Hello Ruby – Matka tietokoneeseen

img_20161125_194630

Hello Rubyn kirjoittaja Linda Liukas sanoi muistaakseni jossain haastattelussa, että ei pienten lasten välttämättä tarvitse itse käyttää tietokonetta, vaan tietokoneeseen voi tutustua vaikka seikkailemalla suuren pahvista rakennetun tietokoneen sisällä. Tässä kirjassa ajatus realisoituu, kun edellisestä kirjasta tuttu Ruby-tyttö putoaa tietokoneeseen ja tapaa tietokoneen eri osia. Lopussa on tietokoneen toimintaan tutustuttavia tehtäviä ja askarreltava tietokone, jonka voi muuten myös tulostaa netistä, joten kirjastostakin kirjan voi lainata itselleen, jos omistaa tulostimen. (Ilman kirjaa tosin pelkästä tulostettavasta tietokoneesta ei juuri saa iloa irti.)

img_20161125_193430

Minustakin tämä on hyvä tapa tutustua tietokoneisiin. Itsellekin teki hyvää miettiä, miten tietokone oikeastaan toimii. No, ei tämä kirja siihen kovin syvälle vie, mutta tietokoneen peruspalikoihin se kyllä tutustuttaa. Tarinan lapsi lukaisi aika nopeasti läpi, ja se taisi olla lyhyempi kuin edellisessä kirjassa. Siinä ei myöskään ollut lukuja ja niihin sisältyviä tehtäviä, vaan tarina oli yhdessä osassa ja sen jälkeen tehtävät alkoivat. Tehtävistä tässä kirjassa ainakin minä sain irti eniten, tarina taas toimi niihin kivana johdantona, joka auttoi lähestymään asiaa sadun näkökulmasta. Askartelut olivat ihan kivoja, vaikka tietokonetta jo sujuvasti käyttävä 5-vuotias sanoikin, että eihän tällaisella leikkitietokoneella tee mitään…

img_20161125_194613

Joka tapauksessa niin lapsille kuin aikuisillekin tekee hyvää ymmärtää, miten ympäröivä maailma toimii. Se herättää uteliaisuuden maailmaa kohtaan ja saa ehkä jopa miettimään, mitä itse voisi ja haluaisi tehdä maailmaa muuttaakseen. Kun tytöt ja pojat saavat jo lapsena monipuolisesti tutustua eri maailman ilmiöihin, se myös avartaa käsitystä siitä, millaisia mahdollisuuksia omassa uravalinnassa olisi. Varmasti Liukkaan yksi tavoite onkin sytyttää ohjelmointikipinä tyttöihin, jotta ohjelmoinnin toistaiseksi maskuliininen maailma saisi uutta tulta innostuneista tytöistä ja heidän ideoistaan ja kokemusmaailmastaan.

Miten meillä luetaan nyt: Maisaa, Maisaa, Maisaa ja joskus Tuomas Veturia

Blogini julkaisutahti on vähän hidastunut viime aikoina. Tekisi usein mieli panostaa tänne enemmän, mutta arjessa on ihan liian vähän hetkiä lukea, saati sitten kirjoittaa lukemisesta. Meillä myös kirjojen lukemisen tavat ovat muuttuneet paljon. En oikeastaan lue enää 5-vuotiaalle itse ollenkaan. Pojat pitää nukuttaa erikseen, joten lasten isä lukee tai keksii itse iltasadun 5-vuotiaalle (ja kuulemma isän keksimät on saduista parhaimpia). He ovat lukeneet tänäkin syksynä klassikoita Eemelistä Peppi Pitkätossuun. Se tuntuu vähän haikealta, että olen jo ennen lasten syntymääkin odottanut sitä, että pääsen tutustuttamaan lapseni klassikoihin, jotka ovat itselleni olleet oppaita ihmisenä olemiseen ja elämiseen. Nyt kun se aika alkaa, ei minulla olekaan yksinkertaisesti aikaa lukea, koska kahdenkeskeinen aika esikoisen kanssa on minimissään, ja sekin vähä menee yleensä soittoläksyihin, vaikka hauskoja ja tärkeitähän nekin ovat.

Niinpä nyt, kun olisi klassikoiden lukemisen aika, minulla alkaa kierros alusta. Nuorempi on nyt vuoden ja kymmenen kuukautta, ja hänelle kirjojen ihana maailma on juuri auennut. Tai ainakin muutaman kirjan. Oikestaan meillä on kaksi kirjaa, joita juuri nyt luetaan, ja ne ovat tässä:

img_20161111_153434

Näitä kahta luemme uudestaan ja uudestaan, monta kertaa päivässä.

Erityisesti Maisat ovat taaperon suosikkeja tällä hetkellä, ja hänen ensimmäisen viidenkymmenen sanansa joukossa ovatkin Maisa, Pipa, Lellu, Aattu ja Keke. Jokin Maisoissa on, mikä tuntuu vetoavan useimpiin lapsiin. Olen nimittäin yrittänyt etsiä meille lisää Maisoja, mutta ne ovat yksiä niistä harvoista lastenkirjoista, joita kirjastossa ei yleensä näy (pääsiäis- ja joulu-maisoja lukuun ottamatta), joihin on jopa varausjono, joiden painokset on myyty loppuun ja joita saa oikeasti metsästää kirppareilta. Onneksi youtube on sentään täynnä Maisy-piirrettyjä, jotka oikeasti ihan minä tahansa hetkenä toimivat siihen, kun vilkas ja uhmaikää aloitteleva taapero pitää saada hetkeksi rauhoittumaan hiljaa paikoilleen. Usein 5-vuotiaskin istuu viereen niitä katsomaan, eikä edes pidä niitä liian lapsellisina.

Ensimmäinen Maisa-kirja piirrettiin vuonna 1990, joten omaa lapsuuden kokemusta niistä en ehtinyt saada. En tiedä, millainen lapsen kokemus niistä on, mutta minusta vaikuttaa siltä, että niissä vain kaikki palaset loksahtavat kohdalleen. Elämänmyönteinen, iloinen ja lämmin tunnelma. Hahmot, joilla on selkeästi oma persoona, ja joihin on helppo luoda tunneside. Yllätykselliset tarinat, joissa on elämänläheistä huumoria – ja toisaalta jatkuva toisto ja tuttuus, jota pienet lapset tarinoilta kaipaavat. Tosi tärkeässä osassa on tietysti selkeä kuvitus paksuine ääriviivoineen ja kirkkaine väreineen. Ainakin meillä toimii selkeästi parhaiten perinteinen, värikäs, selkeä ja piirretty lastenkirjakuvitus – ei tietokoneella tehty, eikä toisaalta liian taiteellinen sellaisella suttuisella tavalla.

Mites teillä? Ovatko Maisat teilläkin lasten suosikeita?

Suomen lasten Suomi

img_20161024_144436

Meille on Postin mukana tullut kivoja kirjoja arvioitavaksi viime viikkoina. (Kiva että ovat löytyneet perille asti, muuten kun posti tuntuu kulkevan nykyään miten sattuu…) Isoin järkäle on ollut Suomen lasten Suomi, yli 200-sivuinen tietokirja Suomen maakunnista. Selailin ensin kirjan itse läpi ja annoin sitten lapsen luettavaksi. Hän lukikin siltä istumalta kirjan melkein puoliväliin minun kuoroharjoituksissani istuessaan, joten iloinen ja laadukas kuvitus ja sopivan kokoiset tietopalat vaikuttivat uppoavan. Korvatunturin sijainti kartalla oli niin kiinnostava asia, että sen hän tuli kertomaan minullekin. Tosin oman arvionsa mukaan kirja ”on ihan ok, muttei täydellinen”. Siitä kuulemma puuttuu jännitystä, ja viime aikoina meillä paljon luettu Kurkista ja koodaa -tietokirja on paljon parempi. No, arviosta huolimatta kirjaa on se sata sivua jo luettuna, joten ei se nyt huonokaan lapsen mielestä ollut.

img_20161024_144444

Mä itse toisaalta pidän kirjasta kovasti, ja samalla tulee mieleen monia kysymyksiä siitä, miksi jotkut asiat on toteutettu tavallaan, ja ajatuksia siitä, mikä voisi olla toisin. Tykkään ensinnäkin kirjan kuvituksesta tosi paljon, mutta kun kirjaa pidemmälle selasin, tuli mieleen että se jatkuu vähän tasapaksuna luvusta toiseen. Minä luulen, että kun lapsi lukee kirjaa, voi olla vaikeaa hahmottaa, mihin maakuntaan mikäkin sivu kuuluu. Kun itsekin avaan kirjan satunnaisesta kohdasta, ei se ole selvää muuten kuin paikannimistä päätellen – ja niitähän lapsi ei ehkä vielä osaa. Tietty yhdessä lukiessa tätä ongelmaa ei samalla tavalla ole, mutta kun meidän 5-vuotias lukee lähinnä itsekseen ja juttelemme kirjoista jälkikäteen, tällaisia asioita tulee miettineeksi. Vaikka joku erivärisenä kulkeva raita sivujen yläreunassa, josta näkisi missä luvussa ollaan, olisi selkiyttänyt kirjaa jo huomattavasti.

Sekin hieman hämmentää, että jokaisen maakunnasta kertovan luvun lopussa kerrotaankin jotain yleistietoa koko Suomesta. Miksi esimerkiksi lukutaidon kehittymisestä ja Mikael Agricolasta kerrotaan Keski-Suomen luvussa?

Kaipasin myös kunnon karttoja joka luvun alkuun. Olisi kiva myös hahmottaa kunnolla, mistä paikasta puhutaan, ja missä mainitut paikkakunnat sijaitsevat. Kun kirjan nimi on Suomen lasten Suomi, odottaisin siltä edes yhtä kunnollista karttaa!

Tykkään kirjassa myös siitä, että jo kannesta asti maahanmuuttajataustaiset suomalaiset otetaan mukaan ihan – tai ainakin melkein – tavallisina suomalaisina. Kirjasta ensimmäiset 160 sivua käsittelevät Suomen maakuntia, ja niiltä maahanmuuttajataustaisia lapsia en vielä ainakaan bongannut yhtään. He löytyvätkin omilta sivuiltaan. Kirjan 45 viimeistä sivua kertaa Suomen suurimmista vähemmistöistä: romaneista, juutalaisista, tataareista, inkeriläisistä, vietnamilaisista ja somaleista.

img_20161024_144455

Näissä luvuissa vastaan tulikin yllätyksiä. Juutalaisista kertovassa luvussa kerrotaan kahden ja puolen aukeaman verran juutalaisesta uskosta ja tavoista ihan sieltä kuningas Daavidista lähtien. Yksi sivu kertoo juutalaisista Suomessa. Tataarien ja somalien kohdalla kerrotaan taas islamista. Oli hieman yllättävää, että näihin asioihin paneuduttiin näinkin paljon. Sen sijaan esimerkiksi ortodokseista mainittiin kirjassa vain muutamassa kohtaa ihan ohimennen. Luterilainen perinne mainittiin hieman useammin, sekin tekstin seassa. Ilmeisesti tässä ajateltiin, että luterilaisuus on suomalaisille niin tuttua valtavirtaa, että sen voi esitellä itsestäänselvänä osana suomalaisuutta. Minä jäin kaipaamaan sitä, että kun islamin ja juutalaisuuden tulosta Suomeen kerrottiin näin seikkaperäisesti, olisi luterilaisuuden vaikutuksella suomalaiseen kulttuuriin voinut olla oma sivunsa. Harva suomalaistaustainenkaan lapsi tietää, miksi Suomessa ollaan luterilaisia, puhumattakaan niistä maahanmuuttajautastaisista lapsista, jotka kirjaan ehkä tutustuvat.

Näistä huolimatta olen iloinen, että meillä tämä kirja on kirjahyllyssä. Kirjasta riittää lukemista pitkään. Voisin kuvitella, että voisimme sieltä esimerkiksi lukea etukäteen paikoista, joihin kesälomareissuilla lähdetään. Toisi ehkä uutta näkökulmaa meidän aikuistenkin matkoihin!

Junior Lancelot

img_20161011_212023

Junior Lancelot on tällä hetkellä omia suosikkejani lasten lautapeleistä. Pelissä on aika erilainen idea kuin useimmissa meidän muissa peleissä. Eri muotoisista pahviläpysköistä pitää saada koottua tarpeeksi tukeva torni, että ritari tai prinsessa pääsee kurkistamaan laudan toiselle puolelle. Kumpi saa ensiksi hahmonsa ylös asti, voittaa. Haastetta tulee siitä, että palikoita valitaan nopan osoittaman värin mukaan, ja välillä toinen pelaaja pääsee pudottamaan kivenmurikan jonkun toisen pelaajan tornin päälle.

Peli on mukavan yksinkertainen, joten jo melko pienetkin sitä voivat pelata. Ensimmäisen kerran muistan pelanneeni tätä lapseni ollessa 3-vuotias, mutta nyt 5-vuotias on selvästi optimaalisimmassa iässä. Sorminäppäryyttä on jo sopivasti, mutta harjoitusta vielä tarvitaan, eikä tilan hahmottaminenkaan ole vielä niin helppoa, että olisi itsestäänselvää minkä muotoinen tai kokoinen palikka seuraavaksi kannattaisi valita. Aikuiselle tämä on tietysti paljon helpompaa, ja välillä itse koetankin, miten saisin tornin tehtyä mahdollisimman hankalista palikoista. Kun peliä on nyt harjoiteltu jonkin aikaa, lapsi tosin päihitti jo minut vaikka pelasinkin ihan tosissaan! Harjoitus siis tekee mestarin.

Mysteerien museo

img_20160929_134737-1Lasten keskus on alkanut julkaista Matikkaseikkailu-sarjaa, joka minua ilahdutti kovasti tällaisen numeroihin ihastuneen pojan äitinä. Sarjan eri osissa jännittävien seikkailuiden lomassa oppii huomaamattaan matematiikan eri osa-alueita. Ensimmäisessä osassa, Salaisuuksien sokkelossa, harjoitellaan peruslaskutoimituksia. Meille tuli arvosteltavaksi Mysteerien museo, jossa käsitellään lukujonoja. Kirja siis sopii sellaiselle lapselle, joka jo hallitsee kertolaskun. 

img_20160929_134815-1

Kirja on hieman pelimäinen seikkailu, jossa kirjaa selataan eteen- ja taaksepäin sen mukaan, mitä eri kohdissa valitsee. Kirjan (melko yksinkertaiseen) juoneen ei kuitenkaan pääse valinnoilla vaikuttamaan, niin kuin kirjan kuvauksesta ensin luulin, vaan väärästä vastauksesta joutuu johonkin pulaan, josta vain palataan takaisin alkuperäiseen tehtävään. Kirjan siis pääsee kyllä läpi, vaikkei saisi yhtään vastausta oikein. Vastausvaihtoehtojakin on yleensä vain kaksi, joten eteenpäin tarinassa pääsee nopeasti, vaikka ensin vastaisikin väärin.

img_20160929_134921-1

Minusta kirja oli aika hauska, ja tein sitä ensin itsekin jonkin matkaa ennen kuin annoin kirjan pojalleni. Hän teki kirjan läpi yhdeltä istumalta ehkä noin tunnissa, ja tarvitsi apua vain parissa kohdassa. Kirjan takaa löytyivätkin selitykset, joten sieltä tarkastettiin muutamat termit, jota eivät vielä olleet hallussa. Pojan mielipide oli, että kirja oli tosi kiva, mutta ei yhtä kiva kuin kännykkäpelit. No, siihen aika harva puuha meillä yltääkään. Sen verran kivalta tämä vaikutti, että luulen että meille ostetaan jatkossa kirjan muitakin osia. Esimerkiksi pitkille auto- tai junamatkoilla nämä ovat tosi hyvää tekemistä.

Näkymätön

img_20160915_144257

Meillä on luettu paljon lasten kuvakirjoja ystävyydestä, kaveritaidoista ja tunnetaidoista. Ne ovatkin minusta yksi tärkeimmistä, ellei kaikista tärkein, lastenkirjojen aihe. Kirjoista tulee harvemmin vain kirjoitettua tänne blogiin, kun jotenkin kirja toisensa jälkeen tuntuu niin samanlaiselta. Niissä on rauhallinen kuvitus, puhuvia eläimiä ja joku selkeä ja simppeli opetus ihmissuhteista. Tähän Lasten keskuksen uutuuskirja Näkymätön on virkistävä poikkeus. Kirja käsittelee ulkopuolelle jäämistä ja ulkopuolelle jättämistä pienen avaruusolennon näkökulmasta. Kirjan kuvitus on herkullisen värikäs ja kieli modernia ja oivaltavaa.

