulla lisää! Suomi 100 -teemakin on varmaan päiväkodissa niin paljon esillä, että se on lapsilleni tutumpi kuin minulle. Sainkin tehtäväksi etsiä kirjasta sata vuotta vanhan runon, mutta vuodelta 1917 ei ollut yhtään runoa. Kaksi runoa löytyi vuodelta 1918, ja niitä lapsi meni huoneeseensa itse lukemaan ja vei kirjan mennessään, ja minä olin tyytyväinen, kun lapsi pitkästä aikaa luki jotain muuta kuin Aku Ankkaa. Lasta innosti kirjassa selvästi historia, mutta myös modernit hauskat runot, jotka saivat laulamaan. Ja se yksi runo, jossa sanottiin pylly. Hetken luettuaan piti tulla näyttämään äidillekin, kun löytyi erityisen hauska runo.

Minä tykkäsin kirjassa etenkin Maija Hurmeen kuvituksista. Vesiväreillä ja lyijykynillä tehdyt runoja tukevat kuvitukset ovat moderneja ja iloisia, mutta silti herkkiä ja rauhallisia.

IMG_20171009_141632 IMG_20171009_141614

What is God like?

IMG_20171003_092116

”Tää näyttää ihan vauvakirjalta, mutta kun alkaa lukea, niin eihän tää oo yhtään vauvamainen,” totesi meidän 6-vuotias, kun aloin lukea hänelle iltasaduksi William Lane Graigin lastenkirjasarjaa, jossa selitetään Jumalan ominaisuuksia lapsentasoisesti. Kirjasarjan eri osissa kerrotaan, mitä tarkoittaa että Jumala on henki, kaikkialla läsnäoleva, iänkaikkinen, kaikentietävä, kokonaan hyvä, kokonaan rakastava ja kolme persoonaa. Aika isoja kysymyksiä, joihin ei monelta aikuiseltakaan saisi vastausta suoraan kaupan hyllyltä!

Voisi ajatella, ettei lasten edes tarvitse ajatella näin filosofisia kysymyksiä Jumalasta. Itse kuitenkin innostuin sarjasta siksi, että tällaisia kysymyksiä (kouluikäiset) lapset kysyvät minulta Jumalasta työssäni. Lapset kun eivät niele asioita purematta, vaan kysyvät selityksiä asioille, joita eivät ymmärrä. Tässä sarjassa nämä kysymykset on selitetty niin hyvin, että itsekin sain uusia oivalluksia, ja toisaalta 6-vuotias alkoi selvästi pohtimaan asioita ja ymmärsi myös vastaukset. Meillä tuli myös tosi hauskoja iltakeskusteluja aiheista. (Mitäs se käytännössä tarkoittaa, että Jumalalla ei ole kehoa? – No että Jumalan ei tartte koskaan käydä vessassa, oivalsi lapsi saman tien.)

Varsinaista kehystarinaa kirjoissa ei ole muuta kuin että perheen lapset kyselevät Jumalasta vanhemmiltaan, ja vanhemmat opettavat heitä arjen touhujen lomassa. Näin aikuisena mietin kyllä, miten hanhi ja karhu voivat mennä naimisiin ja miten heidän lapsistaan ei tullut hanhen ja karhun sekoituksia, mutta lasta tämä seikka ei tuntunut häiritsevän. :) Kuvitus kyllä auttaa lapsia seuraamaan kirjaa, ja keskustelumuotoinen opetus tekee asiat helpommin lähestyttäviksi. Vähän lapsellisen kuvituksen vuoksi kirjaa voisi lukea jo 3-4-vuotiaidenkin kanssa, mutta se valitettavasti voi karkoittaa niitä kouluikäisiä, jotka kysymyksiä jo enemmän pohtivat.

Kirjasarjaa ei ole suomeksi saatavilla, mutta kieli on niin yksinkertaista, että minä suomensin sitä lennossa lukiessani. Itse asiassa tykkäänkin lukea lapsille englanninkielisiä kirjoja, niin saa samalla virkistettyä omaa kielitaitoa. Suosittelen niille, jotka tykkäävät olla vaikeiden kysymysten äärellä lastensa kanssa!

IMG_20171003_092315

Koti täynnä ystäviä

kotitäynnäystäviä

Koti täynnä ystäviä on Peter Bentlyn ja Charles Fugen tämän syksyn uutuuskirja, joka ajankohtaisesti kertoo kodittomuudesta ja pienistä ystävällisistä teoista. Kirjan aihe on ajankohtainen, mutta tekijät eivät varmaan ymmärtäneetkään miten ajankohtainen se on juuri tänä syksynä, kun monet metsän asukkaat ovat menettäneet kotinsa syysmyrskyssä. Vain mäyrän koti on pystyssä, ja vaikka mäyrää arveluttaa aika paljon, onko kotona tarpeeksi siistiä, onko ruokaa tarpeeksi ja mahtuvatko kaikki nukkumaan, hän ei voi olla tarjoamatta majapaikkaa kotinsa menettäneille naapureille.

Kaunista kirjassa oli se tunne ja epäröinti, jonka tavoitan itsestänikin silloin, kun tiedän että minun pitäisi auttaa. Viekö toisten auttaminen minulta jotain pois?

No, ei se aina vie. Usein se vain antaa kaikille lisää.

Ympyräiset

ympyräiset

Ympyräiset on pitkästä aikaa sellainen uusi kotimainen kirjasarja, josta olen tosi innoissani! Sarja on tehty kerralla kunnolla ja kansainvälisiä markkinoita ajatellen. Kirja on tarttunut tosi tärkeään aiheeseen, johon vihdoin on niin varhaiskasvatuksessa kuin lastenkirjoissakin havahduttu, nimittäin tunnetaitoihin. Alkuun kirjoja on julkaistu kolme, mutta niitä on tulossa lisää, ja ilmeisesti tekeillä on myös tunnetaitoja käsitteleviä pelejä.

Saimme arvostelukappaleina kaksi uudesta kolmesta kirjasta. Toinen kertoo Räyhä Ravusta, joka pahoittaa toisten mielen valituksellaan ja kiukunpuuskillaan ja jää sitten ulos toisten leikeistä. Anteeksipyytäminen selvittää tämän tilanteen. Sisu Kettu taas lähtee ystäviensä kanssa etsimään aarretta. Tarina kertoo toisten auttamisesta ja sinnikkyydestä.

Kirjat ovat kivasti kirjoitettu ja apukysymykset, joiden avulla vanhempi ja lapsi voivat tunnetaidoista keskustella, olivat oikeasti hyviä. Kirja on suunnattu 3-6-vuotiaille, mutta meillä 6-vuotiaan mielestä kysymykset olivat ärsyttävän helppoja ja kirja muutenkin ”ihan vauvamainen”. 2,5-vuotias tykkäsi Sisu Ketun tarinasta niin paljon, että halusi lukea sen monta kertaa uudestaan. Räyhä Ravun kiukunpuuskat taas olivat liiankin jännittäviä. Näitä siis saadaan meillä lukea ehkä ensi vuonna enemmänkin, ja varmasti monta kertaa. Minä arvioisin kirjat sopivimmaksi 3-5-vuotiaille.

Vielä erityisen paljon nautin kirjojen kuvituksesta. Näitä sivuja on ilo katsella!

IMG_20170909_183051

Uusinta: Tiheikön väen kootut kertomukset

 

Heinäkuussa julkaisen uudestaan blogissa kolmen edellisen vuoden aikana esiteltyjä kirjoja, jotka ovat meidän suosikkikirjoja edelleen. Tämä on uusinta maaliskuulta 2016. Kirja on edelleen suloisimpia lastenkirjoja, mitä tiedän, ja sopii etenkin rauhallisiin kesäiltapäiviin!IMG_20160306_145330

Tiheikön väen kootut kertomukset on ollut minun ja esikoisen lukukirjana jo jonkin aikaa. Lainasimme ensin kirjastosta muutaman myöhemmin kirjoitetun tarinan, kunnes löysin tämän kirjan, jossa on kaikki tarinat koottuna yksiin kansiin.

Kirjan kuvitukset olivat etäisesti tutun näköisiä, vaikka itse en muist alapsena kirjoja lukeneeni – siitäkin huolimatta, että Jill Barkleyn Tiheikön väki oli suosittu juuri 80- ja 90-luvuilla, kun itse olin lapsi. Kuvitukset ovatkin kirjassa ehdottomasti parasta, ja voi hyvin olla että niitä on nähnyt jossain julisteessa tai ehkä kiiltokuvissa. Romanttisissa, suloisen vanhahtavissa kuvissa seikkailee pellon reunassa oleva hiirien kylä, jotka elävät harmonista kyläelämää ja joutuvat välillä sopivan pieniin seikkailuihin.

IMG_20160306_145519

Jokainen tarina on tasan kolmenkymmenen sivun pituinen, ja aika sopivan pituinen 5-vuotiaan lukuhetkiin. Tai ehkä vielä sopivampi äidille, joka ei jaksa keskittyä ääneen lukemiseen pitkään – lapsi varmaan jaksaisi kuunnella tarinoita useamman putkeen. Tarinat eivät ole minusta ihan yhtä kiinnostavia kuin kuvitukset. Pidän tarinoissa rauhallisuudesta, luonnon kuvauksesta ja yhteisöllisen ja omavaraisen elämän kuvauksesta. Barkley olikin tutkinut viisi vuotta niin luontoa kuin maaseudun vanhaa elämäntapaa ja erilaisia perinnetaitojakin ennen kuin alkoi kirjoittamaan ja piirtämään kirjasarjaa.

Jokaisessa tarinassa on myös joku pieni seikkailu, jossa on hieman jännitystä, mutta ei mitään oikeasti pelottavaa, ja jotka aina päättyvät hyvin. Ehkä näiden seikkailuiden kohdalla minulla jäi sellainen olo, että tässäkö tämä nyt oli. Odotin tarinalta jotain enemmän. Ehkä seikkailun alun jännitys sai odottamaan vähän jännittävämpiä käänteitä myös itse seikkailussa. Seikkailut eivät myöskään tuntuneet kovin omaperäisiltä. Tuntui että ne toisivat samoja aiheita kuin niin monet muutkin seikkailukirjat. Lasta tämä silti tuskin haittaa, kun luettuja kirjoja ei ole yhtä paljon takana kuin minulla, joka istuin ison osan lapsuuttani nenä kiinni kirjoissa, eikä lukuinto ole lopahtanut aikuisenakaan.

IMG_20160306_145356

Toisaalta seikkailut tuntuvat myös realistisilta, sellaisilta joihin itse voisi joutuakin – tavallisen elämän kommelluksilta, jotka sillä hetkellä ovat vähän huolestuttavia, ja jotka päättyvät yleensä iloisesti, mutta ilman mitään sen suurempaa loppukliimaksia. Tarkoitan sellaisia arkisia seikkailuja, kuin jos vaikka eksyy metsään, ja hauska seikkailusta tulee kun löytää metsälammen, jonka luona syödä eväitä, kunnes huomaakin jonkun tutun puun jonka avulla suunnistaa takaisin tielle. Vähän sitä tasoa ovat tämän kirjan seikkailut. Ne saavat myös rakastamaan omaa arkeaan ja sen pieniä seikkailuja. Kirja, joka saa näkemään iloa ja hohtoa arkielämästä, on arvokas aarre.

IMG_20160306_145429

Uusinta: Suomen lasten laulukirja

Heinäkuussa julkaisen uudestaan blogissa kolmen edellisen vuoden aikana esiteltyjä kirjoja, jotka ovat meidän suosikkikirjoja edelleen. Tämä kirja on esitelty aiemmassa blogissani joulukuussa 2012.

suomenlastenlaulukirja2

Suomen lasten laulukirja on ollut kaikista blogissa esitellyistä kirjoista luetuin – ei, vaan sittenkin lauletuin. Se oli myös ensimmäinen kirja, jossa minä näin Matti Pikkujämsän kuvitusta, ja ekalla kerralla kuvitus oli vielä kaikista ihastuttavin, kun näitä kuvia ei näkynyt silloin vielä joka paikassa.

Kirjassa on niin kattava valikoima perinteisiä ja uudempiakin lastenlauluja, että sieltä riittää meille yhä uutta opeteltavaa. Toki myös uudemmat soivat laulukirjat ovat olleet kovassa kuuntelussa, mutta koska meillä myös soitetaan itse, ovat kirjan helpot kitarasoinnut tässä hyvin iloinen asia. Näitä on soiteltu myös kitaran kanssa naapurin lasten kanssa pihalla, lasten synttäreillä ja pikkujouluissa.

suomenlastenlaulukirja

Suloista oli löytää blogista kuva silloisesta 1-vuotiaasta kuuntelemassa äidin laulamana lempilauluaan, jota laulettiin uudestaan ja uudestaan. Silloin me asuttiinkin metron varrella, ja mummolaan mentiin metrolla – tosin ei ratikalla, niin kuin meidän ihan ensimmäisestä kodista. Kuvituskin näytti kovasti kaupunginosalta, jossa silloin asuttiin.

Nyt tämä pikkuinen on jo aika iso, soittaa musiikkiopistossa pianoa ja pystyisi jo joitain kirjan kappaleista soittamaan itsekin!

Uusinta: Maailman suurin sänky


Heinäkuussa julkaisen uudestaan blogissa kolmen edellisen vuoden aikana esiteltyjä kirjoja, jotka ovat meidän suosikkikirjoja edelleen. Tämä on uusinta marraskuulta 2015.
maailmansuurinsanky
Lastenkirjoissa vauvanhoitonormeina edelleen tuntuvat olevan pinnasänky (omassa huoneessa), tuttipullo ja rattaat. Kun välillä näkeekin kirjassa vauvan rinnalla tai kantoliinassa, melkein hätkähtää – kiva että joku kuvasi tämän näin! Se kertoo siitä, miten tottunut on näkemään kuvia lapsista omissa huoneissa ja tuttipulloa imien. Kuviin on tottunut niin, että itsekin huomaan välillä piirtäväni lapsen yksin omassa sängyssä, vaikka meillä koko perhe nukkuu samassa huoneessa kolmessa vierekkäisessä sängyssä, pojat eivät ole koskaan huolineet pulloa (vaikka yritetty on) ja kantoliinassa ovat saaneet olla niin pitkään kuin selkäni on kestänyt, mikä ei ole näiden kasvuvauhdilla ollut kovin montaa kuukautta.

IMG_20140603_031625

Maailman suurin sänky olikin varmaan ensimmäinen vastaan tullut kirja, joka kertoi perhepedissä nukkumisesta. Kirjan perhe nukkuu samassa sängyssä, mutta kun lapsia alkaa olla jo kuusi, sänky alkaa tuntua hieman ahtaalta. (Meillä se tuntuu jo kahden kanssa silloin, kun molemmat kömpivät samaan aikaan meidän peittojen alle nukkumaan…) Perheen isä päättää rakentaa sängyn, johon koko perhe mahtuisi niin, että kenenkään varpaat eivät olisi toisen suussa. Sen vuoksi talon kaikki sisäseinät pitää kaataa, jotta sänky mahtuisi kotiin.

Kirja ei kerro kuitenkaan pelkästä nukkumisesta. Sängystä nimittäin tulee niin painava, että se kaataa lopulta ulkoseinätkit ja lähtee vierimään rinnettä alas. Lopulta perhe päätyy rakentamaan kerrossängyt lapsille, mutta yöllä kaikilla tulee toisiaan ikävä.

IMG_20140603_031537

Kirjan viesti tuoreille vanhemmille voisikin olla, että jos mietitte uuden sängyn hankkimista, hankkikaa niin iso, että lapsia ei tarvitse nostaa pois sängystä vain siksi, että sänkyyn tulee liian ahdasta. Jotkut lapset pysyvät kyllä omassa sängyssään, jotkut jopa omassa huoneessaan, mutta monet haluavat mieluiten nukkua lähellä vanhempiaan kouluikään asti. Ja sen ymmärrän hyvin, minäkin nukun parhaiten kun oma perhe on ympärillä.

Ja viesti taas niille, joilla lapsia jo on ja sängyssä tulee ahdasta: Jos kaupasta ei löydy tarpeeksi leveää sänkyä, sellaisen voi tehdä itse. Sitä itse asiassa olemme miettineet mekin.

Ei, emme muuten rakentaneet isoa sänkyä. Mutta nyt meillä on niin iso makkari, että sinne vihdoin mahtuu useampi sänky vierekkäin, ja siellä voi silti jopa vielä kävellä.

Uusinta: Laulava lasten lintukirja

 

Heinäkuussa julkaisen uudestaan blogissa kolmen edellisen vuoden aikana esiteltyjä kirjoja, jotka ovat meidän suosikkikirjoja edelleen.

IMG_0443Tässä sellainen kirja, jota meillä on luettu siitä asti, kun se aikoinaan on meille tullut. Kolme vuotta sitten sitä luki esikoinen isänsä kanssa, ja minäkin toivoin oppivani tunnistamaan lintuja. Kirjoitin silloin, että unelmanani on olla äiti, joka osaa opettaa luonnossa lapsille lintujen ja kasvien nimiä. No, mitä sitten kävikään? Ainakin sinne päin on tultu. Tunnistan jo monia pihapiirin lintuja, mutta hidasta oppiminen on. Minulla ei ole sellaista luontaista luonnontuntemisen lahjaa. Muutamat linnut tunnistan jopa äänestä, mutta vain ne helpoimmat.

Meidän esikoinen tunnistaa muutaman linnun, mutta 2-vuotias veljensä tunnistaa niitä varmaan jo enemmän. Lapsilla vain on erilaiset kiinnostuksen kohteet, ja meidän pikkuinen on tosi kiinnostunut luonnosta. Vaikka hän ei vielä paljon puhu, hän tunnistaa jo lokin, rastaan ja kraa kraan eli variksen, ja linnun laulua kuullessaan osaa hienosti imitoida lintujen ääniä.

