Lapsimessuilla 6-vuotiaan kanssa

lapsimessut

Nyt on sanottava, että ensimmäistä kertaa Lapsimessujen jälkeen minulla oli sellainen olo, että meillä oli ihan oikeasti hauskaa. Tai siis onhan siellä kivaa ollut joka kerta ja siksi käyn siellä aina uudestaan. Tällä kertaa vain kukaan ei kiukutellut nälkäänsä tai lähtenyt juoksemaan yllättäen päätäpahkaa ihmisvilinään. Lapset eivät tapelleet keskenään kun niitä oli vain yksi, eivätkä halunneet tehdä kaiken aikaa jotain ihan eri asioita. Aiemminhan olen aina ollut liikkeellä useamman lapsen kanssa, joihin on saattanut kuulua myös lapsen paras kaveri tai vilkas serkku, ja viime vuonna hyvin kiukkuinen 1-vuotias.

Nyt kun mukana oli vain yksi iso lapsi, minä sain:

  • Katsoa rauhassa Teatteri Hevosenkengän esityksen alusta loppuun asti
  • Jutella rauhassa ihmisten kanssa, kun löysin jotain ammatillisesti kiinnostavaa – olen siis palaamassa tekemään työtä lasten  kanssa myös muualla kuin kotona
  • Käydä jokaisessa kiinnostavassa kojussa
  • Ehtiä innostua rauhassa lapsen kanssa kaikesta kiinnostavasta
  • Ja tehdä jopa ostoksia ihan rauhassa ja niistä yhdessä keskustellen (paitsi silloin kun en ostanut sitä yli sadan euron robottia heräteostoksena…)

Tällä kertaa pääsimme jopa sinne model expon puolelle. Minulla oli aamulla vielä pieni pelko siitä, että lapsimessut olisivat jo vähän liian lapselliset 6-vuotiaalle, mutta siinä olin kyllä ihan väärässä. Satuhahmot innostivat edelleen ihan täysillä, mutta samalla päästiin ihastelemaan jo isompien juttuja, kuten legokaupunkia, pienoisjunaratoja, robotteja ja virtual reality -laseja. Kävimme myös monessa askartelupisteessä tekemässä ainakin rintamerkkejä ja hassun hatun (jonka tosin sitten unohdimme Messukeskukseen, mutta päätimme kotona tehdä uuden tilalle).

Hyvä fiilis siis jäi messuista, ja sellainen, että esikoinen taitaa tulla mukaan vielä aika monena vuonna. Tosin ehkä pikkuvelikin jo ensi vuonna voisi päästä mukaan. Parasta antia oli ehdottomasti tuo Hevosenkengän prinsessamyyttejä parodioiva esitys Lohikäärme ja seitsemän prinsessaa. Mietin tosin, miten lapset ymmärsivät sitä parodiana, kun käytäväpuheista sain sen käsityksen, että se meni ohi joiltain aikuisiltakin. Minut se kuitenkin sain nauramaan niin näytelmälle kuin itsellenikin – miten sitä kuvitteleekin aina, että itsen pitäisi olla jotenkin erityisen täydellinen kelvatakseen muille, vaikka eivät ne muutkaan sen kummempia oikeasti ole.

Vaateputiikkeja messuilla tuntui olevan vieläkin enemmän kuin ennen, ja jotkut taisivat olla lähinnä vaateostoksilla ja toki parhaimpiinsa pukeutuneina. Minulta se puoli jäi penkomatta, vaikka yhdet samanlaiset hauskat t-paidat pojille löysinkin. Blogiin löytyi myös pari kirjaa ja yksi peli, josta olen aika innoissani.  Niistä lisää myöhemmin! :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *