Tittamari Marttinen: Lemmikkien laivamatka

lemmikkienlaivamatka

Leon lemmikkiuutiset on helppolukuinen kirjasarja juuri lukemaan oppineille. Meillä on luettu melkein koko sarja läpi, ja uusinkin osa nyt heti sen ilmestyttyä.

Monet helppolukuiset kirjasarjat kertovat koululaisen elämästä. Kuitenkin suuri osa lapsista oppii nykyään lukemaan jo ennen kouluikää, ja ainakin minusta on ollut vaikea löytää varhain lukemaan oppineelle lapselle sellaista omaa lukemista, joka olisi myös aihepiiriltään sopivaa. Leon lemmikkiuutiset on kuitenkin ollut sellainen – rauhallinen, leppoisa ja kiltti, äidin mielestä jopa vähän tylsä mutta meidän lemmikeistä varsin epäkiinnostunut lapsilukija on sarjan jokaisen osan lukenut mielellään ja yleensä yhdeltä istumalta.

Sarja kertoo kolmesta kaveruksesta ja heidän lemmikeistään, kuten nimestä voi päätellä. Leo myös toimittaa lehteä, jossa kirjat tapahtumat vielä kerrotaan. Tässä kirjasarjan osassa käydään ruotsinristeilyllä, jossa tapahtuu kaikkia niitä asioita, joita ruotsinristeilyllä tapahtuu, mutta eläinten kanssa. Tosi hyvä, oli lapsen arvio kirjasta.

Vaikka tämäkin kirja meni yhdeltä istumalta, arvosanaksi lapselta tuli vain 4,9 tähteä viidestä, joka on alhaisin arvosana jonka joku valitsemani kirja on tähän mennessä saanut. Eli mukavaa luettavaa, mutta ei ihan huippua. Mukavaa luettavaa nämä helppolukuiset kirjat varmasti juuri yrittävätkin olla eivätkä tähtääkään olemaan niitä elämää mullistavia lukukokemuksia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *