Narnia-tv-sarja

narniaYksi asia, mitä olen odottanut siitä asti kun esikoiseni syntyi, oli että pääsen lukemaan hänelle lempikirjojani! Niistä tosin aika suuri osa on tyttökirjoja, ja minä olen tällä hetkellä kahden pojan äiti. Mutta onneksi kirja, joka on ollut minulle kaikista tärkein romaaneista, sopii kaikille lapsille, ja oikeastaan ihan kaikenikäisillekin.

Pitkään minä odotinkin, ja vihdoin tänä keväänä tuntui, että aika oli kypsä 7-vuotiaan päästä seikkailulle Narniaan. Kirjat ja elokuvat ovat kaikille niin tuttuja, että niitä ei sen enempää tarvinne esitellä, mutta kaikki eivät tiedä, että Narniasta on tehty myös 80-luvulla tv-sarja, joka tavoitti kirjojen hengen loistavasti ja oli monille 80-luvulla lapsuuttaan eläneille ensimmäinen kosketus kirjasarjaan.

Niin oli myös minulle. En ollut kuullut koko kirjoista, kun sattumalta avasin television ja aloin katsoa Narnia-sarjan ensimmäistä osaa. Ohjelma sai minut lumoihinsa ensi hetkestä alkaen, ja kaikki seuraavat jaksot sain talteen videollekin, ja katsoin niitä useita kertoja sen jälkeenkin. Tv-sarjassa oli jotain sellaista lämmintä ja kaunista, joka kosketti sydäntäni ja minusta tuntui siltä, että olin sen katsottuani enemmän elossa ja saanut aavistuksen jostain syvemmästä elämässä. Tämän jälkeen luinkin koko kirjasarjan, ja olen myös aikuisena lukenut kirjat useaan kertaan uudelleen. Joka kerta niiden symbolinen taso on auennut syvemmin ja olen ymmärtänyt kirjoista lisää jotain, mikä edellisellä lukukerralla oli jäänyt huomaamatta.

narnia1

Oli tosi jännittävää alkaa katsoa oman lapsen kanssa jotain, joka oli itselle näin merkittävää. Olin tosin jo pitkään yrittänyt asennoitua oikein – sanoin itselleni uudestaan ja uudestaan, että lapseni ei tarvitse pitää jostain vain siksi että minä pidän siitä. Valmistelin siis itseäni mahdolliseen pettymykseen, että emme pääsisikään jakamaan yhdessä jotain minulle tosi merkittävää. Ekassa jaksossa en voinut olla hehkuttelematta, että kato nyt ne menee sinne vaatekaappiin tää on nii mahtava kohta… tajuten samalla, että ensikatsojen silmissä kohtauksessa ei tapahdu vielä mitään sen kummempaa kuin että lapset leikkivät piilosta ullakolla.

Keskittymisen kanssa oli vähän niin ja näin, kun piti katsoa tavallista hidastempoisempaa ohjelmaa, ja mietin jo, oliko virhe alkaa sitä nyt katsomaan. Mutta sitten lapsi alkoi pohtimaan bussimatkoilla ja muina rauhallisina hetkinä Narnian tapahtumia ja etenkin Edmundin valintoja, ja tiesin että tarina teki työtään hänessäkin. Loppuarvio oli, että Velho ja leijona oli ”ihan paras”, ja sen voisi katsoa saman tien uudestaan. BBC teki aikoinaan kuusiosaisen sarjan myös Prinssi Kaspianista ja Hopeisesta tuolista, joita sitten kuitenkin siirryimme katsomaan. (Kaikki nämä löytyivät pääkaupunkiseudun kirjastoista, varasjonokin oli melko kohtuullinen!) Päätin sitten antaa esikoiselle lahjaksi myös pitkään kaapissa odottaneen Narnia-painoksen, josta löytyy kaikki kirjat hyvin viehättävällä kuvituksella, joka henkii vahvasti BBC:n sarjan tunnelmia.

BBC:n Narnia-sarjan ikäraja on S. Sen katsomisen voi siis aloittaa paljon nuorempana kuin elokuvat, jotka ovat pienille vielä liian jännittäviä. Tekstityksiä tosin pitää jo jaksaa seurata, se saattaa rajata sarjan katsomisen joiltain sellaisilta jotka muuten siitä voisivat jo nauttia. Jännittäviä kohtia sarjassa kyllä 7-vuotiaallekin vielä oli, mutta jännitys piti vain mukavasti otteessaan eikä kasvanut liian suureksi, etenkään kun lapsi varmisti minulta puolivälissä, että onhan tarinassa varmasti onnellinen loppu.

2 vastausta artikkeliin ”Narnia-tv-sarja

  1. Liinamaa Reijo

    Hei!
    Artikkeleita lukiessani rupesi kiinnostamaan, kuka ne on kirjoittanut.
    Aino maininta on hieman kryptinen ”Meri”.
    Olisiko mahdollista saada tietää kirjoittajan nimi?

    Vastaa
    1. Meri Artikkelin kirjoittaja

      Hei Reijo,

      kirjoitan blogiani anonyymisti :) Tosin pienellä salapoliisintyöllä nimeni saa helposti selville sellainen, jota se tarpeeksi paljon kiinnostaa.

      t. Kryptinen Meri

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *