Pikku naisia

pikkunaisia3

Kun en tiedä, pääsenkö lukemaan tyttökirjoja omille lapsilleni, palasin pitkästä aikaa niiden pariin itse. Olen nähnyt Pikku naisia aiemmin vain elokuvana, joka hurmasi vilpittömyydellään ja sisarrakkauden kuvauksellaan. Juonen yksityiskohtia en enää muistanut muuten, kuin että kenen kanssa Jo ja Laurie menivät naimisiin. Niinpä elokuvan katsominen ei juuri haitannut kirjan lukemista.

Kirjassa myös oli monia aika yllättäviä piirteitä, jotka elokuvassa eivät niin vahvasti tulleet esille. Kirjassa viitattiin melkein joka luvussa John Bunyanin Kristityn vaellukseen, joka oli 1800-luvun suosituimpia hengellisiä kirjoja. Neljä sisarusta lukevat kirjaa ja koettavat sen mukaan opetella erilaisia hyveitä, kuten anteliaisuutta ja itsehillintää. Kirja onkin omalla tavallaan opas nuorille naisille hyveelliseen elämäntapaan. Kirjan kirjoittamisen aikaan Kristityn vaellus oli niin yleisesti luettu kirja, ettei sitä edes juuri esitellä Pikku naisissa, vaan oletus taitaa olla, että kirjan lukija on lukenut myös Kristityn vaelluksen. Kirjan lukemista ei tosin haittaa yhtään, ettei ole Kristityn vaellusta lukenut, vaikka auttaakin jos edes hieman tuntee sen sisältöä.

Toinen yllätys oli kirjan feminismi. Kirjan tytöt ovat itsenäisiä ja älykkäitä nuoria naisia, jotka käyvät töissä, haaveilevat ensisijaisesti muista asioista kuin avioliitosta ja enemmänkin voivottelevat sitä, että ainoa mahdollisuus naiselle rikastua on avioliitto varakkaan miehen kanssa.

pikkunaisia1

En voinut olla vertaamatta kirjaa Jane Austenin Ylpeyteen ja ennakkoluuloon, joka oli pitkään lempikirjojani. Austenin kirja on kirjoitettu 1800-luvun alun Englannissa ja Alcottin kirja 1800-luvun lopun Yhdysvalloissa. Molemmissa on perhe, jolla on vain tyttäriä, joista vanhin on kaunis, toiseksi vanhin älykäs ja pari nuorempaa vähän höpsöjä.

Austenin perhettä leimaavat vanhempien epäsopu, kun taas Alcottin perhettä rakkaus ja keskinäinen kunnioitus. Austenilla kuitenkin tytärten ainoa tavoite on päästä naimisiin, ja kirja kertoo lähinnä (mahdollisimman rikkaiden) miesten metsästyksestä 1800-luvun hurmaavan vanhanaikaisin tavoin. Alcottin tyttäret taas keskittyvät sivistämään itseään, pitämään hauskaa ja auttamaan toisia. Kirjan viesti onkin, että varakkuus on vain pintaa, ja todellinen hienous on niin mielen kuin sydämenkin sivistystä. Hyveellisyys ei ehkä nyt ole muodissa, mutta tämä kirjan opetus on niin ajaton, että se puhuttelee tätä aikaa yhtä lailla kuin sata vuotta sittenkin.

Monet kirjan opetukset ovat ajattomia, kun taas joissakin kohdissa melkein hämmentyy siitä, miten erilaista elämä oli 150 vuotta sitten. Yksi näistä asioista oli lapsuuden kesto. Pikku naisissa on ihan tavallista, että 12-vuotias leikkii nukeilla ja on menossa leikki-iän lopussa. Tässä jotain, jonka haluaisin siirtää myös meidän aikaamme.

Minusta kirja on parhaimmillaan noin 10-15-vuotiaille, jotka ovat siinä lapsuuden ja aikuisuuden murroskohdassa, jossa Alcottin Pikku naiset ovat hieman vanhempina. Kirja antaa mallin rakastavasta perhe-elämästä ja naisen mallin, jossa voi samaan aikaan olla älykäs ja itsenäinen, mutta myös korkeamoraalinen ja toiset huomioonottava.

pikkunaisia2

3 vastausta artikkeliin ”Pikku naisia

  1. Kirjaäiti

    Pikku naisia on niin hyvä! Olen sen kertaalleen lukenut nyt aikuisena, ja luin sitten myös sen ”jatkokertomukseksi” kirjoitetun Little Women Letters -kirjan (Gabrielle Donnelly, 2011).

    Vastaa
    1. Meri Artikkelin kirjoittaja

      Minulla menossa nyt ”Pikku naisia II” eli Good Wives. Tykkään erityisesti perheriidan ja avioelämän alun vaikeuksien kuvaamisesta. Vaikka noilla on niin idyllistä niin nekin riiteli, huh! Se oli jotenkin lohdullista, että ei kuvata vaan ihanaa romanssia vaan myös sitä että naimisssa oleminen on myös haastavaa.

      Mitä pidit tuosta jatko-osasta?

      Vastaa
      1. Kirjaäiti

        Se oli minusta ihan fine. Taisin ostaa sen jostain lentokentältä silloin aikoinaan matkalukemiseksi, ja sellaiseksi sopikin kevyen hömppäisenä. En nyt enää ihan tarkkaan muista, mitä siitä tykkäsin, kun sen lukemisesta on viitisen vuotta ja sen jälkeen on tullut luettua noin viisisataa muuta kirjaa… Mutta ei se ainakaan susihuono ollut.

        Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *