Kirjoittajan arkistot: Meri

Koti täynnä ystäviä

kotitäynnäystäviä

Koti täynnä ystäviä on Peter Bentlyn ja Charles Fugen tämän syksyn uutuuskirja, joka ajankohtaisesti kertoo kodittomuudesta ja pienistä ystävällisistä teoista. Kirjan aihe on ajankohtainen, mutta tekijät eivät varmaan ymmärtäneetkään miten ajankohtainen se on juuri tänä syksynä, kun monet metsän asukkaat ovat menettäneet kotinsa syysmyrskyssä. Vain mäyrän koti on pystyssä, ja vaikka mäyrää arveluttaa aika paljon, onko kotona tarpeeksi siistiä, onko ruokaa tarpeeksi ja mahtuvatko kaikki nukkumaan, hän ei voi olla tarjoamatta majapaikkaa kotinsa menettäneille naapureille.

Kaunista kirjassa oli se tunne ja epäröinti, jonka tavoitan itsestänikin silloin, kun tiedän että minun pitäisi auttaa. Viekö toisten auttaminen minulta jotain pois?

No, ei se aina vie. Usein se vain antaa kaikille lisää.

Leppäkerttu

IMG_20170901_124942

Välillä on vaikea sanoa, miksi johonkin kirjaan ihastuu ja miksi toiset luetaan pari kertaa, ja ne unohtaa sen jälkeen kokonaan. Tämä Leppäkerttu-kirja oli kuitenkin niitä, joihin ihastuimme ensi silmäyksellä. Kirja on Lasten keskuksen uutuus, ja Minimaailma-sarjaan kuuluu myös kirja muurahaisesta, joka meillä vielä on tutustumatta.

Kirjassa ihanaa on ainakin iloinen ja raikas kuvitus. Kuvitus on tarpeeksi selkeä, mutta ei kuitenkaan tylsä, vaan siiän on leikitelty muodoilla ja väreillä. Kurkistuskolot joka sivulla myös kiehtovat lasta, ja minuakin – monesti jäin miettimään, mikä kohta edellistä sivua kolosta nyt näkyykään, kun se näyttää kolosta ihan erilaiselta. Ehkä eniten kuitenkin ihastuin kirjan suorasukaisuuteen, joka ensin vähän järkyttikin. Kirjassa kerrotaan leppäkertun elämä hyvin realistisesti, ja näytetään kuinka leppäkerttu syö kirvoja ja piilottelee lintua, joka yrittää syödä sen.

IMG_20170901_124954

Leppäkerttu myös munii, munista tulee toukkia ja niistä uusia leppäkerttuja. Tämä oli muuten minullekin ihan uutta tietoa, enpä ole tullut edes ajatelleeksi aiemmin leppäkerttujen lisääntymistä!

Ympyräiset

ympyräiset

Ympyräiset on pitkästä aikaa sellainen uusi kotimainen kirjasarja, josta olen tosi innoissani! Sarja on tehty kerralla kunnolla ja kansainvälisiä markkinoita ajatellen. Kirja on tarttunut tosi tärkeään aiheeseen, johon vihdoin on niin varhaiskasvatuksessa kuin lastenkirjoissakin havahduttu, nimittäin tunnetaitoihin. Alkuun kirjoja on julkaistu kolme, mutta niitä on tulossa lisää, ja ilmeisesti tekeillä on myös tunnetaitoja käsitteleviä pelejä.

Saimme arvostelukappaleina kaksi uudesta kolmesta kirjasta. Toinen kertoo Räyhä Ravusta, joka pahoittaa toisten mielen valituksellaan ja kiukunpuuskillaan ja jää sitten ulos toisten leikeistä. Anteeksipyytäminen selvittää tämän tilanteen. Sisu Kettu taas lähtee ystäviensä kanssa etsimään aarretta. Tarina kertoo toisten auttamisesta ja sinnikkyydestä.

Kirjat ovat kivasti kirjoitettu ja apukysymykset, joiden avulla vanhempi ja lapsi voivat tunnetaidoista keskustella, olivat oikeasti hyviä. Kirja on suunnattu 3-6-vuotiaille, mutta meillä 6-vuotiaan mielestä kysymykset olivat ärsyttävän helppoja ja kirja muutenkin ”ihan vauvamainen”. 2,5-vuotias tykkäsi Sisu Ketun tarinasta niin paljon, että halusi lukea sen monta kertaa uudestaan. Räyhä Ravun kiukunpuuskat taas olivat liiankin jännittäviä. Näitä siis saadaan meillä lukea ehkä ensi vuonna enemmänkin, ja varmasti monta kertaa. Minä arvioisin kirjat sopivimmaksi 3-5-vuotiaille.

Vielä erityisen paljon nautin kirjojen kuvituksesta. Näitä sivuja on ilo katsella!

IMG_20170909_183051

Kokoelma eläintarinoita

IMG_20170901_121848

Nyt esittelyssä 80-luvun alussa julkaistu kirja, jota et valitettavasti löydä mistään. Mutta minä olen nauttinut tästä kirjasta niin paljon, että halusin siitä kuitenkin kertoa, että JOS joskus tämä tulee kirpparilla vastaan ja sinulla on hyvistä seikkailukertomuksista pitäviä lapsia, tämä kirja kannattaa ostaa!

Kirjan eläintarinat eivät nimittäin ole niitä perinteisempiä, vaan kirjaan on koottu angloamerikkalaisen kirjallisuuden klassikkojen kirjoittajien kertomuksia, joissa on mukana eläimiä. Jotkut ovat katkelmia tai lyhennelmiä pidemmistä romaaneista, jotkut taas lyhyempiä novelleja. Niiden matkassa pääsee seikkailemaan 1800-luvun maisemissa, jolloin maailma oli vielä suuri ja jännittävä, ja mihin tahansa ei voinut matkustaa lentokoneella yhdessä yössä. Kirjan tarinoissa käydään Afrikan viidakoissa, kultakentillä Amerikassa ja Etelä-Afrikassa, seikkaillaan sumuisessa Englannissa ja purjelaivalla valasjahdissa. Toisaalta mukana on myös arkisempia kertomuksia ihmisen ja eläimen ystävyydestä, ja myös niitä perinteisempiä eläintarinoita, kuten Rupikonnan seikkailuja Kaislikossa suhisee -kirjasta.

Kirjan tarinat ovat aika jännittäviä, ja niissä on mukana myös sotaa ja kuolemaa. Ne eivät siis kaikista pienimmille sovikaan, ja eskarilaisenkin kanssa jätin pari tarinaa välistä, näitä kun iltasatuina meillä luetaan. Jännittävät juonenkäänteet saivatkin sitten niin minut kuin eskari-ikäisen pojankin liimaantumaan kirjan ääreen iltasatuaikaan ja melkein odottamaan nukkumaanmenoa.

IMG_20170901_121940

Rakastan myös kirjan kuvitusta. Minun on joskus vaikea keskittyä ääneen lukemiseen, mutta värikkäät sivut auttavat siinä hurjasti. On paljon kivempi lukea tekstiä siniseltä tai keltaiselta sivulta kuin siltä perinteiseltä valkoiselta! Realistiset kuvat eksoottisista paikoista synnyttävät myös kaukokaipuun tunteen… ehkä mekin päästään taas joskus seikkailemaan!

A sanoi Agricola

asanoiagricola

A sanoi Agricola oli kirjastoreissun kiva löytö viime viikolla. Se totta puhuen päältä päin näytti aika puisevalta lasten tietokirjalta, mutta sisäsivuilta löytyikin mukaansatempaava ja hienosti, hieman sarjakuvamaisesti kuvitettu tarina.

Kirja kertoo, kuten nimestä voi päätellä, Mikael Agricolan elämästä. Jokainen meistä tietää, että Agricola suomensi Raamatun ja kirjoitti ensimmäisen suomenkielisen aapisen, mutta ainakin minulle hänen elämänsä monet muut käänteet olivat – no, eivät ehkä uutta tietoa, mutta sitä mitä koulusta ei selvästikään mieleen jäänyt. Luin kirjaa eskarilaisen kanssa, joka kyllä kiinnostui kirjan kanssa suomen kirjakielen synnystä ja eri murteista. Kirja myös elävästi kuvasi sitä innostusta, mikä tuli ihan ensimmäisen suomenkielisen kirjan julkaisusta. Kun elää näin kirjojen keskellä, ei osaa edes kuvitella millaista elämä olisi, jos meillä ei olisi vaikkapa yhtään lastenkirjaa omalla kielellä. Tästä päädyimmekin keskustelemaan siitä, että kaikilla maailman kielillä ei ole vielä omaa kirjakieltä, ja joissakin maissa edelleenkään lapsilla ei ole luettavana yhtään kirjaa – jopa joissakin sellaisissa maissa, joista meidän lasten joidenkin kavereiden vanhemmat tulevat.

Keskivaiheilla kirja vähän pitkäveteistyi, kun se päätyi luennoimaan Lutherin ajatuksista. Ei sillä etteivätkö ne minusta tärkeitä olisi, mutta huomasin että niin lapsen kuin minunkin huomio herpaantui tässä kohden. Loppua kohden kirja taas parani, ja parasta lapsesta olivat loppusivut, jossa oli erilaisia fraaseja keskiajan suomen kielellä ja ”nykykoululaisen kielellä”, vaikka täytyy sanoa että tuo kieli oli kyllä meidän perheelle ihan yhtä vierasta kuin vanha suomikin.

Kaikkein kultaisin kirja

kaikkeinkultaisinkirja

Tammen kultaiset kirjat ei jostain syystä ennen ole olleet meillä luettavana muutamaa satunnaista poikkeusta lukuun ottamatta. Minulla ei niihin ole tunnesidettäkään, sillä en muista lapsena lukeneeni niistä kuin Atte Ankkaa ja hänen ystäviään, joka oli mummolan kirjahyllyssä, ja jonka juonessa ei tuntunut olevan mitään tolkkua, mutta värikkäät kuvat kiehtoivat minua uudestaan ja uudestaan.

Tämä kuitenkin muuttui, kun yhdestä kultaisesta kirjasta tuli meidän 2-vuotiaan lempikirja, joka piti monta viikkoa lukea joka ilta iltasaduksi. Sen vuoksi kaikkia sarjan kirjoja kutsutaan nyt ”nallevaunukirjoiksi”, ja minä hain niitä kirjastosta ison pinon 2-vuotiaalle sopivia, joka yhteen ihastuttuaan suostuu nyt ottamaan iltasaduksi minkä vain Tammen kultaisen kirjan. Lähiviikkoina kerronkin, mikä tuo taaperon suosikki on, mutta tällä kerralla esittelen näistä kirjan, johon itse ihastuin.

Kaikkein kultaisin kirja ei nimestään huolimatta edusta sitä 50-luvun kiiltokuvaperheen elämää, jota sarjan kirjoista myös löytyy. Tämän kirjan ainoa yhdistävä tekijä vaikuttaa olevan se, että se kuvaa kaikkea sitä, mistä iloinen pieni 2-vuotias voi innostua. Kirja kertoo runomuodossa siitä, miten kovasti kertoja tykkää junista, autoista, hauvoista, tähdistä, lumesta, laivoista, äänistä ja läheisistä ihmisistä, ja lista on meillä aika samanlainen. Kirjan vauhdikkaissa kuvissa on paljon eläimiä ajamassa erilaisia kulkuneuvoja, ja kuvat selvästi innostavat 2-veetä, sillä minä en usein saa lukea tekstiä loppuun, ennen kuin hän alkaa selittämään innoissaan, mitä kaikkea kuvassa tapahtuu. Tosi hyvä kirja siis meille kielen oppimisen kannalta, kun harva muu kirja tuottaa samanlaista puhetulvaa.

Kirjasta myös löytyy muutama niin ihana kuva, että ne voisin laittaa vaikka meille seinälle. Niin kuin vaikka tämä:

IMG_20170721_224544

Uusinta: Tiheikön väen kootut kertomukset

 

Heinäkuussa julkaisen uudestaan blogissa kolmen edellisen vuoden aikana esiteltyjä kirjoja, jotka ovat meidän suosikkikirjoja edelleen. Tämä on uusinta maaliskuulta 2016. Kirja on edelleen suloisimpia lastenkirjoja, mitä tiedän, ja sopii etenkin rauhallisiin kesäiltapäiviin!IMG_20160306_145330

Tiheikön väen kootut kertomukset on ollut minun ja esikoisen lukukirjana jo jonkin aikaa. Lainasimme ensin kirjastosta muutaman myöhemmin kirjoitetun tarinan, kunnes löysin tämän kirjan, jossa on kaikki tarinat koottuna yksiin kansiin.

Kirjan kuvitukset olivat etäisesti tutun näköisiä, vaikka itse en muist alapsena kirjoja lukeneeni – siitäkin huolimatta, että Jill Barkleyn Tiheikön väki oli suosittu juuri 80- ja 90-luvuilla, kun itse olin lapsi. Kuvitukset ovatkin kirjassa ehdottomasti parasta, ja voi hyvin olla että niitä on nähnyt jossain julisteessa tai ehkä kiiltokuvissa. Romanttisissa, suloisen vanhahtavissa kuvissa seikkailee pellon reunassa oleva hiirien kylä, jotka elävät harmonista kyläelämää ja joutuvat välillä sopivan pieniin seikkailuihin.

IMG_20160306_145519

Jokainen tarina on tasan kolmenkymmenen sivun pituinen, ja aika sopivan pituinen 5-vuotiaan lukuhetkiin. Tai ehkä vielä sopivampi äidille, joka ei jaksa keskittyä ääneen lukemiseen pitkään – lapsi varmaan jaksaisi kuunnella tarinoita useamman putkeen. Tarinat eivät ole minusta ihan yhtä kiinnostavia kuin kuvitukset. Pidän tarinoissa rauhallisuudesta, luonnon kuvauksesta ja yhteisöllisen ja omavaraisen elämän kuvauksesta. Barkley olikin tutkinut viisi vuotta niin luontoa kuin maaseudun vanhaa elämäntapaa ja erilaisia perinnetaitojakin ennen kuin alkoi kirjoittamaan ja piirtämään kirjasarjaa.

Jokaisessa tarinassa on myös joku pieni seikkailu, jossa on hieman jännitystä, mutta ei mitään oikeasti pelottavaa, ja jotka aina päättyvät hyvin. Ehkä näiden seikkailuiden kohdalla minulla jäi sellainen olo, että tässäkö tämä nyt oli. Odotin tarinalta jotain enemmän. Ehkä seikkailun alun jännitys sai odottamaan vähän jännittävämpiä käänteitä myös itse seikkailussa. Seikkailut eivät myöskään tuntuneet kovin omaperäisiltä. Tuntui että ne toisivat samoja aiheita kuin niin monet muutkin seikkailukirjat. Lasta tämä silti tuskin haittaa, kun luettuja kirjoja ei ole yhtä paljon takana kuin minulla, joka istuin ison osan lapsuuttani nenä kiinni kirjoissa, eikä lukuinto ole lopahtanut aikuisenakaan.

IMG_20160306_145356

Toisaalta seikkailut tuntuvat myös realistisilta, sellaisilta joihin itse voisi joutuakin – tavallisen elämän kommelluksilta, jotka sillä hetkellä ovat vähän huolestuttavia, ja jotka päättyvät yleensä iloisesti, mutta ilman mitään sen suurempaa loppukliimaksia. Tarkoitan sellaisia arkisia seikkailuja, kuin jos vaikka eksyy metsään, ja hauska seikkailusta tulee kun löytää metsälammen, jonka luona syödä eväitä, kunnes huomaakin jonkun tutun puun jonka avulla suunnistaa takaisin tielle. Vähän sitä tasoa ovat tämän kirjan seikkailut. Ne saavat myös rakastamaan omaa arkeaan ja sen pieniä seikkailuja. Kirja, joka saa näkemään iloa ja hohtoa arkielämästä, on arvokas aarre.

IMG_20160306_145429

Uusinta: Suomen lasten laulukirja

Heinäkuussa julkaisen uudestaan blogissa kolmen edellisen vuoden aikana esiteltyjä kirjoja, jotka ovat meidän suosikkikirjoja edelleen. Tämä kirja on esitelty aiemmassa blogissani joulukuussa 2012.

suomenlastenlaulukirja2

Suomen lasten laulukirja on ollut kaikista blogissa esitellyistä kirjoista luetuin – ei, vaan sittenkin lauletuin. Se oli myös ensimmäinen kirja, jossa minä näin Matti Pikkujämsän kuvitusta, ja ekalla kerralla kuvitus oli vielä kaikista ihastuttavin, kun näitä kuvia ei näkynyt silloin vielä joka paikassa.

Kirjassa on niin kattava valikoima perinteisiä ja uudempiakin lastenlauluja, että sieltä riittää meille yhä uutta opeteltavaa. Toki myös uudemmat soivat laulukirjat ovat olleet kovassa kuuntelussa, mutta koska meillä myös soitetaan itse, ovat kirjan helpot kitarasoinnut tässä hyvin iloinen asia. Näitä on soiteltu myös kitaran kanssa naapurin lasten kanssa pihalla, lasten synttäreillä ja pikkujouluissa.

suomenlastenlaulukirja

Suloista oli löytää blogista kuva silloisesta 1-vuotiaasta kuuntelemassa äidin laulamana lempilauluaan, jota laulettiin uudestaan ja uudestaan. Silloin me asuttiinkin metron varrella, ja mummolaan mentiin metrolla – tosin ei ratikalla, niin kuin meidän ihan ensimmäisestä kodista. Kuvituskin näytti kovasti kaupunginosalta, jossa silloin asuttiin.

Nyt tämä pikkuinen on jo aika iso, soittaa musiikkiopistossa pianoa ja pystyisi jo joitain kirjan kappaleista soittamaan itsekin!

Uusinta: Maailman suurin sänky


Heinäkuussa julkaisen uudestaan blogissa kolmen edellisen vuoden aikana esiteltyjä kirjoja, jotka ovat meidän suosikkikirjoja edelleen. Tämä on uusinta marraskuulta 2015.
maailmansuurinsanky
Lastenkirjoissa vauvanhoitonormeina edelleen tuntuvat olevan pinnasänky (omassa huoneessa), tuttipullo ja rattaat. Kun välillä näkeekin kirjassa vauvan rinnalla tai kantoliinassa, melkein hätkähtää – kiva että joku kuvasi tämän näin! Se kertoo siitä, miten tottunut on näkemään kuvia lapsista omissa huoneissa ja tuttipulloa imien. Kuviin on tottunut niin, että itsekin huomaan välillä piirtäväni lapsen yksin omassa sängyssä, vaikka meillä koko perhe nukkuu samassa huoneessa kolmessa vierekkäisessä sängyssä, pojat eivät ole koskaan huolineet pulloa (vaikka yritetty on) ja kantoliinassa ovat saaneet olla niin pitkään kuin selkäni on kestänyt, mikä ei ole näiden kasvuvauhdilla ollut kovin montaa kuukautta.

IMG_20140603_031625

Maailman suurin sänky olikin varmaan ensimmäinen vastaan tullut kirja, joka kertoi perhepedissä nukkumisesta. Kirjan perhe nukkuu samassa sängyssä, mutta kun lapsia alkaa olla jo kuusi, sänky alkaa tuntua hieman ahtaalta. (Meillä se tuntuu jo kahden kanssa silloin, kun molemmat kömpivät samaan aikaan meidän peittojen alle nukkumaan…) Perheen isä päättää rakentaa sängyn, johon koko perhe mahtuisi niin, että kenenkään varpaat eivät olisi toisen suussa. Sen vuoksi talon kaikki sisäseinät pitää kaataa, jotta sänky mahtuisi kotiin.

Kirja ei kerro kuitenkaan pelkästä nukkumisesta. Sängystä nimittäin tulee niin painava, että se kaataa lopulta ulkoseinätkit ja lähtee vierimään rinnettä alas. Lopulta perhe päätyy rakentamaan kerrossängyt lapsille, mutta yöllä kaikilla tulee toisiaan ikävä.

IMG_20140603_031537

Kirjan viesti tuoreille vanhemmille voisikin olla, että jos mietitte uuden sängyn hankkimista, hankkikaa niin iso, että lapsia ei tarvitse nostaa pois sängystä vain siksi, että sänkyyn tulee liian ahdasta. Jotkut lapset pysyvät kyllä omassa sängyssään, jotkut jopa omassa huoneessaan, mutta monet haluavat mieluiten nukkua lähellä vanhempiaan kouluikään asti. Ja sen ymmärrän hyvin, minäkin nukun parhaiten kun oma perhe on ympärillä.

Ja viesti taas niille, joilla lapsia jo on ja sängyssä tulee ahdasta: Jos kaupasta ei löydy tarpeeksi leveää sänkyä, sellaisen voi tehdä itse. Sitä itse asiassa olemme miettineet mekin.

Ei, emme muuten rakentaneet isoa sänkyä. Mutta nyt meillä on niin iso makkari, että sinne vihdoin mahtuu useampi sänky vierekkäin, ja siellä voi silti jopa vielä kävellä.

Uusinta: Laulava lasten lintukirja

 

Heinäkuussa julkaisen uudestaan blogissa kolmen edellisen vuoden aikana esiteltyjä kirjoja, jotka ovat meidän suosikkikirjoja edelleen.

IMG_0443Tässä sellainen kirja, jota meillä on luettu siitä asti, kun se aikoinaan on meille tullut. Kolme vuotta sitten sitä luki esikoinen isänsä kanssa, ja minäkin toivoin oppivani tunnistamaan lintuja. Kirjoitin silloin, että unelmanani on olla äiti, joka osaa opettaa luonnossa lapsille lintujen ja kasvien nimiä. No, mitä sitten kävikään? Ainakin sinne päin on tultu. Tunnistan jo monia pihapiirin lintuja, mutta hidasta oppiminen on. Minulla ei ole sellaista luontaista luonnontuntemisen lahjaa. Muutamat linnut tunnistan jopa äänestä, mutta vain ne helpoimmat.

Meidän esikoinen tunnistaa muutaman linnun, mutta 2-vuotias veljensä tunnistaa niitä varmaan jo enemmän. Lapsilla vain on erilaiset kiinnostuksen kohteet, ja meidän pikkuinen on tosi kiinnostunut luonnosta. Vaikka hän ei vielä paljon puhu, hän tunnistaa jo lokin, rastaan ja kraa kraan eli variksen, ja linnun laulua kuullessaan osaa hienosti imitoida lintujen ääniä.

Siksi ei olekaan varmaan yllätys, että nyt tästä on tullut yksi kuopuksen lempikirjoista. Myös samanlaista kirjaa, jossa on muita luonnon ja eläinten ääniä, meillä luetaan just nyt.

IMG_0444

Talitiainen sanoo ti-ti-tyy. Olen tarkistanut sen nyt kirjasta monta kertaa, ja olen jo aika varma, että erotan talitiaisen ja varpusen toisistaan. Tämä on kuitenkin vaatinut sellaista ponnistelua, että alan uskoa, että minun mielestäni puuttuu sellainen alue, johon lintutietoutta voisi laittaa. Mutta tämän kirjan syytä se ei ole. Kirja on tosi mainio, ja Tepsu tykkää siitä paljon. Tepsu onkin lukenut sitä isänsä kanssa, ja minun täytynee tyytyä siihen, että meillä kotona on kaksi söpöä poikaa, jotka saavat briljeerata minulle lintutietoudellaan. Suosittelen siis kirjaa – ainoa miinus siitä, että lintujen kuvat ovat aika pieniä. Lintukirjoissa toivoisi vähän isompia kuvia, kun luonnossa lintuja pääsee harvemmin katsomaan yhtä läheltä kuin kuvissa.

Sain kirjan arvosteltavaksi Kids.fi:stä. Heillä monenlaisia hauskoja lastenkirjoja, kannattaa käydä vilkaisemassa.