Siksi ei olekaan varmaan yllätys, että nyt tästä on tullut yksi kuopuksen lempikirjoista. Myös samanlaista kirjaa, jossa on muita luonnon ja eläinten ääniä, meillä luetaan just nyt.

IMG_0444

Talitiainen sanoo ti-ti-tyy. Olen tarkistanut sen nyt kirjasta monta kertaa, ja olen jo aika varma, että erotan talitiaisen ja varpusen toisistaan. Tämä on kuitenkin vaatinut sellaista ponnistelua, että alan uskoa, että minun mielestäni puuttuu sellainen alue, johon lintutietoutta voisi laittaa. Mutta tämän kirjan syytä se ei ole. Kirja on tosi mainio, ja Tepsu tykkää siitä paljon. Tepsu onkin lukenut sitä isänsä kanssa, ja minun täytynee tyytyä siihen, että meillä kotona on kaksi söpöä poikaa, jotka saavat briljeerata minulle lintutietoudellaan. Suosittelen siis kirjaa – ainoa miinus siitä, että lintujen kuvat ovat aika pieniä. Lintukirjoissa toivoisi vähän isompia kuvia, kun luonnossa lintuja pääsee harvemmin katsomaan yhtä läheltä kuin kuvissa.

Sain kirjan arvosteltavaksi Kids.fi:stä. Heillä monenlaisia hauskoja lastenkirjoja, kannattaa käydä vilkaisemassa.

Kesäarvonta 2017: Tippukivitapaus

9789511310006Tippukivitapaus on Yökyöpeleiden tekijöiden uusi hauska, naurattava ja ajatuksia herättävä runokirja lapsille, joka toimii niin pienemmillä värikkään ja iloisen kuvituksensa vuoksi, kuin myös vanhemmilla lapsilla  runojensa aihepiirejä ajatellen. Kirjasta on myös tulossa Kansallisteatteriin musiikkinäytelmä syksyllä 2017. Tarkemmin kirja on esitelty ainakin Lastenkirjapinossa.

Jos haluat voittaa omaksesi Tippukivitapaus-kirjan, kommentoi tähän alle 31.7.17 mennessä ja kerro, mitä kirjoja teillä luetaan kesälomalla. Voit sitten voittaa tämän kirjan teille syksyn lukuhetkiin :)

 

Nirson lounas

Äiti, ootko kuuro?
Mua risoo riisipuuro
ja ranskalaiset potuttaa!

Mä vihaan munavoita
pitsaa pastaa silakoita
on pullaa turha tuputtaa.

Maito on märkää
ällöän härkää
on lihakeitto liian lödee.

Äiti, turha luulo,
syö itse inha puuro
mä haluan jotain parempaa!

Hillo on löllöö
juusto on ällöö
nuudelis on nuiva maku.

Äiti, älä penää!
Mä en syö koskaan enää
kuin lentäviä lettuja.

Sharon Rentta: Päivä eläinten rautatiellä

paivaelaintenrautateilla

Sharon Rentan kuvakirjasarjassa eläimet ovat erilaisissa ympäristöissä: paloasemalla, postitoimistossa,  terveyskeskuksessa… Sarjan uusimmassa osassa tutustutaan rautateihin. Vähän sama idea siis kuin Penny Dalen dinosauruskirjoissa, joissa yhdistetään dinosauruksia ja isoja koneita, mutta kiltimmin. Meidän junista, metroista, ratikoista ja hisseistä 2-vuotiaalle ne dinosaurukset ovat vielä liian pelottavia, mutta Päivä eläinten rautateillä oli nappiosuma.

Kirjan kehyskertomuksessa Leevi ja pappa ovat erilaisilla junamatkoilla. Samalla kerrotaan rautateistä kivalla tavalla. Joissain kulkuneuvokirjoissa kun keskitytään minun makuun liikaa numeroihin ja nippelitietoon. Tässä kirjassa taas fokuksena on junamatkakokemukset. Joskus junat ovat myöhässä, joskus itse on myöhässä junasta, joskus junassa tutustuu toisiin ja välillä saattaa päästä jopa ohjaamoon.

Kun aihe ja kuvitus olivat kohdallaan, jaksoi kohta 2,5-vuotiaskin kuunnella koko 30-sivuisen tarinan alusta loppuun, ja olisi halunnut kuulla sen vielä uudestaankin. Tietoruudut vaikka höyryveturin toiminnasta jätin lukematta, ja ne varmasti kiinnostavat isompaakin, 5-6-vuotiasta lasta. Tästä kirjasta jäi niin hyvä fiilis, että pitää etsiä meille sarjan aiempiakin osia!

Lapsen kommentti: Juna! Kaksi junaa! Kolme junaa!