Kirja myös käsittelee aihettaan tavallista syvällisemmin. Se sanoittaa lapsen häpeää ulkopuolelle jäämisestä, minkä vuoksi asiasta ei ehkä uskalla kertoa vanhemmille. Vaikka teema sinänsä ei meillä ole ajankohtainen, tuli lapsen kanssa tosi tärkeä keskustelu näkymättömistä haavoista, jotka ovat ihan yhtä todellisia kuin näkyvät haavat, vaikka ne ovatkin sydämessä toisilta piilossa. Tämä tapa sanoittaa kipeitä asioita oli niin toimiva, että se tulee meillä olemaan varmasti myöhemminkin käytössä.

Vaikka lapsi ei olisikaan jäänyt kokonaan oman ryhmänsä ulkopuolelle, jokainen lapsi silti kohtaa tilanteita, joissa jää leikeistä ulos, on itse jättämässä toisia leikeistä ulos tai ainakin näkee, kun se tapahtuu. Siksi tällaisia kirjoja tarvitaan, jokaiselle. Suosittelen!

img_20160915_144338-1

Viiru ja Pesonen piilosilla

IMG_20160831_140359

Tammen syksyn uutuuskirjoissa on taaperoikäisille tarkoitettu pahvikantinen Viiru ja Pesonen. Me ollaan luettu esikoisen kanssa Viirua ja Pesosta siitä asti, kun hän oli 2-vuotias – ensimmäiset vuodet tosin tarinoita paljon yksinkertaistaen, koska tarinat ovat aika pitkiä ja polveilevia, mutta kuitenkin perusidealtaan niin yksinkertaisia, että kuvan voi kertoa usein kahdellakin lauseella. Tämän kirjan pyysin arvosteltavaksi, että meidän 1-vuotias kuopuskin pääsisi Viirun ja Pesosen makuun.

IMG_20160831_140408

Itse rakastan Nordqvistin kuvitusta, sen iloisuutta, yksityskohtia ja heleitä värejä. Vaalea, auringonpaisteinen keväisen koivunlehden vihreä on yksi lempivärejäni, josta en meinaa saada kylliksi, ja sitä sävyä näissä kirjoissa riittää. Oivaltavia ja hauskoja luontokuvia on ilo katsoa, ja tulen kirjoista joka kerta hyvälle tuulelle. Jokainen kirja on kuin lettukestit puutarhassa, ja mieleen tulee vain, miksi en muista itse järjestää sellaisia useammin!

Tässä kirjassa Viiru on piirtänyt Pesoselle kuvan, mutta Pesonen on hukassa. Viiru käy kysymässä eri eläimiltä ja ”muklilta”, onko kukaan nähnyt Pesosta, mutta jokainen vastaa jotain aika kummallista, joka ei Viirua etsinnässä auta. Lopulta Pesonen sattumalta löytyy, ja Pesosellakin on Viirulle oma lahja.

IMG_20160831_140425

Pienten lasten kirjaksi tässä kirjassa tekstiä on paljon. Minusta kirja sopii tekstin puolesta ehkä 3-vuotiaasta ylöspäin. Tässäkin kirjassa tarina on kuitenkin loppupeleissä niin simppeli, että sen voi taas tiivistää pariin lauseeseen. Viiru kysyy kanoilta, missä Pesonen on. Kanat eivät ole nähneet Pesosta. Tosin 1-vuotiaan kanssa päädyttiin lopulta vielä katselemaan kuvia rauhassa ja juttelemaan eri eläinten nimistä ja eläinten äänistä. Myös Viirun ja Pesosen nimet tulivat jo tutuiksi. Kyllä hän kirjasta piti, mutta ei vielä innostunut samalla tavalla kuin joistain toisista kirjoistaan. Voikin olla että tätä kirjaa luetaankin meillä vuoden päästä senkin edestä!

 

Ei haittaa, jos on erilainen

IMG_20160831_140128

Ei haittaa, jos on erilainen, on Todd Parrin lastenkirja, joka Suomessa on julkaistu 2001. Meille se tuli vasta eilen vastaan, kun kävimme retkellä kirjastossa toisella puolella kaupunkia. Meidän esikoinen kun välillä toivoo retkipaikaksi jotain uutta kirjastoa, josta voisi lainata välillä eri kirjoja, ja sellaisille retkille minäkin mielellään lähden.

