Opi ja innostu! Piirustuskoulu

opijainnostupiirustuskoulu

Tässä piirustuskirjassa on minusta tosi monet jutut kohdallaan! Kun meillä piirtely on jäänyt aika vähälle välillä, tuntuu että tarvitaan juuri tällaisia ihan kädestä pitäen opettavia kirjoja, joista saa uusia ideoita myös niihin omiin piirstuksiin.

Kirjassa siis on 20 aukeaman verran piirustustehtäviä, joissa yksityiskohtaisesti opetetaan piirtämään eläiiä, taloja, kulkuvälineitä, kasveja ja robottikin. Lisäksi on ideoita perusmallin varioimiseen, ja kuva myös oikeasta koirasta, lentokoneesta yms. Tästä tykkäsin erityisesti, että mielessä pysyy se, että piirtämistä voi myös ulottaa jossain vaiheessa sarjakuvamaisuudesta eteenpäin. Sivuilla on myös valmis maisema, johon piirustuksia tehdä, ja se selvästi meillä inspiroi piirtämään lisää. Tykkään myös siitä, että kirja on poispyyhittävä! Tuntuvat niin tuhlaukselta sellaiset moniväriprintatut, hienot tehtäväkirjat, joissa yhdellä sivulla on vain yksi pieni sokkelo tehtävänä. Tätä kirjaa kun varmasti tullaan tekemään monta kertaa ja se periytyy myös seuraavalle lapselle.

Olin tosi vaikuttunut siitä, miten hyvin lapsi piirsi näillä ohjeilla ihan uudenlaisia juttuja. Toivotaan, että ideat siirtyvät tästä myös tavalliselle paperille! Innostuneesti tähän on myös tartuttu jo useampana päivänä, joten tämä kirja selvästi toimi meille tosi hyvin.

Ainoaa miinusta tulee siitä, että tussia ei saa kirjaan kiinni mitenkään. Meillä kynät häviävät välillä alta aikayksikön, joten olisi kiva saada poispyyhittävät tussit jotenkin hyvään säilöön, että kirjaa voisi tehdä silloin, kun haluaa. Toistaiseksi pulma on korjattu sinitarralla, mutta pitää vielä miettiä jokin kestävämpi ratkaisu :)

Arvostelukappale kustantajalta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *