Jujja Wieslander ja Sven Nordqvist: Mimmi Lehmä ja Varis retkeilevät

mimmilehmäjavarisretkeilevät

Kivaa, sarjakuvia alle kouluikäisille! Tässä kirjassa on tuttua Mimmi Lehmä -kirjojen henkeä, mutta erilaisessa paketissa. Tarinat keskittyvät leppoisan lehmän ja vähän äkäisen variksen ystävyyteen ja sopivan pieniin seikkailuihin navetassa ja sen ympärillä metsässä.  Lapselle sarjakuvaformaatti selvästi toimi. Otinkin kirjan esittelyyn siksi, kun huomasin että isosta kirjastokirjojen pinosta tämä oli tällä kertaa se, jota luettiin useammankin kuin yhden kerran – enemmänkin parikymmentä kertaa uudestaan.

Tykkään kovasti Nordqvistin kuvituksista ja vielä enemmän tykkään Viirusta ja Pesosesta, jotka ovat myös hänen käsikirjoittamiaan. Nordqvist pyrki aikoinaan eri taidekouluihin, mutta ei päässyt yhteenkään, ja alkoi lopulta freelance-taiteilijaksi. Taas yksi tarina siitä, miten lannistua ei kannata ensimmäisestä, toisesta eikä ehkä kymmenennestäkään epäonnistumisesta.

Eric Hill: Mitä Puppe näkee?

mitäpuppenäkee

Puppe-kirjojen luoja Eric Hill kertoi haastattelussa, että lapsilla on enemmän älyä ja tyylitajua kuin aikuiset uskovatkaan. Sen vuoksi hän halusi tehdä kirjoja, joissa on paljon lapsen arjesta tuttuja asioita, mutta hieman uudenlaisena, vähän lapsen maailman rajoja avartaen. Piano ei ollut ruskea pystypiano vaan vaaleanpunainen flyygeli, eikä tuoli yksinertainen jakkara vaan koristeellinen, vanhanaikainen löhötuoli.

Tämä konsepti tuntuu toimivan tosi hyvin. Niin tässäkin Mitä Puppe näkee? -kirjassa, joka on toinen meidän Puppe-suosikeista. Tässä katselukirjassa ei ole luukkuja, mutta sivuilla on kaikkea sitä, mikä taaperoa kiinnostaa – luontoa, eläimiä, kulkevälineitä ja hiekka- ja vesileikkejä osana maisemaa. Oma kuva peilissä viimeisellä sivulla herättää riemua joka kerta. Suurin osa sivujen kuvista on tuttuja asioita, mutta välillä mukaan tulee myös jotain ihan uutta, kuten tuulimylly tai majakka.

Omia ja kirjaston Puppe-kirjoja on meillä iso pino, mutta halusin nostaa sieltä esille nämä kaksi, joita meillä on luettu nyt kaikista eniten. Minun oma suosikkini taas on se ihan eka luukkukirja.

Onko teillä joku Puppe-kirja noussut selvästi muita suositummaksi?

 

Viveka Salo: Tero ja Tarmo seikkailevat

terojatarmoretkeilevat

Tätä kirjaa meillä on odotettu! Tero ja Tarmo retkeilevät on jatkoa Viveka Salon Vallilan sankarit, Tero ja Tarmo -kirjalle, jota on meillä luettu uudestaan ja uudestaan. Edellisessä kirjassa seikkailtiin Helsingissä, mutta tällä kertaa veljekset Tero ja Tarmo sekä niiden äiti käyvät muuallakin Suomessa ja ulkomailla asti. Meille tarinat uppoavat varmaan siksi, että Teron ja Tarmon seikkailut tuntuvat tulevan niin lähelle meidän arkea. Ihan samanlaisia juttuja meillä tehdään ja samoja keskustelujakin käydään. Olenkin lukenut kirjaa välillä lapsille niin, että vaihdan lasten nimeksi meidän poikien nimet. Sitten arjen keskeltä kuitenkin alkaa jokin yllättävä, mielikuvituksellinen ja sopivan jännittävä seikkailu.

Heti ensimmäisessä tarinassa pojat lähtevät Nuuksioon ja törmäävät siellä metrotyömaalta eksyneisiin rakennusmiehiin. Tämä oli hauska aloitus meille, kun olemme edellisen kirjan jälkeen muuttaneet Helsingistä Espooseen ja Länsimetro on lasten mielessä useinkin. Sitten tutustutaan muun muassa tulivuoriin ja meksikolaiseen ruokaan ja käydään myös ruotsinlaivalla, jossa buffetissa istuu ahmatti herra Tötterman. Tämä tarina jäi hyvin mieleen, sillä sitä muisteltiin myöhemmin synttäreillä, jossa piti tehdä kiperiä päätöksiä syötävien herkkujen määrästä.

Viveka Salo on kertonut näitä tarinoita omille lapsilleen ruokapöydässä. Se kuuluu kerronnan rytmissä ja siinä, miten tarina pitää lapset otteessaan. Kun tarinat on kerrottu jo alunperin suullisesti lapsille, siinä saa aika nopeasti välittömän palautteen siitä, mikä tarina toimii ja mikä ei.

Salo on myös kuvittanut kirjan itse, ja on edellisestä kirjasta selvästi kehittynyt kuvittajana. Jälki on nyt siistimpää ja eheämpää, valmiimpaa.

Tämä kirja saa meiltä seitsemän tähteä viidestä! :)

Opi ja innostu! Piirustuskoulu

opijainnostupiirustuskoulu

Tässä piirustuskirjassa on minusta tosi monet jutut kohdallaan! Kun meillä piirtely on jäänyt aika vähälle välillä, tuntuu että tarvitaan juuri tällaisia ihan kädestä pitäen opettavia kirjoja, joista saa uusia ideoita myös niihin omiin piirstuksiin.

Kirjassa siis on 20 aukeaman verran piirustustehtäviä, joissa yksityiskohtaisesti opetetaan piirtämään eläiiä, taloja, kulkuvälineitä, kasveja ja robottikin. Lisäksi on ideoita perusmallin varioimiseen, ja kuva myös oikeasta koirasta, lentokoneesta yms. Tästä tykkäsin erityisesti, että mielessä pysyy se, että piirtämistä voi myös ulottaa jossain vaiheessa sarjakuvamaisuudesta eteenpäin. Sivuilla on myös valmis maisema, johon piirustuksia tehdä, ja se selvästi meillä inspiroi piirtämään lisää. Tykkään myös siitä, että kirja on poispyyhittävä! Tuntuvat niin tuhlaukselta sellaiset moniväriprintatut, hienot tehtäväkirjat, joissa yhdellä sivulla on vain yksi pieni sokkelo tehtävänä. Tätä kirjaa kun varmasti tullaan tekemään monta kertaa ja se periytyy myös seuraavalle lapselle.

Olin tosi vaikuttunut siitä, miten hyvin lapsi piirsi näillä ohjeilla ihan uudenlaisia juttuja. Toivotaan, että ideat siirtyvät tästä myös tavalliselle paperille! Innostuneesti tähän on myös tartuttu jo useampana päivänä, joten tämä kirja selvästi toimi meille tosi hyvin.

Ainoaa miinusta tulee siitä, että tussia ei saa kirjaan kiinni mitenkään. Meillä kynät häviävät välillä alta aikayksikön, joten olisi kiva saada poispyyhittävät tussit jotenkin hyvään säilöön, että kirjaa voisi tehdä silloin, kun haluaa. Toistaiseksi pulma on korjattu sinitarralla, mutta pitää vielä miettiä jokin kestävämpi ratkaisu :)

Arvostelukappale kustantajalta.

Benji Davies: Toivo ja talviyö

toivojatalviyo

Benji Daviesin Toivo ja talviyö osuu suoraan sydämeen. Siitä tuli kertalukemalta yksi lastenkirjasuosikeistani, enkä enää ihmettele, miksi Daviesin kirjat niittävät palkintoja ympäri maailmaa. Hänen aiemmat kirjansa ovat menneet meiltä ohi, kun vielä viime vuonna meillä ei ollut ketään kuvakirjaikäistä, mutta onneksi taas on!

Toivo ja talviyö -kirjassa on mukana suuria tunteita: yksinäisyyttä, kaipausta, pelkoa, lohtua, toivoa ja jälleennäkemisen riemua. Toivo jää kotiin isän lähtiessä kalastamaan, mutta isä ei palaakaan yöksi kotiin. Toivo lähtee talviselle merelle etsimään isää, mutta löytää isän laivan hylättynä. Silloin kadoksissa ollut ystävä, pieni valas, auttaa Toivon isän luokse. Kalastajat ovat pelastaneet isän majakalle, ja siellä Toivokin pääsee isän syliin. Kriisi tuo myös elämään jotain uutta ja hyvää, kun yhteys kadonneeseen ystävään löytyy uudelleen. Kertomus on yksinkertainen ja niin ovat tunnelmalliset kuvatkin, mutta ei tarvitakaan mitään kovin monimutkaista, että pääsee koskettamaan jotain syvällä sydämessä.

Daviesilta on suomeksi julkaistu viime vuonna myös Vaarin saari, joka käsittelee isovanhemman kuolemaa kauniilla tavalla. Siitä on kerrottu esimerkiksi Värikäs päivä -blogissa. Tällaisissa asioissa olen käyttänyt sellaista sääntöä, että lapsi on valmis kuulemaan jostain aiheesta sitten, kun alkaa esittämään siitä itse kysymyksiä. Kun se aika tulee, tämä kirja tulee meillä varmasti pienemmän lapsen kanssa lukuun.