IMG_20160831_140229

Tämä kirja oli minun valintani kirjastosta, ja tuntuu että sen sanoma kolahtikin minuun parhaiten. Lapsilleni kun ei ole vielä ehtinyt tulla mieleenkään, että se voisi haitata jotenkin, että on vähän erilainen, omituinen, söisi kaurapuuroa kylpyammeessa tai päässä olisi silmälasit. Nolostelu ja häpeä tulevat lasten elämään yleensä vasta ala-asteella, ellei niitä ympäristöstä muuten opita. Ihan hyvä lapsille on kuitenkin kertoa jo etukäteen, että jos joku tulee jatkossa väittämään, että erilaisuudessa olisi jotain vikaa.

IMG_20160831_140256Tässä kirjassa kerrotaan, että ei haittaa olla vammainen, eri värinen, eri näköinen tai eri paikasta kotoisin. Toisaalta ei haittaa olla erilainen muillakaan tavoilla erilainen. Ei haittaa, että on jotain erilaisia tapoja, joita toiset eivät ehkä ymmärrä. Ei tarvitse aina mennä lauman mukana, vaan saa olla ihan omanlainen itsensä.

Ei haittaa, jos näyttää tunteensa. Ei haittaa, jos sanoo joillekin asioille EI. 

Lasten on tosi tärkeää tietää, että on ihan ok sanoa että ei pidä jostain ja kunnioittaa omia rajojaan. Tällaisia asioita on hyvä sanoa tarpeeksi usein ääneen. Itseltäni se on välillä unohtunut, ja tämä kirja muistutti taas tästä asiasta.

Olen lukenut kirjaa itsekseni jo pari kertaa, ja joka kerta siitä on tullut yhtä hyvä olo. Aloin miettimään, että samanlaisen kirjan voisi tehdä äideillekin. Siellä voisi lukea vaikka, että:

Ei haittaa, että tukka on likainen ja joka päivä samanlaisella ponnarilla.

Ei haittaa, että sängyssä on pikkulegoja, kun menee nukkumaan.

Ei haittaa, että nurkkaan on unohtunut käytetty vaippa.

Ei haittaa, että tiskit ovat tiskaamatta.

Ei haittaa, että lapsilla on eriparisukat tänäänkin.

Kuinka tietokone toimii? Kurkista ja koodaa!

IMG_20160819_211910

Tämän lastenkirjasyksyn ensimmäistä satoa tuli meille arvosteltavaksi, ja tämä kirja kyllä osui meille ihan nappiin. Kurkista ja koodaa on jatkoa lasten Kysy ja kurkista -tietokirjasarjalle, jonka aiemmatkin osat ovat toimineet meillä tosi hyvin. Tässäkin kirjassa pääosassa ovat iloinen kuvitus ja luukut, joiden takaa löytyy ytimekkäästi kerrottuna kiinnostavia tiedonmurusia, tällä kertaa aiheena tietokoneen toiminta ja ohjelmointi.

Aloin kirjaa lukiessa muistella omia peruskoulun atk-tunteja. Opeteltiinko teilläkin formatoimaan diskettejä ja tallentamaan sinne word-tiedosto? Meillä se oli varmaan ainoita asioita, joita opeteltiin – tai sitten ainoita, jotka jäivät mieleen. Ei meillä puhuttu tietokoneen rakenteesta, internetin toiminnasta ja historiasta tai ohjemoinnista mitään. Minusta tässä lastenkirjassa, joka on kustantajan mukaan tarkoitettu jo yli 5-vuotiaille, yhdellä aukeamallakin oli enemmän tietoa kuin minun koko peruskoulun atk-tunneilla yhteensä.

En myöskään voinut olla vertaamatta kirjaa Linda Liukkaan Hello Rubyyn, sillä se on nämä kaksi ovat ainoat ohjelmoinnista lapsille kirjoitetut kirjat, joita olen lukenut – kertoo jotain siitä, miten vieläkin lasten atk-kasvatus on aika alkumetreillä. Kirjat ovat erilaisia, ja molemmissa on omat hyvät puolensa. Hello Ruby sopii mielestäni paremmin jo nuoremmille lukijoille, koska se on kirjoitettu tarinan muotoon. Toisaalta siellä viittaukset tietokonemaailmaan eivät useimmille lukijoille avaudu. Kirjan tehtävät ohjaavat enemmän loogiseen ajatteluun, jota ohjelmointiin tarvitaan, kun varsinaiseen ohjelmointiin.

Tässä kirjassa taas puhutaan paljon esimerkiksi tietokoneen rakenteesta ja eri osista, eri ohjelmointikielistä ja jopa ohjelmointikielen termeistä. Kirjassa on tehtäviä, joissa opetetaan, miten voi itse päästä alkuun ohjelmoinnissa ja ohjelmoida jopa pienen pelin itse. Kirja siis selkeämmin ohjaa lapsia tietokoneen käyttäjiksi ja kokeilemaan tietokoneen käyttämistä itse.

IMG_20160819_212103

Kirjan kuvitus ja tyyli selkeästi viittaa siihen, että kirja on suunnattu pienemmille lukijoille, noin 5-8-vuotiaille. Kun kysyin omalta 5-vuotiaaltani, ymmärsikö hän mitä oli lukenut ohjelmoimisesta, hän vastasi näin: ”Mä vaan luen tätä, mutta en ymmärrä kuitenkaan.” Sanoin sitten reteästi, että kysy vaan minulta, selitän sitten jos et ymmärrä. Lapsi kysyi minulta funktioista ja muuttujista, yritin jonkin aikaa lukea sivua aivot raksuttaen, ja jouduin toteamaan että sori, en mäkään tiedä mitä nämä ovat. Mutta ei se sinänsä minua haittaa, että kirjassa on jotain mitä vielä emme ymmärrä. Tämä on kirja, johon varmasti voidaan palata uudestaan vaikka vuoden päästä ja parin vuoden päästä, ja ehkä ymmärtää jo enemmän. Voi olla, että koodausharjoituksetkin jäävät meillä vähän myöhempään.

kurkistajakoodaa

Kivoimpia kohtia kirjassa olivat minusta ne, joissa pääsi luukusta kurkistamaan vaikka tietokoneen sisälle tai nettisivujen ”taakse”, lähdekoodiin. Niissä luukkuidea toimii kaikista selkeimmin.

Numeroista pitävä lapsi taas innostui eniten binääriluvuista, ja alkoi heti laskemaan perheenjäsenten ikiä binääriluvuiksi muunnettuina.

Nok Nok Nok

noknoknok

Kirjan sivuilla on reikiä! Jostain syystä se tuntuu kiehtovan monia pienimpiä lukijoita. Meillä Äkkää ja tökkää -kirjoissakin huomio keskittyy toistaiseksi vain kirjassa oleviin koloihin. Maisa-hiiren tekijän Lucy Cousinsin Nok Nok Nok -kirjassa koloja on joka sivulla, ja kirjan pääosassa pieni tikka, joka opettelee juuri nokkimaan.

IMG_20160816_113054

Ensimmäisillä sivuilla reikiä on vain muutamia (ja niistäkin jokaiseen on pakko koettaa työntää oma pieni sormi). Kun tikka oppii nokkimaan, se nokkii itsensä taloon sisälle, ja kirja muuttuukin tarinasta taaperoiden sanakirjaksi, jossa reikä on kaikenlaisissa tutuissa kodin tavaroissa, vaatteissa ja ruoissa. Tässä vaiheessa myös itse päädyin juttelemaan kirjasta lapsen kanssa enemmän kuin lukemaan vain tekstiä, sillä lapsi osoitti koloja jokaista vuorollaan, mutta eri järjestyksessä kuin tavarat mainittiin tekstissä.

IMG_20160816_113127

Lopuksi, niin kuin aika monissa lasten kirjoissa, isä peittelee lapsensa nukkumaan. (Tai hetkinen, useimmissa kirjoissa se kuitenkin taitaa olla äiti!) Varmaankin kirjaa on ajateltu noin parivuotiaan iltasatukirjaksikin. Meillä kirja toimi hyvin puolitoistavuotiaalla, joita kirjat eivät kiinnosta ilman jotain ekstraa – ääniä, koloja, luukkuja. Itse innostuin raikkaista väreistä, tuoreesta ideasta ja hauskasta tarinasta.

IMG_20160816_113219