Helen Fielding: Bridget Jones – Vauvapäiväkirja

9789511309765Kun oma elämä on aikataulutettua, huonoille kirjoille ei ole enää jäänyt tilaa. Niinpä suurin osa viihdekirjallisuudesta jää nykyään lukematta, mutta Bridget Jones -kirjat ovat siihen poikkeus (vaikken koko sarjaa olekaan lukenut). Ne ovat niitä harvoja kirjoja, jotka saavat minut varmasti nauramaan, ja chick litiksi ne on kirjoitettu ihanan voimaannuttavasti. Täydellisen elämän sijaan saa lukea ihmisestä, joka söhlää oman elämänsä ihan yhtä pahasti kuin itsekin, ja saa silti mahtavan työn ja oman herra Darcynsa.

Tässä sarjan uusimassa osassa Bridgetistä tulee äiti. Niin kuin meillä kaikilla, äidiksi tuleminen saa miettimään omaa elämää uudelta kantilta. Kirjan punaisena lankana kulkee epätietoisuus siitä, kuka lapsen isä on, mutta isompana teemana on Bridgetin havahtuminen siihen, että omaa elämää voi elää myös itseään ajatellen, ei vain muiden mukana mennen tai miehiä miellyttäen.

Vauva sisälläni oli paljon helpompaa sanoa ei, koska en tuntenut olevani itsekäs, vaan tunsin tekeväni sen hänen vuokseen, Bridget kirjoittaa päiväkirjaansa, ja saman tunteen tunnistavat varmasti monet äidit. Sen, kun lapsesta huolehtiessaan hoksaa, että haluaa pitää itsestään ihan yhtä hyvää huolta.

 

 

Eric Hill: Mitä tehdään, Puppe?

IMG_20170227_102059

Jostain kirjakatalogista huomasin, että Puppe-kirjojen kirjoittaja Eric Hill kuoli kolme vuotta sitten. Siihen asti hän taisi tehtailla Puppe-kirjoja tiivistä tahtia, sillä ne eivät tunnu loppuvan koskaan kesken. Itselle Puppe-kirjat tuntuvat jonkinlaiselta lastenkirjojen arkkityypiltä luukkuineen ja yksinkertaisten mutta värikkäiden kuviensa vuoksi. Ilmeisesti niiden ilmestyessä 80-luvun alussa Puppe-kirjat olivat kuitenkin jotain ihan uutta, sillä Pupet olivat ensimmäisiä luukullisia lastenkirjoja. Konsepti oli niin toimiva, että erilaiset luukut ja toiminnallisuus kirjoissa on nykyään ihan arkipäivää.

Tämä Puppe-kirja on yksi meidän suosikeista, ollut taas molemmilla pojilla. Kirjassa ei kuitenkaan ole luukkuja, vaan pyöritettävä levy, josta sivulle voi vaihtaa neljä erilaista kuvaa. Ensimmäisellä aukeamalla katsotaan, mitä kaikkea Puppe näkee ikkunasta. Toisella saa valita, mitä Puppe syö aamupalaksi. Sitten pakataan tavaroita tarhareppuun, maalataan kuva äidille ja lopuksi valitaan leluja lelulaatikosta.

Vaikka lapsi varmasti osaa jo jokaisen kuvan, mikä sivulle ilmestyy, se saa aikaan saman riemun joka kerta. Ja vaikka levyn pyöritys on pienille sormille aika raskasta, sinnikkäästi kirjaa jaksetaan tutkia itsekin.

Meillä kirjaston kirjaa luettiin monta kuukautta, ja kun lopulta palautimme sen kirjastoon, juuri sillä hetkellä siitä irtosi sivu. Kirjastovirkailija totesi, että tämän kuntoinen kirja menee poistoon, ja kysyi, haluammeko kirjan omaksi! Minä teippasin suosikkikirjan ilmastointiteipillä kasaan, ja sitä luetaan meillä vielä varmasti vielä tänä vuonna monen monta kertaa.

IMG_20170227_101938

Puppe maalasi äidille puun.

Rod Campbell: Eläinkirja

IMG_20170226_222015

90-luvun alusta peräisin oleva Eläinkirja oli meidän vanhemman pojan lempikirjoja siinä 2-3-vuoden tienoilla, jolloin se oli meillä kestolainassa kirjastosta. Nyt kun nuorempi täytti kaksi, löysin kokonaan ehjän ja siistin kappaleen kirjasta kirpparilta – mikä luukkukirjoissa on aika harvinaista! Niinpä hän sai kirjan meiltä 2-vuotislahjaksi.

IMG_20170226_222046

Kun aiemmin pieni poika on jaksanut keskittyä lähinnä Puppeen ja Maisaan, oli iloinen yllätys että tässä kirjassa hän jaksoi keskittyä näinkin pitkään tarinaan. Kirjassa on siis joka sivulla pieniä runomuotoisia tarinoita, kuvituksena iloisia eläimiä ja yksi tai useampia luukkuja, jotka liittyvät tarinaan. Toimiva yhdistelmä, joka saa pienenkin keskittymään. Vaikka kaikkea ei ymmärtäisikään, kieli kuulostaa hassulta, eläimet ovat hauskoja ja luukkujen avaaminen innostaa aina.

IMG_20170226_222102

Hauskin sivu kirjassa on runo Petestä ja Pavesta, jotka lentävät pois aidalta ja aidalle takaisin. Hauskaa, miten ensin isoveljen ja sitten pikkuveljen kanssa on jääty tätä sivua lukemaan siihen asti, että äiti ei jaksa enää toistella: Lennä pois, Pete… Takaisin, Pete!

IMG_20170226_222117

Samoin viimeisen sivun leijona on ollut sen verran pelottava, että ensimmäisen kerran jälkeen sitä luukkua ei enää haluttu avata. Tai ehkä äidin leijonanmurina oli sittenkin se, joka pelotti vähän liikaa?

Vaikka tätä kirjaa on luettu kymmeniä kertoja uudestaan ja uudestaan, en itsekään siihen ole kyllästynyt. Ehkä kirjassa on tarpeeksi huumoria, että siitä saa iloa itsekin. Etenkin viimeisellä sivulla tirskahdan aina, kun alan ajattelemaan nälkäistä rovastia, joka karjuu kuin leijona…

Jos tämän kirjan löytää kirpparilta, suosittelen ostamaan! Kirjastostakin sen saa, ja ainakin siinä mikä meillä oli joskus lainassa, oli vielä kaikki luukut tallella :)

 

Kolmen kuninkaan kakku

kolmenkuninkaankakku

Loppiainen päättää joulunajan. Silloin me vietetään viimeinen perheen oma joulurukoushetki ja otetaan pois joulukoristeet. Kun Suomessa loppiaiseen ei juuri kuulu perinteitä, ajattelin lainata meille perinteen Ranskasta. Siellä loppiaisena leivotaan kolmen kuninkaan kakku, johon sisälle piilotetaan yllätys – kruunu, kuningas tai joskus Jeesus-lapsikin. Yllätyksen saanut on päivän kuningas, joka saa pitää kruunua päässään ja jonka toivomuksia muu perhe noudattaa.

Ranskalainen kakku on mantelikreemiä voitaikinakuoren sisällä. Se kuulosti vähän liian överiltä, joten lähdin etsimään kakulle muita vaihtoehtoja. Loppiaispullan idean löysin tästä blogista, ja reseptiä kehittelin hieman itse.

Loppiaispulla

  • 2,5 dl maitoa
  • 1/2 tl ruususuolaa
  • 1 dl intiaanisokeria
  • 500-600 g vehnäjauhoja
  • 2 kananmunaa (yksi taikinaan, toinen voiteluun)
  • 100 g voita
  • 1 tl kardemummaa
  • 1 tl kuivahiivaa
  • puoli pötköä mantelimassaa
  • 1 kokonainen manteli
  • mantelilastuja

Ota voi pehmenemään ajoissa. Lämmitä maito 42-asteiseksi, eli hieman kädenlämpöä lämpimämmäksi. Sekoita joukkoon kuivahiiva. Lisää sitten sokeri, suola, kardemumma ja munat. Lisää jauhoja taikinaan vähän kerrallaan taikinaa kädellä vaivaten. Lisää lopuksi pehmennyt voi. Taikinaa on vaivattu tarpeeksi, kun se on kimmoisaa ja irtoaa helposti leipojan kädestä ja kulhon reunoista. Laita taikina kohoamaan lämpimään, vedottomaan paikkaan liinan alle.

Voitele pyöreä pienehkö tai keskikokoinen uunivuoka tai irtopohjavuoka. Leikkaa mantelimassaa noin puolen sentin siivuiksi. Kun taikina on kohonnut kaksinkertaiseksi, leivo ensiksi isompi keskipulla. Yhteen pullaan leivo sisälle manteli. Ympärille leivo kuusi pienempää pullaa, joiden sisälle tulee palanen mantelimassaa. Keskipullaan sitä ei kannata laittaa, koska mantelimassa hidastaa paistumista, ja keskipulla jää taikinaiseksi – kokeiltu on! Asettele pullat vuokaan, voitele kananmunalla ja ripottele päälle mantelilastuja. Paista 175 asteessa noin puoli tuntia.

Kruunun voi askarrella valitsemallaan tavalla :)

Loppiaseen sopii myös yksi lempijoululauluistani, Kolmen kuninkaan marssi.